Sound and Fury

Luovuustoiminta on ollut hiukan päämärätietoisempaa... eli freelance-töitä. Sain viimein Titanic musikaalin julisteen periaatteessa valmiiksi. Tarvitaan vain muutamia hienosäätöjä ennen painoon lähettämistä. Vieläkö typerä sähköpostilaatikko suostuisi liikuttamaan mammuttimaista taittoa omalta koneelta eteenpäin ilman nyherystä.

Musikaalijulisteista päästään kätevästi aivan toisenlaiseen musiikkikerrontaan. Elokuvissa musiikki on yksi suurimpia yksittäisiä tunnelmanluojia. Scoresta on asia erikseen, mietin tällä kertaa ihan yksittäisiä biisejä. joskus joku tietty kappale jää päällimmäisenä elokuvasta soimaan. Aina sen kuullessa tulee sama elokuvan tunnelma tai jopa tietty kohtaus mieleen.

Jatkuvasti nelosella pyörivä Flashforward mainos (sarja jota innolla odotan alkavaksi) on jo useaksi päiväksi saanut päässä pyörimään Donnie Darkon Mad World. Michael Andrewsin ja Gary Julesin versio on vain osa Donnie Darkoa. Ei niitä osaisi ajatella erikseen.

Joskus musiikki vain sopii täydellisesti kohtaukseen. Kuten Star Trekissä  Sabotage, auto-anarkismia parhaimmillaan. (Hmm... Ehkä niiden pois kuitenkin pitäny käyttää Intergalactic, ihan nimensä puolesta)


Yksi omista vakio hyvän-mielen-elokuvista on Mr ja Mrs Smith. Aamulla, tuhottuaan aiemmin koko talonsa, vakoojapari juo appelsiinimehua sirpaleisista laseista, syö maidottomia muroja ovat onnellisia. Silloin soiva Lay Lady Lay tuo aina vastaavan kiirettömän tyytyväisen olon kun sen kuulee.

Italian Job, sekin aina positivismia levittävä juonimiselokuva, omaa hyvän soundtrackin ja sen musiikista soi energialauluna usein takaisinmaksu biisi The Wreckoning.

Monesti musiikki on olennainen osa jotain kohtausta ihan rakenteellisesti. Burtonin Beetlejuice ei olisi sama elokuva ilman kummallisia Harry Belafonten kalypso-biisejä kuten the Banana boat song/Day-O. (Hih. Löysin vain dubatun version.)

Sama toimii tottakai tvsarjoissakin. Heroesin ensimmäisestä kaudesta tulee aina mieleen Eyes ja toisinpäin.

Joskus hämmentää kun eniten mieleen jäävät laulut ei aina löydy soundtrackeiltä. (Kuten muuten tuo Heroesin Eyes...) Tekijänoikeudet varmaan vaikuttaa tässäkin, mutta silti joskus puutokset harmittaa.  Twilightin päättää tyylillä Radioheadin 15 Step, mutta eipä ole kyseistä ollenkaan levyllä.  

(Tietysti eräillä... tuota... nimeltämainitsemattomilla Radiohead-narkkareilla on kaikki musiikkiyhtyeen kappaleet muilla levyillä, joten Ipod voi aivan tyytyväisenä viisitoista askeltakin soittaa, mutta kyse on periaatteesta... Ehkä kaikilla ei ole moista, tässä tilanteessa käytännöllistä, addiktiota.)

I love deadlines. I like the whooshing sound they make as they fly by.

Kätevää kun pääsi syyslomailemaan, että saa vähän töitä tehtyä. Tällä kertaa taas teatterijulistetta tekemässä.

Omaa mietintätilaa olikin runsaasti, ohjaajalta tuli niin pitkä toivomuslista. Silloin pitää tosissaan käyttää mielikuvitusta, että saa visiot toteutettua. Varsinkin kun aikataulu oli taas kerran niukka.

Liikkeelle lähdettiin siitä, että tapahtumien keskuspaikka, kerrostalo kelluisi arkissa. Näytelmässä sataa jatkuvasti, joten ohjaaja halusi vedenpaisumusta. Kaikki näyttelijät olisivat tuijottamassa taivaalle parvekkeellä. Ja koko juttu olisi piirrosta. Kaikki, paitsi näyttelijöiden kasvot.

Keskusteluissa ehdottelin vähän visuaalisesti helpompia ratkaisuja. Siirryttiin sateeseen ja tulvaan uppoavaan kerrostaloon. Parvekkeelta päähenkilö yrittää pelastaa ihastustaan, joka kodittomana asuu autossa. Se sopi tarinaan. Ja taivaalla juoksee maatilan pakkohuutokaupan jälkeen pakastimeen päätyneen hevosten haamu.

Haasteellista oli saada ahdettua kaikki osaset toimimaan toistensa kanssa. Ilman että lopputulos on sekava. Nostin punaisella henkilöhahmoja esiin. Ladakin oli aluksi punainen, mutta tarinassa puhuttiin beigestä, joten se vaihdettiin. Kasvokuvat oli ottanut toinen kuvaaja, joka ei vielä silloin tiennyt julisteen asennoista, joten niiden kanssa piti vähän värkätä. Miettiä asetteluja ja rooleja. Olisin halunnut enemmän aikaa saadakseni pilvihevosesta paremman. Nyt se on vain raapustus taivaalla.

Mutta kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen. Pikku viimeistelyä olisi halunnut tehdä kauemmin, mutta aikataulu ei antanut periksi.

En kyllä taida olla koskaan aivan tyytyväinen tekeleisiini. Mitä varten tietysti on myös tämä Eteinen. Omien töiden julkisestinäyttämis-siedätyshoitoa.

(Otsikko on muuten Douglas Adamsin ihanaisista aivoista...)

Living in a musical

Onni ja autuus. Cabaret juliste on viimein valmis.

Pitkällisen nyherryksen jälkeen olen melko tyytyväinen jälkeen. (Eh heh heh...) Sain mielestäni sisällytettyä cabaret tunnelman, natsismin uhan, heräävän rakkaussuhteen ja ohjaajan Toulouse-Leutreck visiot kohtuullisen hyvin yhteen kuvaan.

Tietysti kehittämistä olisi ollut vielä piiiiitkästi. Siinä mielessä deadlinet ovat onni onnettomuudessa. On yksinkertaisesti pakko vain luovuttaa jossain vaiheessa työ omista käsistä pois. Muuten varmaan lisäisin pikku yksityiskohtia, värisäätöjä ja valaistusta kunnes piirtopöytä kuluu puhki.

Laitoin esille tiedottoman version : )

Jos itse musikaali kiinnostaa, voit penkoa tarkempia tietoja täältä. Esitykset ovat ensi keväänä. Jännittävää nähdä millainen tämän vuoden musikaali on...