Her consciousness is being downloaded into another body right now

Stress: Never leave home without it.

Alkutalven järkyttävä työsuma alkaa uhkaavasti hiljentyä kohtuullisiin mittoihin... Mitenkähän tästä (marginaalisesti suuremmasta) vapaa-ajan  määrästä mahtaa selvitä hengissä? 

Ehkä elämällä taas hetki Eteisessä : )

Comic Book Collectors Have Many Issues

Dear Brain, hope to see you again next year.

Mediasta tunkee (tutkimuksen mukaan) meidän aivoihin keskimäärin 100 500 sanaa päivässä. Tässä 14 kappaletta lisää. Toivottavasti mahtuu...

I don't think there's a punch-line scheduled, is there?

Time flies when your having fun work

Hyvä Universumi.

Voisitko lisätä sunnuntain ja maanantain väliin yhden ylimääräisen päivän niin, että tätä kahdekstaa päivää ei voi merkata kalenteriin (ja täyttää velvollisuuksilla ja suunnitelmilla) vaan kyseinen lisäpäivä tulee aina yhtä yllättäen niin että sen  huomaa vasta muka-maanantai-aamuna, kun ei tarvitsekaan herätä töihin. Tauontain voi kukin käyttää miten haluaa esimerkiksi kotona lojuskeluun, digiboxin tyhjentämiseen tai blogiversumissa vaelteluun ja maaleilla tuhrimiseen.

Olen muuten täyttänyt elämän tarkoituksen. Sain käännytettyä yhden henkilön Monty Pythonistiksi puoli vahingossa.
 

Everyone has photographic memory, some just don't have the film

Olen nielaistunut johonkin työelämä-limboon. Tällä hetkellä elämä on kuin loputtomasti toistuva Groundhog day. Raahustaa aamulla töihin, käyttää kaiken energian opettamiseen ja sitten viimeisillä aivonrippeillä yrittää ehtiä kotiin ennenkuin patterit loppuu kokonaan. Viikonloput käyttää toipumiseen, että jotenkin selviäisi seuraavasta viikosta töitä. Eikä taivaalta valuva syksy auta yhtään. 

Pimeä olisi mukavaa, jos voisi vain istuskella teemukin kanssa kynttilöiden palaessa ja nauttia elämästä. Tällä hetkellä ei saa ajatuksia pois päältä edes nukkumista varten. Kun sulkee silmät alkaa mielessä kiertää vuosien takaisia virheitä, tekemättömiä ja tehtyjä töitä, suunnitelmia, huolia ja täysin turhia mietintöjä unohtuneista laulunsanoista ja elokuvadialogeista. Joista ei ole mitään hyötyä kolmen aikaan aamulla.

No. Valitukset sikseen... Onneksi pitäisi vähän hellittää työmäärät ensi kuussa. Sitten ehkä ehtii täällä blogiversumissakin viettää aikaa paremmin... Mielenrauhaa odotellessa voi ainakin lohduttautua kesän viimeisen hellepäivän tunnelmissa.

Omistuskirjoitus

The Great Escape

Kesän päättymisestä voi seurata ennalta-arvaamattomia tilanteita. Kuten palelua tuuletusparvekkeella keskellä yötä. Mutta ehkä pitäisi lähteä liikkeelle alusta. 

Täällä meilläpäin pidetään aina elokuun lopussa suuret juhlinnat päätöksenä kesälle. Kaupunki järjestää konsertteja ja ison ilotulituksen klo 00.00. Yleensä kuljen torille katsomaan pommituksia aivan vierestä, mutta tämän elokuun hyinen nollakeli ei innostanut ulkoilemaan. Onnekseni satun asumaan kerrostalossa, josta on erittäin hyvät näkymät ilotulituspaikalle. Viidennestä kerroksesta raketit näkee ainakin yhtä hyvin kuin maasta.

Oma parveke on toiseen suuntaan, joten hiippailin puoliltaöin tuuletusparvekkeelle nauttimaan räiskinnästä. Olin nyhjöttänyt puolinukuksissa kotona elokuvan edessä (what can I say, I'm old and boring) enkä viitsinyt erityisemmin pukeutua parveketta varten. Villasukat eivät mahtuneet kesäkenkiin, mutta kylmän takia vedin nukkuasun päälle juuri varastoista kaivetun talvitakin. Ja eihän ilotulitus kuitenkaan kestäisi kuin vartin. Sen aikaa tarkenee ihan hyvin vähemmälläkin varustuksella.

Raketit olivat mahtavia valosuihkuja pimeällä taivaalla. Osa räjähti tähden muotoisina, osa satoi kimalteena alas. Niiden muistona jäi haihtumaan oudonmallisia savupilviä. Ilmassa tuoksui ruuti. Kun koko spektaakkeli päättyi valtavaan rakettiräjähtelyyn, torilta kaikui ihmisten taputus ja huurraaminen parvekkeelle asti. Hieno ilotulitus taas kerran, kyllä kannatti tulla ihailemaan ulos vaikka vähän alkoikin viluttaa. Onneksi oli oma lämmin asunto aivan vieressä odottamassa.

Ikävä kyllä lähteminen ei onnistunutkaan aivan niin helposti. Joku oli nimittäin käynyt sulkemassa tuuletusparvekkeen oven. Oven, jossa ei ole kahvaa kuin sisäpuolella. (Tuijotin sitä kahvatonta ovea varmaan minuutin ihan typertyneenä. Aivot vain sanoi että ei voi olla totta. Jumissa ollaan.) Huomasin kyllä pommitusten aikana, että joku laittoi valot porraskäytävään ja käveli ohi, mutta olin keskittynyt nauttimaan raketeista. Ei tullut mieleenkään että ohikulkija voisi laittaa oven kiinni. Olla huomaamatta minua parvekkeella. Tai sitten niin pirullinen ettei välittäisi vaikka huomaisikin.

Yritin töniä ja potkia ovea, koputin ikkunaan ja pidin meteliä, mutta ilotulitusilta ei ole hyvä aika kiinnittää huomiota. Puistossa ammuttiin omia raketteja ja pidettiin metakkaa. Oma kolistelu ei kuulunut mihinkään. Täällä asuu paljon vanhempaa väkeä ja omassa kerroksessani on myös toimistotiloja, joissa ei ole ketään iltaisin.

Huumorintaju ja parvekeoven lasi olisi voilut ollut koetuksella, mikäli takin taskusta ei olisi löytynyt kännykkää. Ei auttanut muu kuin soittaa vara-avainta säilyttävälle ystävälle, joka pääsisi portaikkoon avaamaan ovea. Hän oli juuri menossa nukkumaan, mutta urheasti päätti tulla vapauttamaan minut. Toiselta laidalta kaupunkia kesti hetki aikaa tulla. Ehdin useampaan kertaan harmitella kengättömyys-päätöstä.

Näin jäi siis kokematta kokonainen yö tuuletusparvekkeella yövaatteeissa, kun muu kaupunki juhlii alapuolella. No, ilotulitus oli sentään hieno ja sain hyvän tilaisuuden ihailla myös oli räpisteleviä lepakkoja. Kiitokset tuntemattomaksi jäävälle naapurille tästä survival-kokemuksesta.

I'm making this up as I go.

 Haluan lomalta paluu loman

Mihin kesä katosi? 

Laitoin tänään ensimmäistä kertaa parvekkeen oven kiinni sitten toukokuun. End of an era. Lasitettua parveketta on voinut pitää koko kesän lisähuoneena. Mutta nyt alkoi olla niin koleaa, että oli pakko luovuttaa syksylle. Aurinkopäivät on vielä mahtavia lähes-helle-parvekkeella, mutta näin sadeaikaan ei ulkona tarkene. Kissat on ihan tylsistyneitä, kun ne ei pääse vakoilemaan kaupunkia lähempää...

Tykkään syksystä. Iltaisin on tunnelmallisen pimeää eikä sadekaan haittaa, ropina on rentouttavaa. Kunhan niiden mukana ei automaattisesti tulisi myös kolea viileys. Aamulla on aivan hämmentävää,  kun joutuu taas käyttään sukkia. Pitää muistaa siepata takki mukaan ja valita kengät, joilla jotenkin selviää vesisateessa. Snif. Sinne meni kangastossujen keveys. 

It's all downhill from here...  Seuraavaksi tulee se viheliäinen jääkausi, joka kestää ainakin neljätoista kuukautta. Ilkeää kylmää ja pakkasta, auton ikkunoiden loputonta rapausta ja michelin-ukko-määrät vaatekerroksia, ettei palellu. Plaah. En niin oo talvi-ihmisiä.

Mutta jospa nyt vain keskittyisi nauttimaan syksystä.  
Saa ainakin hyvällä omallatunnolla nyhrätä kotona ja katsoa elokuvia...

I Aten't Dead

No Chickens (or future realityTVstars) were harmed in the making of this comic

Joo, olen minä vielä olemassa... Ainakin teoriassa...  (Aivotoiminnasta ei kannata mainita mitään...)

Jäkälämäinen olemassaolo toivottavasti alkaa hiljalleen helpottaa, kunhan pahimmista työkiireestä selviää hengissä läpi. Kun opiskelijat oli saatu ulos talosta, alkoi heti ankara seuraavan lukuvuoden suunnittelu. 
Hii, kyllä kulttuurialan opettajan elämä vain on auvoista. Muista oppilaitoksista karkasi työväki jo viime viikolla lomailemaan... Meillä touhuaminen jatkuu ainakin juhannusviikolle asti. 
Positiivista on, ettei tarvi iltaisin suunnitella tunteja. On taas pitkästä aikaa päässyt keskittymään salamurhaajaopintoihin*.




*Ja etteivät mieleltään herkät lukijat menettäisi yöuniaan tai soittaisi viranomaisille, kerrottakoon, että kyseinen sivutoimeni on puhtaasti sähköistä ja tapahtuu tällä hetkellä pelkästään renessanssin ajan Italiassa.

I suddenly find myself needing to know the plural of apocalypse.

Tiedätte sen kohtauksen Viimeisen ristiretken alusta, kun Indiana Jones karkaa työhuoneensa ikkunasta sihteerin viivyttämää valtavaa opiskelijalaumaa, jolla kaikilla on sille valtavasti asiaa. No. Mun työhuone sattuu olemaan liian korkealla, ikkuna on hankala avata eikä meillä ole sihteeriä... Joten koko viikko Vilnasta palattua on ollut yhtä kaaosta.

Työmatkat on kivoja ja mielenkiintoisia arjen katkaisijoita, mutta käytännössa seuraavalla viikolla odottaa vähintään kahden viikon verran tekemätöntä työtä. Tämä ei tietenkään osu kovin hyvin yhteen sen tosiasian kanssa että kokonainen viikko töitä ulkomailla kaks neljä hoo seitsemän aiheuttaa kotiin palatessa sanottaisiinko pientä energiavajetta. (i.e on ihan totaalisen tööt-poikki. Ei mitään korkeampaa älyllistä toimintaa. Just muistaa mihin piti ruoka laittaa, että sen voi nielasta. )

Itse matka meni hienosti. Opiskelijat oli ihania, kuten kaupunkikin ja oli mukavaa nähdä liettualaisia kavereita pitkästä aikaa. Päästiin käymään maalla ihmettelemässä kevättä ja ehkä upeimmassa ullakko-loft asunnossa ikinä. Vilna oli yhtä ihana kaupunki kuin viime vuonnakin, ei vain säiltään aivan niin kesäinen. Kunhan ehdin käydä kuvia vähän läpi, saatte tekin ihailla maisemia :) Tänään energiaa vain valittamiseen... säälittävää... (Jos viime vuoden tunnelmat kiinnostaa, ne löytyy täältä.)

Trust me, I'm the Doctor.

903 years old and still very, very edible...

Tiesin, että jonain päivänä se tapahtuisi. Mutta en halunnut ajatella asiaa. Ja nyt tuo hetki on edessä... 

Dr Who vaihtuu. Kymmenes Tohtori vaihtuu yhdenteentoista. Oh The Humanity! Miten tästä voi selvitä

Aluksi kaikille vähemmän nörteille pientä informaatiota. Dr Who on herttaisen outo, kulttimaineessa oleva, suuresti rakastettu umpi-brittiläinen scifisarja. Vanha Doctor Who aloitettiin joskus 60-luvun alussa ja BBC teki sitä sitkeästi 80-luvun loppuun asti. Sarja unohdettiin joksikin aikaa kunnes... oh joy... 2005 sarja herätettiin uudelleen henkiin. Uusi Doctor Who on moderni, mutta sen retro-juuret on selkeästi nähtävästi. Laitteet, robotit ja kaikki "scifi" on sympaattisesti aika vanhanaikaisen oloisia. Oma Dr Who:ismini alkoi samoihin aikoihin. Yle näytti 2006 ensimmäisen uuden Who kauden, mutta jätti esittämiset sitten siihen. Tylsimykset.

 TARDIS: Time And Relative Dimensions In Space on

ulkopuolelta pieni puinen laatikko, sisältä valtava avaruusalus...

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Doctor Who kertoo mystisestä Tohtorista, joka pystyy matkustamaan minne tahansa ajassa ja universumissa siniseltä puhelinkopilta näyttävällä avaruusalus/aikakoneella. Hän ottaa mukaansa ihmisiä, jotka pääsevät osallistumaan ihmeseikkailuihin ympäri aika-avaruutta.
Hih. Tohtori käännös kuulostaa vähän kummalliselta, joten aion surutta käyttää myös "oikeaa" The Doctor nimeä.  

The Doctor on tulevaisuuden aikasodassa tuhoutuneen rodun viimeinen elossa oleva edustaja, viimeinen Time Lord.  Hän on periaatteessa kuolematon. Kun Doctor "kuolee" hänen materiansa regeneroituu uudestaan toisenlaiseen kehoon. Sisällä oleva mieli pysyy samana, mutta ruumis, tavat ja myös olemus muuttuu. "He's like fire and ice and rage. He's like the night and the storm in the heart of the sun. He's ancient and forever. He burns at the centre of time and can see the turn of the universe. And... he's wonderful."

Shiny Happy Doctor...

Doctor hahmolta (ja siten myös näyttelijältä) vaaditaan valtavasti, hän on koko sarjan kantava voima. Omituiset ja mielikuvitukselliset juonikuviot, lavasteet ja vähemmän pelottavat kuminaamahirviöt hyväksyy, koska hahmosta välittää. Koska siihen uskoo. Koska sen tunteet on niin oikeita.

9. tohtorin on voinut huomata vaikkapa 

tappelemassa Zombeja vastaan 28 päivää myöhemmin 

tai opettamassa taskuvarkauksia Heroesissa.

Ensimmäinen uusi Dr Who oli järjestyksessä 9 ja uudellenherättelijäksi pääsi mainio näyttelijä Christopher Eccleston. Ecclestonit Doctor oli  hiukan sarkastinen ja hauska, mutta pohjalta syvällinen ja surullinen. Eccleston ei halunnut leimautua pysyvästi Dr Whoksi, joten hän lopetti hommat vuoden jälkeen. Joten tottakai itkin silmät punaisiksi kun hän ensimmäisen kauden lopussa kuoli. Mutta olin jo valmiiksi ihastunut seuraajaan, joten se lohdutti...

"They can shoot me dead, but the moral high ground is mine."

10. Dr Who on David Tennant. Tennant on täysin poikkeava lisäys omaan miesmakuuni, melko siro ja vaalea pisamainen virnuilija. Mutta häneen ei voi olla ihastumatta. Tennantin Doctor pelastaa maailmaa ruskeassa liituraitapuvussa ja punaisissa conversen klasikkotossuissa tukka pysyvästi pörrössä. Hän on nokkela, puhelias ja eläväinen tunnetilasta toiseen viuhahteleva optimisti ja ihmisten ihmettelijä. Hilpeän kuoren alta toisinaan heijastelee ainoan eloonjääneen surullisuus ja yksinäisyys. Ja vihaisena 10. Doctor on äärettömän voimakas ja pelottava. Hän on vain täydellinen. Kuvat ei juuri anna oikeutta, koska mies pitää nähdä liikkeessä, elossa. Mmm...

Mistä päästään takaisin tuohon alun surusteluun. Tennant on nimittäin päättänyt jättää Tohtorin arvon taakseen ja siirtyä tekemään muita juttuja.

 Unheard, unseen... un-aged?

Uusi 11. Dr Who on etukäteen täysin tuntematon vasta 26-vuotias Matt Smith. Hän näyttää ja kuulostaa mukavalta. Mutta... Täytettävänä on aivan valtava kolo. Huoh. Yritän olla avomielinen ja antaa uudelle Tohtorille aikaa. Time Lord voi muuten huijata kuolemaa regeneroitumalla vain 12 kertaa. Joten sillä logiikalla erilaisia Tohtoreita voisi olla maksimissaan 13... Mitenkähän miehen käy... enää 2 elämää jäljellä...

No... Onneksi on vielä 10. Doctoria monta jaksoa näkemättä... Olen parantanut esi-matkapahoinvointia katsomalla Dr Whon 3. kautta ihastuksen vimmalla. Säästin viimeiset kaksi jaksoa tälle illalle. Ja pitää Suomeen palattua tilata heti 4. kausi nautittaksi. Ja osittain yritän lohduttautua Tennantin menetyksestä sillä tiedolla, että Neil Gaiman on kirjoittamasta joitain Dr Who jaksoja 6. kaudelle... Hii!

I Love Life, But Life Just Wants to Be Friends

This time less funny, more neurotic...

Toisinaan vain tuntee olevansa visuaalisesti epämiellyttävä. Tukka on aivan kamala, vaikka sen laittaisi miten eikä kaapissa ole yhtään julkisesti-liikkumis-kelpoista vaatetta. Asiaa ei yhtään auta pakkanen, koska joutuu pakkautumaan maatuskatyylillä viiteenkymmeneen vaatekerrokseen ja päätyy näyttämään jokseenkin michelin-ukolta. 

En ole mikään ruusu.  Ihmiset ei käänny katsomaan ja henkäile ihastuksesta, kun kuljen kadulla. Kukaan ei myöskään sytyttele soihtuja, kaiva heinähankoja ladosta ja keräänny vihaisena häätöjoukkona polttamaan mun kerrostaloa. Joten taidan olla kuitenkin voiton puolella ; ) Alan olla jo tottunut siihen miltä näytän ja kuka olen.  Ja väitän että kaikilla on omat "rumuus" päivänsä. Sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä oman ulkonäön, vaan oman mielellisen olotilan kanssa.

Ehkä ulkonäkömietinnät nousi viikonlopun elokuvakatsomisista.

District 9 esittelee scifin avulla miten julmia ja ennakkoluuloisia me ihmiset pahimmillaan ollaan. Katkarapuja muistuttavat alienit "prawns":it tungetaan viheliäiseen slummileiriin ja niitä kohdellaan huonommin kuin eläimiä. Alienin munat, niiden "vauvat"  löydettäessä vain surutta poltetaan. Paikalliset vain naureskelee, että sielläpä poksahtelevat kuin popkornit. Koska alienit näyttää iljettäviltä, epämiellyttävän koomisilta, kenelläkään ei ole mitään halua suojella niitä.

Kukaan ei grillaisi Spockia. Ja se on yhtälailla eri planeetalta.

Surrogates pysyy pelkästään ihmisissä, mutta esittelee miten pitkälle meidän kauneudenhalu oikeasti voisi viedä. Surrogatet on humanoidi-robotteja. Aidot ihmiset pysyy kotona ja täydellisen kauniit robotti-korvikeminät käy ulkomaailmassa. Ja tietsti mitä rikkaampi, sitä paremman näköisen voit ostaa. Niiden kautta koetaan koko elämä. Oikeat "rumat" ihmiset on piilossa teknologian takana.


Sinänsä huvittavaa. Yhden illan aikana televisiosta tulee niin ristiriitaista ulkonäkö-kommentointia, ettei ihme jos ollaan sekaisin. Tulee "olet ihana juuri sellaisena kuin olet" ohjelmia, joissa ihmisiä yritetään saada tajuamaan omat hyvät puolensa. Keskitytään sisäiseen kauneuteen ja positiiviseen elämänasenteeseen. Seuraavalla kanavalla on pieniin muutoksiin perustuvia "hei jos laitat tukan näin ja vaatteet näin olet ihana" make-over ohjelmia. Kuinka paljon parempaa elämä nyt onkaan kun suunittelija on käynyt vaatekaapin läpi ja käytät viimein värikkäitä vaatteita. Ja taas kun kääntää kanavaa, joku asiantuntija haukkuu syömätavat/tyylin/asunnon lyttyyn ja pistää uhrinsa muuttamaan kaiken. "Vielä sinusta joskus tulee ihana, kun vain muutut kokonaan". Törmää mallihakuohjelmaan, jossa 34 kokoiset on liian lihavia. Tai "ilmainen kauneusleikkaus josta olet aina haaveillut" jenkki-ihanuuksiin. 

Who you callin' stupid, stupid?

 

Yes. I Know...

It's Over. 

Jo viikkoja onnellisuuttani lisänneet veljekset on nyt katsottu loppuun eikä uusia tule postista ainakaan viikkoon. (Vaellus amazonilta tänne suomeen kestää aikansa. On niitä anakondia ja kaikkea...) ARGH!Miten tästä selviäisi? No, keräämällä kaiken skitsoilunsa (taas kerran) epämääräiseksi kuvakollaasiksi. Pahoittelen...

What can I say. Televisiosarjat on niin paljon addiktiivisempia, kun niitä katsoo jakson toisensa jälkeen putkeen eikä noin kerran viikossa miinus kesätauot, olympialaiset ja muut häiriötekijät. Kuin tosi pitkiä jaksotettuja elokuvia. Sigh.

Dancer in the Dark on objektiivisesti ajateltuna hieno elokuva, mutta en ikinä koskaan nevö evö enää halua nähdä sitä. Yuk. Sen jälkeen on vain viikkoja maailma-on-epäreilu-paska-olo. Yuk II. 

Feel bad movie of the decade. 

Ison pipon sisään piiloutuminen on cooleus asteikolla jossain koko-kivipestyjen-farkkuasujen, ilman sarkasmia käytettyjen halinalle-paitojen sekä oman peukalon imeskelyn tasolla. (Tarkennukseksi sanottakoon, että listaltani ei sentään löydy jälkimmäisiä)

Bad mental images go away!

Year One. Valittiin se ihan vain, koska kukaan meistä ei ollut elokuvaa tekelettä aiemmin nähnyt ja kukaan meistä ei sitä olisi yksikseen vuokrannut. Ja hyvästä syystä...

1tunti 33minuuttia katosi täysin turhana elämästä Absoluuttiseen Surkeuteen. Jäi niin suuri ärsytys, että vielä muutaman rauhoittavan Supernatural-jaksonkin jälkeenkin ottaa päästä.

Huonoja elokuvia voi katsoa huumorilla. Plan 9 from outer space on legendaarinen kalkkuna. Mutta Year None meni jo Love Gurun käsittämättöän-ylidebiili-huonous-tasolle. Nauratti vain se karmeus, kun tajusi millaisen monstrositeettisen typeryyden keskittymän olimme menneet vuokraamaan.

Silläkin ajalla ja rahalla ja ihmismäärällä olisi voinut tehdä jotain muuta. Vaikka lajitella käytettyjä hammastikkuja tai punnita ilmaa. Tai tehdä kunnollisen elokuvan. Ihan mikä tahansa olisi mennyt paremmin talteen.

Week of the living dead

Eloni on ollut tämän viikon yhtä mielenkiintoista kuin jäkälällä. Jos olisin televisiokanava, minusta tulisi vain vanhoja Timothy Dalton Bond uusintoja. En ole saanut tehtyä mitään mielenkiintoista. Vain sama tylsä levy jäänyt samaan tylsään uraan hiertämään. Väkisin ylös sängystä - töihin - kotiin - turhaa sisustus-tositeevetä - nukkumaan. Toista seuraavana päivänä alusta. SOOOO fascinating...

Eilen onneksi löysin viimein luonnoslehtiön kokoushuoneesta ja innostuin piirtelemään tylsistymistäni paperille. A Boring Week. (Klikkaa isommaksi jos kiinnosta tekstien luenta.)

Noh. Onneksi on edessä mukavia asioita kuten perjantaina palkkapäivä (jee) ja lauantaina hyvän ystävän synttärit (jee) ja öö... sunnuntai. Sinne asti ei ole mitään erityistä vielä.  
Ehkä leikkaamaton kissani voisi lopettaa jatkuvan mouruamiskurnutuksen sulhaskaipuussaan. Siinä olisi jo juhlimista.

Don't try this at home

Tänään aion valittaa kohtaloa ja kertoa kauhutarinaa työpaikalta. Koittakaa kestää. (Herkemmät lukijat voivat pyytää jotain viereen pitämään kädestä.)

Olipa kerran, itse asiassa tänään, eräs mieshenkilö, joka ystävällisesti halusi tehdä ryhmänsä työvuodenaloituksesta mukavampaa ja tarjosi koko porukalle glögiä. Työpaikan "olohuoneen" keittiöstä ei löytynyt kattilaa, joten Macgyver-mies päätti kuumentaa glögit vedenkeittimessä.

Tässä vaiheessa voidaan lukijoille kertoa, että laitteen nimi antaa pientä viitettä sen tarkoitetusta käyttötavasta. Vedenkeitin. Mietitäänpä sitä hetki. No niin. Nyt voidaan jatkaa.

Kotvan istuskeltuaan mies ja ryhmä alkoi havaita ikäviä, etovia tuntemuksia. Jättäkäämme ilkeät yksityiskohdat välistä ja kertokaamme että kaikki lähtivät pikaisesti toalettiin tai etsivät sopivaa muovipussia vatsan sisältöjä vastaanottamaan.

Glögissä ei ollut mitään selvää vikaa. Päivämäärät ja kaikki kunnossa. Hätääntyneenä mies soitti terveyskeskukseen ja sieltä puolestaan myrkytyskeskukseen. Ja nyt voimme palata takaisin tähän aiemmin hienovaraisesti vihjattuun (*köh*) veden-keitin ajatelmaan.

Tähän nyt on pakko kuvitella CSI tyylillä jokin hieno animaatio: Hapan glögi kuumenee keittimen sisässä, kuparinen kuumennuskiekura hehkuu oranssina punaisessa nesteessä (uu, tosi dramaattista). Kamera zoomaa ihan lähelle ja näyttää miten mikroskooppisia hiukkasia irtoaa kiekurasta nesteeseen. Sitten nopein leikkauksin näytetään miten hehkuvin hiukkasin (ettei katsoja vain unohda että sinne niitä levisi 3 sekunttia sitten...) yhä koristeltu glögi kaadetaan tiukasti rajatusssa lähikuvassa tyylikkääseen mukiin. Se juodaan. Kamera seuraa juomaa kurkusta sisään. Fade to black.

Mutta ei vielä paljasteta koko juonta. Koska olen tässä kertojana, haluan itsekin ehtiä tarinaan mukaan jännittävänä aikana...

Aamulla auto ei suostunut heräämään henkiin. Ei sitten millään. 30 astetta pakkasta oli vain liikaa.  Olisi pitänyt tajuta vihje ja pysyä kotona. Mutta ei. Kunnollisena (lue:tyhmänä) juoksin keuhkot jäässä bussiin ja olin vain muutaman tunnin myöhässä.

Iltapäivällä keräännyttiin meidän työpaikan mukavaan takkahuone/olohuoneeseen pitämään kokousta. Oli tuhottoman kylmä vieläkin. Vilukissana lipitän monta litraa teetä päivän aikana. Ja mitä muutakaan sitä kokouksissa tekisi : ) (varsinkin kun uskollinen luonnoslehtiö unohtui kotiin. Ehkä toista kertaa kymmeneen vuoteen. Kertoo jotain päivän karmasta...) 

Jossain vaiheessa alkoi olla tosi surkea olo. Yritin miettiä mitä ihmettä olin syönyt, mutta en oikein mitään aamumurojen lisäksi. Pelkkää teetä. Ja tee on terveellistä...?

Macgyver-mies tuli myös kokoukseen ja alkoi kertoa aamupäivän kauhuista. Että oli sitten myrkyttänyt omat opiskelijansa (tästä saisi hyvän lööpin iltalehtiin...) Ja tajusin, että olin juonut samalla keittimellä keitettyä vettä sen terveellisen teen ohessa. Nice. Olin myrkytyksen uhri. Tänään olisi Hercules Poirotille ollut töitä. (On muuten tosi Shakespearelaista juoda myrkkyä. Vähä minusta tulis nyt hyvä synkistelijä-emo-gootti... vaikka taidan kyllä vähä jo ollakin. Dou. Siinä meni sekin...)

Kuparisulfaatti. Jos olisit  lapsena syönyt vaikka lääkkeitä tai myrkkysieniä, sinulle olisi annettu kuparisulfaattia. Se nimittäin pakottaa kaikki ikävät asiat ihmisestä ulos mahdollisimman nopeasti. Vedenkeitin on veden kanssa käytettynä täysin turvallinen. Mutta hapan neste saa irrotettua kuparista tuota oksetusainetta. Erityisen pahanlaatuinen myrkytys ei ole, mitä nyt on totaalisen surkea olo puoli päivää.

Macgyver-mies oli tosi pahoillaan vähän nolona. Työpaikka-naljailussa hän saa varmasti pitkäksi oman aikaa osansa. (Taidan käydä kiinnittelemässä sen työhuoneenoveen kärpässienitarroja, pääkalloja luilla tai jotain.) Pahamaineinen vedenkeitin on siirretty paremmille keittämismaille. May it rest in pieces.
Opiskelijat on aivan ok. Itse olen taas turvassa kotona, eikä enää tarvi halailla pönttöä. Five by five.

On tästä kuulemma myrkytyskeskus varoittanut. Joskus. Ja vedenkeittimessä ei kuuluisi tietenkään mitään muuta kuin vettä kuumentaa. Mutta silti aika erikoista, ettei asiaa tunneta laajemmin. Tässä nyt teille pitkä ja kiemurteleva varoitustarina. Oppikaa toisten virheistä.

Kävin netistä penkomassa ja oli muutama uutisjuttu vanhusryhmän pikkujoulu glögeistä, jotka myös päättyivät surkeasti. Muutamalla sivulla selkeästi varoitettiin, ettei glögiä saa kuumentaa vedenkeittimessä. (En kyllä itse niin tehnytkään. Olin jatko-sijaiskärsijä... Kellekkään ei tullut mieleen että kuparisulfaatia irtoaisi vieläkin.)

Ja selvisi muuten sekin, että hopea ja kultatussit on imeskeltyinä myrkyttömiä. Olipa hyvä tieto. Nyt voin jatkaa sitäkin pahetta...
(toim. huom. kukkahattutädeille. Äskeinen oli sitä Sarkasmia)

No smoke-in, please.

savustettu Eteinen

On aika dramaattista kesken arkisten asioiden haistaa savua ja huomata ikkunasta, että alhaalla kerrostalon piha on täynnä paloautoja. Kurkata että rappukäytävässä savulonkerot kiemurtee portaiden välistä (testasin kyllä onko ovi kuuma ennen avaamista).Kun palomies käy sanomassa, että alakerrassa palaa, pitäkää ovet kiinni.  

Mun lauantai-illan suunnitelmat vähän muuttui, kun mun alla oleva asunto alkoi palaa. Kuulin myöhemmin että kynttilä oli kuulemma kaatunut nojatuoliin joka oli roihahtanut tuleen sytyttäen kaikken muun ympäriltä. Asukkaalla ei ollut toimivaa palovaroitinta, hän oli taintunut lattialle. Onneksi seinänaapuri oli alkanut huomata kuumuuden ja ulko-oven alta karkaavan savun ja soittanut palokunnan. Mutta mitään äänihälytystä ei saatu. (Itsekin huomasin vain lievän savun hajun ja ihmettelin oliko joku lampuista palanut tai joku sähkölaite alkanut kuumeta asunnossa. Vainoharkaisena kävin kaikki läpi, mutta en saanut savun aiheuttajaa selville.)  Palomiehet oli ihan viime hetkillä saanu asukkaan ulos tulipalosta.

Ylimmässä kerroksessa asuvana on tietysti aika klaustrofobista tietää, että alapuolella palaa, eikä voi itse lähteä minnekkään. Vain olla nököttää ovien takana lattialla ja miettiä mitä ottaa mukaan jos yhtäkkiä pitää lähtiä. Millä saisis kannettua kissat kätevimmin ulos kun kantolaatikko on muualla.

Tyhmänä kävin parvekkeelta katsomassa mitä tapahtui. Halusin olla näkyvissä ja nähdä itse. Näin kun tulipalo-asunnon asukas hoippui ambulanssiin. Vähän rauhoitti se, ettei kukaan juossut tai ulvottanut pilvejä ja palomiehet käytti hissiä. (Sehän on ensimmäisiä sääntöjä tulipalossa. Ei hissiin, sinne voi jäädä jumiin.) Kaasunaamari-palomies kävi käskemässä minut parvekkeelta pois, koska ne päästi alakerran asunnon parvekkeelta kaikki savut ulos, oisin ollu just yläpuolella hengittämässä niitä. Siinä vaiheessa portaikko oli jo aivan musta savusta. Miehestä näki väin lähimmät osat, muut nielastu savuseinän sisään.

Keräsin kissat ja macin, kameran ja keitin keittiössä teetä. Piti tehä jotain, että pysty vain rauhallisena odotella.  Inhoan avuttomana oloa. (Oon niin tottunu siihen, että huolehdin itsestäni, ei millään osaa jättäytyä jotenki toisten hoidettavaksi. Vaikka tulipalossa en juuri mitään osaisi tehdä, olo ei muutu siitä mihinkään.)

Ihan turhaa lattialla istumista ja typeriä pikkuasiamietintöjä. Soitin ja peruin elokuviin menot, koska en voinut lähtiä asunnosta mihinkään. New Moon suunnitelmat jäi toteutumatta jo toisena iltana. Mietin pitäiskö soittaa leffavuokraamoon, että palautan eilisen elokuvan myöhässä, mutta ne ei varmaan ois uskonu "alakerrassani on tulipalo" - selvitystä.

Koko asunto oli täynä savunlonkia ja oli inhottava hengittää paitsi tuuletusikkunoiden lähellä tai lattialla. Jossain vaiheessa ovikello soi taas ja palomies kävi sanomassa, että palo on sammutettu. Kysy onko asunnossa kaikki ok. Käski vieläki pitää ovet kiinni kun ne tuulettaa portaikkoa. Siinä vaiheessa siirryin pelaan lattialle Assassin's Creediä koska alkoi käsiä täristää. Olin koko ajan ihan tyyni, mutta jälkeenpäin alkoi huteruus. Pelaaminen sai aivot keskittyyn johonkin yksinkertaiseen.

Muutaman suoritetun tehtävän jälkeen kävin katsomassa, että paloautot oli lähteneet. Laitoin kaikki ikkunat sepposelälleen ja yritin saada loputkin savut pois. Lähdin palauttamaan elokuvat ja ruokkimaan matkoilla olevan ystävän kissoja. Portaikossa törmäsin naapuriin, joka tiesi enemmän yksityiskohtia. 4. kerroksen asunto oli palanut ihan kunnolla käyttökelvottomaksi. Täysi remonti tehtävä, ennen kuin siellä voi asua. Tuli oli poltanut sähköjohdot, joten se oli myös sähkötön alue. Musta laatikko meidän talon keskellä. Parvekkeella ja ikkunoissa savun jättämiä varjoja.

Ulkona huomasi miten helppo oli hengittää. (Vieläkin tunnen kehuhkojen sisä-ääriviivat täsmällisesti. Parin vuoden tupakoinnit yhdessä illassa, kätevää.) Kotiin palatessa huomasi ensimmäisenä savun. Varsinkin neloskerroksen käytävämatot oli ihan noessa, samoin koko hissi. Palaneen asunnon ovessa vieläkin nätti metallisydän koristeena. Kummallista miten arkiset ja oudot asiat sopii yhtä aikaa samaan paikkaan.

Oma koti on savun valloittama. Se on imeytyny kaikkeen. Inhottava keinoaineiden palamiskäry. Yritin tuulettaa. Leivoin omenapiirakan, että haistaisin jotain ihan muuta ja koska se on normaalia kodikasta tekemistä. Lojuin kylvyssä tunnin ja hinkkasin nokea pois ihosta. Silti pyyhe oli ihan harmaa. Ja niistin musta koko illan. Kissan tassuista jää mustia jälkiä jos ne kastuu. Varmaan täällä on nokeakin joka paikassa, mutta en enää nää sitä.

Vaatehuoneessa on tuuletushormit suoraan alakertaan. Voitte kuvitella että kaikki mun vaatteet ja muut on ihanasti savustettuja. Oli aivan turhaa vaihtaa sängystä lakanat, koska "puhtaat" kaapista haisi vielä enemmän savulle kuin sängyssä valmiiksi olleet.

Nyt vain väsyttää. Huomaa että ruumis on jännityksenjälkeistilassa ja ihan uuvuksissa. Aivotki vois olla niin ettei tarvis ajatella kaikkea hankalaa just nyt.

Ärsyttää miettiä että hei, tänään ois voinu olla aika tavata yks Terry Pratchettin parhaista hahmoista (sillä on viikate, tiedoksi teille, jotka ette Pratchettiä ole lukeneet.).  Ja viimisin elokuva jota oisin kahtonu ois joku idiootti Cat in the Hat (tosin se "what sireEEEEEEEEN!" kohta naurattaa aina).

Aion niin Carpe Diem huomena. Katsoa viimisen Heroes jakson jota olen säästellyt. Alottaa Oblivionissa ihan sen virallisen juonen pelaamisen. Ja lukea Ananzi Boysin vaikkei uutta Gaimania olekaan odottamassa. Ja kaikkea muuta syvällisempää, mihin mun aivot ei nyt kykene.

Ja pesen ehkä muutaman satatuhatta koneellista pyykkiä. Huoh...

Haluan olla savuton!

Tarinamurhaajat!

Kuten eteistä lukiessa voi ehkä havaita, olen melko... no... fanaattinen mitä tulee tarinoihin, oli kyse sitten kirjasta, elokuvasta tai vaikka pelistä. Rakastan tarinoita. Ja käytän aivan liian ison aivokapasiteettimäärän niiden miettimiseen, let me tell you

Olen tarinoidenrakastaja. Jos haluaa hyvää palautetta, kannattaa näyttää elokuvansa minulle. Annan anteeksi pienemmät virheet ja huonot näyttelijät, jos tarina vain on hyvä. Hyvästä tarinasta voi nauttia vaikka sen ulkoasu olisi kuinka surkea tahansa. Tietysti inhoan jos joku asia tarinassa haraa vastaan. Hahmot toimivat oman luonteensa vastaisesti. Juoni ei ole uskollinen tarinan maailmalle. On epäloogisuuksia. Mutta ne ovat pikku yksityiskohtia, jotka voi jättää huomiotta, jos oikeasti tykkää kaiken alla olevasta tarinasta.

Kaikki eivät ole tarinoille yhtä ystävällisiä. Tarinat ovat täysin voimattomia ja turvattomia kun ne päästetään maailmalle. Julmat ja kyyniset kriitikkosadistit iskevät niihin kyntensä ja yrittävät löytää sen kipeimmän kohdan johon iskeä.

Mutta kaikista pahimpia väärinkäyttäjiä ovat tavalliset ihmiset. Ne jotka katsovat elokuvista "tylsät" kohdat pikakelauksella. (Tiedät kyllä kuka, senkin pahis!: )

Hienovaraisemmat lukijat voivat tässä vaiheessa vaihtaa nettiosoitetta, sillä aihetta jatkaakseni kerron järkyttävän tositarinan. Kirjakaupassa käydessä kaksi tyttöä osti innoissaan viimeisimmän Twilight kirjoista, Aamunkoin. Sinänstä tämä ostoteko oli mitä ymmärrettävin, kuka nyt ei olisi innostunut hyvän kirjasarjan viimeisestä osasta. (Itse olen lukenut kirjan alkuperäiskielellä jo viime talvena, joten olen elänyt aivan normaali-elämää...)

Kammottavuusalueelle siirryttiin vasta myöhemmin.
Näin nimittäin samat tytöt vähän myöhemmin Anttilan aulassa.
Lukemassa kirjan viimeisiä sivuja.

ARGH! Kuka oikeasti lukee kirjasta lopun ensimmäiseksi! Järkyttävää!!! Kauheaa kirjan raiskausta. Tietysi voi olla että kumpikin on teini-neroja jotka lukevat 100 sivua minuutissa, mutta hiukan epäilen.

Pitäisi olla joku mielikuvittelu-oikeus, joka voisi toimia tarinoita tehtyjä rikoksia vastaan.
Copy-paste käsikirjoittajat saisivat opetella ulkoa Aristoteleen runousoppia.
(Tai edes katsoa muutaman elokuvan, jossa on alle 2 tuntia tietokonetehosteita. Vaikka nekin ovat hyviä sopivalla tuulella : ) 
Ja viheliäiset lopun aluksi lukeva joutuisvat syömään murot ilman maitoa. Aina.
Tai joka kirja, mitä ne alkaisivat lukea muuttuisi Harlekiiniromanssiksi. Ei tarvisi jännittää enää lopputulosta.

Huoh. Tulipa taas valitettua. Pahoittelut huutomerkkien liiallisesta viljelemisestä.
(Ja jos satuitte olemaan ne tytöt Anttilasta.)

For a moment, nothing happened. Then, after a second or so, nothing continued to happen.

Kesäloma. voiko olla parempaa kahdeksaa kirjaimen järjestystä. Tiedän, että ei tarvi mennä aamulla öihin, mutta en vielä aivan usko sitä ihanuutta : ) Ei vielä ymmärrä. Does not compute.

Aion laittaa koko kesäksi aamuherätyksen kännykkään ja nauttia painamalla sen pois päältä. Vain äpertyä peittoihin ja olla heräämättä tai tekemättä yhtään mitään niin kauan kuin hyvittaa. Jee!

 

 Herra Naakka kävi tarkastamassa tiluksiaan

Kesälomassa on yksi negatiivinen puoli. Saan aina kuulla kaikilta puolitutuilta, että voi voi, kyllä se opettajan elämä vain on ihanaa. Talvella käyt muutamat tunnit pitämässä ja sitten saat koko kesän vain lekotella. Kaksi sanaa teille: HA! HA! (Ja nämä pitää lausua sarkasmia tihkuen.)

Opettajilla (ainakin meillä) on ihan just yhtä pitkä loma kuin kenellä tahansa muulla työntekijällä.  Se, että esimerkiksi itse saan pidettyä vähän pidemmän loman, johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen talvella tehnyt (muutamia tunteja pitämässä käydessäni) jo koko kesänkin työtunnit etukäteen. Me urakoidaan silloin, kun on opiskelijat paikalla, tehdään pitempiä päiviä ja raadetaan : ). Ja koska tunteja voi tasata vain silloin kun opiskelijat on pois, urakoidut päivät siirtyy kesälomalle.

 
Don't get me wrong. Aivan mahtavaa, että kesälle voi säästellä ylimäärätyöt vapaaksi. En millään haluaisi lyhyempiä päivä tai vapaata joskus maarras/tammikuussa, kun muutenkin maailman on ihan surkeaa. Ajalla ei tee silloin mitään. (Sitähän vain masentuu, kun ehtii huomata töiltä, että on talvi. )

Mutta ärsyttää kun ihmiset jotenkin kuvittelee, että opettajana saan kesäloman ilmaiseksi niinkuin opiskelijat. Blaa. Joka ikinen työtunti on tehty työllä (ja tuskallakin joskus) etukäteen. Talvella ei ole oikeastaan mitään vapaa-aikaa. Piste. Ne varastoidaan kesää varten. Siinä. Pahoittelen valituksen virtaa, mutta kun ärsyttää ainaiset kommentit.
(Tiivistääkseni: Opettaminen on ihan älyttömän väsyttävää ja stressaavaa, eikä siitä saa mitään "älyttömän mahtavaa palkkaa" ja "käsittämättömiä kesälomia". Ihan vain tiedoksi. Nyt ei tarvi enää kadehtia. Tai jos pitää jotain kahdehtia, niin vaikka sitten sitä, että asun kävelymatkan päässä merenrannasta. Läl läl lää. )

Ajannäyttäjänä nyt: pääskynen

Näin saimme negaatiot purettua ulos. Ja voidaan jatketaan kesäloma intoilua:
HII! LOMA LOMA LOMA! (hyppii paikallaan tasajalkaa kuin vertikaaliseksi jumittunut jänis.)

Aion olla epämääräisellä lomalla myös täältä Eteisestä. Koska työn takia pitää olla niin paljon tietokoneella, aion ottaa rakkaasta macistäni taukoa. Mikä aika lailla tarkoittaa taukoa myös eteisestä. Aion satunnaisesti postailla, mutta pääasiassa elää sormet poissa näppäimistöltä tai piirtopöydän kynältä.

Ihanaa kesää!