sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

We have normality. I repeat, we have normality. Anything you still can't cope with is therefore your own problem.


Teräväpiirtoa livenä


Kävin kamerakävelyllä sivukujilla ja nurjalla puolella kaupunkia. Metsästämässä aurinkoa, koko talven kadoksissa olleita värejä ja omituisia yksityiskohtia.


Rautalangasta piti vääntää






Nokkaeläin 





Lego Air Vent (R)





Kattoterassilla oli loistavaa





Voi taivas! 





Sammakoilla oli jotenkin vetelä olo





 
Windows why 2.0 





"Me ollaan oikeesti kaikki tosi yksilöllisiä"




 
siellä piilottelevat sitä vihreämpää nurmea...




 
Niin minäki - vapaapäivinä.




 
"Push! Push!"




 
"Tunnet itsesi hyvin raukeaksi..."




 
"Mitä siinä kyyläät?"


torstai 9. huhtikuuta 2009

Home sweet home



Kirjoittelen tätä suomessa. Ulkona sataa vetistä räntää. Voi masennus.

Vilnassa pystyi syödä ulkona ilman takkia. Aurinko paistoi. Viikon aikana hiirenkorvat ilmestyi puihin. Ja sitten piti palata takaisin tänne surkeaan epä-kevääseen kun ilma ei osaa päättää jatkaako se talvea vai ryhtyykö hiljalleen sulailemaan.






Päätän yksinkertaisesti keskittyä muistelemaan miltä aurinko tuntuu iholla ja kevät tuoksuu.



 Hiippailin, tai no, kävelin rauhallisesti porteista sisään (mutta se ei kuulosta ollenkaan niin jännittävältä) ja menin "laittomasti"yliopiston alueelle. Uusklassista arkkitehtuuria. Kermanvärinen kivi hehkui auringossa. Pitkät varjot kaarikäytävissä. Valtava syvän sininen taivas heijastui ikkunoista. Eikä kukaan ajanut pois, joten en näyttänyt liian turistilta.


Yliopistolta löytyi myös käsittämättömän hieno kirjakauppa




Vilnassa en ehtinyt penkoa edes vanhaa kaupunkia kunnolla. Toivottavasti sinne pääsee joskus taas uudestaan. Siihen mennessä kaikki graffitit on jo pesty pois ja uudet tehty tilalle.


 Unelmien teekauppa. Voit vain kuvitella miten hyvältä siellä tuoksui. 
Rakennuksen ulkopuolelle oli muurattu teekannuja. 






 Vilnassa on aika romanttinen tapa. Rakastavaiset ostaa munalukon, raaputtavat siihen nimikirjaimensa, lukitsevat sillan kaiteeseen ja heittävät sitten yhdessä avaimen jokeen. Lukkoa ei enää voi kukaan avata. Niinpä sillankaiteet ovat täynnä eri-ikäisiä riippulukkoja. Herttaista.


 
 Millon sieltä tulee vettä?



sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

X marks the spot








Taas päiväretki oli kauemmas Vilnasta. Matkaa tehtiin pikkuruisella junalla, joissa oli Agatha Christie istumaosastoja. Ja ravintolavaunun sijasta konduktori keitti teetä ja kahvia seinäkaapissa olevalla kamiinalla. Ihmeteltiinkin junaan astuessa, kun lattialla oli ämpärissä pikkuisia polttopuita.

Junan jälkeen Siuliaista seikkailtiin vielä linja-autolla (joulukoristeltu pääsiäisen kunniaksi) yhdelle Liettuan pyhistä paikoista, Ristikukkulalla.





Linnunpönttöjen lisäksi näkyi useita Jeesuspönttöjä

Se on nimensä mukaisesti kukkula, joka on aivan täynnä ristejä. Aivan käsittämättömän määrä vanhoja harmaantuneita puuristejä ja muovisia neitsyt Marioita ja krusifiksejä ja helminauhoja (kuten Mardi Gras juhlissa) ja tiimari-enkeleitä ja kaikkea muuta mahdollista uskontohärpäkettä.





Jopa paavi on paikanpäällä käynyt. (Täällä suurin osa väestä on katolilaisia, joten se on melkoisen merkittävä asia). Kukkulan päällä mies vahti ettei kukaan tee mitään ilkivaltaa ja näytti pienestä videokameran näytöstä paavin vierailusta kuvaa. Hämmentävää.


lauantai 4. huhtikuuta 2009

I´ve seem to suffer from a slight case of decapitation



Vilnasta nauttiminen jatkuu. (Ei kerrota kellekkään, että töissä voi olla näin kivaa... : )

Ensimmäinen päiväretki tehtiin Trakaihin lähijunilla, sinne kestää Vilnasta puolituntia kolistelua. Trakaissa, Galve-järven rannalla on yksi parhaiten säilyneitä linnoja. Sinne kuljetaan pientä tietä, jonka reunamilla on pieniä, kodikkaan vanhoja puutaloja.



Muutkin nautiskeli kevätauringosta

Trakain linnaa on käytetty usean elokuvan lavasteena. (Viimeksi huomasin että Elisabetissa I Trakai oli skotlannin kuningattaren majapaikkana ulkokuvauksissa.)



Galve muuten tarkoittaa päätä. Koko Järvi on saanut nimensä siitä, että sinne on yksi hallitsijoista heittänyt vihollisensa katkaistun pään.



Hii! Linnat on mahtavia. Arkkitehtuuria ja tarinoita sekaisin. Tyrmiä ja historiaa ja mielikuvitusta. Huoh. Menee ihan kananlihalle, kun ajatteleekaan asiaa. Turun linnastakin saa minut raahata pois, ja siellä on tultu käytyä jo useasti. Uusi linnakokemus oli aivan läkähdyttävä (vaikka linnaa olikin maailmansotien jälkeen korjattu vähän modernimmin.)


perjantai 3. huhtikuuta 2009

Anywhere is walking distance, if you've got the time.


Tämä on rakastunut! Ei kyllä kehenkään, vaan mihin. Vilnaan.

Olen ollut tämän viikon valokuvauslinjan opiskelijoiden kanssa kansainvälisyyttä maistelemassa Vilnassa, Liettuassa.


Täytyy tunnustaa, että olin hiukan ennakkoluuloinen, vaikka matkustaminen innostikin. Entisen neuvostoliiton maista on tullut niin negatiivinen mediakuva.
Mutta kaikki epäilykset hävisivät jo automatkalla lentokentältä hostellille.
Vilna on NIIN kaunis paikka.



Vanhaa arkkitehtuuria, käkkyräisiä vanhoja puita, mukavasti boheemia nuhjaisuutta sivukaduilla. Hassuja graffitteja.


It was an awkward moment. He just stared not knowing what to say to the non-polarbear.

Koko kaupunki on kuin hieno salaisuus, josta ei ole muulle maailmalle kertonut. Pariisi on mun suuri rakkaus, mutta se on niin tuttu ja... yleinen. Vilnan on löytänyt vasta muutama. Ja minä yhtenä niistä onnellisista. 


Yhtään ei ihastusta vähentänyt se, että Vilnassa kevät oli jo paljon pidemmällä kuin meillä pohjoisessa. Jäisen solsku-loskan keskeltä siirryttiin leutoon alkukevääseen.



Puissa on aivan aavistus vihreää kummittelemassa, ei vielä hiirenkorvia. Muutama uskaliaampi kukka on jo nuppuineen tulossa maasta ylös.