Trust me, I'm the Doctor.

903 years old and still very, very edible...

Tiesin, että jonain päivänä se tapahtuisi. Mutta en halunnut ajatella asiaa. Ja nyt tuo hetki on edessä... 

Dr Who vaihtuu. Kymmenes Tohtori vaihtuu yhdenteentoista. Oh The Humanity! Miten tästä voi selvitä

Aluksi kaikille vähemmän nörteille pientä informaatiota. Dr Who on herttaisen outo, kulttimaineessa oleva, suuresti rakastettu umpi-brittiläinen scifisarja. Vanha Doctor Who aloitettiin joskus 60-luvun alussa ja BBC teki sitä sitkeästi 80-luvun loppuun asti. Sarja unohdettiin joksikin aikaa kunnes... oh joy... 2005 sarja herätettiin uudelleen henkiin. Uusi Doctor Who on moderni, mutta sen retro-juuret on selkeästi nähtävästi. Laitteet, robotit ja kaikki "scifi" on sympaattisesti aika vanhanaikaisen oloisia. Oma Dr Who:ismini alkoi samoihin aikoihin. Yle näytti 2006 ensimmäisen uuden Who kauden, mutta jätti esittämiset sitten siihen. Tylsimykset.

 TARDIS: Time And Relative Dimensions In Space on

ulkopuolelta pieni puinen laatikko, sisältä valtava avaruusalus...

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Doctor Who kertoo mystisestä Tohtorista, joka pystyy matkustamaan minne tahansa ajassa ja universumissa siniseltä puhelinkopilta näyttävällä avaruusalus/aikakoneella. Hän ottaa mukaansa ihmisiä, jotka pääsevät osallistumaan ihmeseikkailuihin ympäri aika-avaruutta.
Hih. Tohtori käännös kuulostaa vähän kummalliselta, joten aion surutta käyttää myös "oikeaa" The Doctor nimeä.  

The Doctor on tulevaisuuden aikasodassa tuhoutuneen rodun viimeinen elossa oleva edustaja, viimeinen Time Lord.  Hän on periaatteessa kuolematon. Kun Doctor "kuolee" hänen materiansa regeneroituu uudestaan toisenlaiseen kehoon. Sisällä oleva mieli pysyy samana, mutta ruumis, tavat ja myös olemus muuttuu. "He's like fire and ice and rage. He's like the night and the storm in the heart of the sun. He's ancient and forever. He burns at the centre of time and can see the turn of the universe. And... he's wonderful."

Shiny Happy Doctor...

Doctor hahmolta (ja siten myös näyttelijältä) vaaditaan valtavasti, hän on koko sarjan kantava voima. Omituiset ja mielikuvitukselliset juonikuviot, lavasteet ja vähemmän pelottavat kuminaamahirviöt hyväksyy, koska hahmosta välittää. Koska siihen uskoo. Koska sen tunteet on niin oikeita.

9. tohtorin on voinut huomata vaikkapa 

tappelemassa Zombeja vastaan 28 päivää myöhemmin 

tai opettamassa taskuvarkauksia Heroesissa.

Ensimmäinen uusi Dr Who oli järjestyksessä 9 ja uudellenherättelijäksi pääsi mainio näyttelijä Christopher Eccleston. Ecclestonit Doctor oli  hiukan sarkastinen ja hauska, mutta pohjalta syvällinen ja surullinen. Eccleston ei halunnut leimautua pysyvästi Dr Whoksi, joten hän lopetti hommat vuoden jälkeen. Joten tottakai itkin silmät punaisiksi kun hän ensimmäisen kauden lopussa kuoli. Mutta olin jo valmiiksi ihastunut seuraajaan, joten se lohdutti...

"They can shoot me dead, but the moral high ground is mine."

10. Dr Who on David Tennant. Tennant on täysin poikkeava lisäys omaan miesmakuuni, melko siro ja vaalea pisamainen virnuilija. Mutta häneen ei voi olla ihastumatta. Tennantin Doctor pelastaa maailmaa ruskeassa liituraitapuvussa ja punaisissa conversen klasikkotossuissa tukka pysyvästi pörrössä. Hän on nokkela, puhelias ja eläväinen tunnetilasta toiseen viuhahteleva optimisti ja ihmisten ihmettelijä. Hilpeän kuoren alta toisinaan heijastelee ainoan eloonjääneen surullisuus ja yksinäisyys. Ja vihaisena 10. Doctor on äärettömän voimakas ja pelottava. Hän on vain täydellinen. Kuvat ei juuri anna oikeutta, koska mies pitää nähdä liikkeessä, elossa. Mmm...

Mistä päästään takaisin tuohon alun surusteluun. Tennant on nimittäin päättänyt jättää Tohtorin arvon taakseen ja siirtyä tekemään muita juttuja.

 Unheard, unseen... un-aged?

Uusi 11. Dr Who on etukäteen täysin tuntematon vasta 26-vuotias Matt Smith. Hän näyttää ja kuulostaa mukavalta. Mutta... Täytettävänä on aivan valtava kolo. Huoh. Yritän olla avomielinen ja antaa uudelle Tohtorille aikaa. Time Lord voi muuten huijata kuolemaa regeneroitumalla vain 12 kertaa. Joten sillä logiikalla erilaisia Tohtoreita voisi olla maksimissaan 13... Mitenkähän miehen käy... enää 2 elämää jäljellä...

No... Onneksi on vielä 10. Doctoria monta jaksoa näkemättä... Olen parantanut esi-matkapahoinvointia katsomalla Dr Whon 3. kautta ihastuksen vimmalla. Säästin viimeiset kaksi jaksoa tälle illalle. Ja pitää Suomeen palattua tilata heti 4. kausi nautittaksi. Ja osittain yritän lohduttautua Tennantin menetyksestä sillä tiedolla, että Neil Gaiman on kirjoittamasta joitain Dr Who jaksoja 6. kaudelle... Hii!

That'll put marzipan in your pie plate, bingo!

 

 Yes. Scars are interesting.
(Vaikka tämä kyseinen tulikin piirtelyn alussa ihan vahingossa kuten arvet yleensä.)

Oli pakko keksiä jotain muuta tekemistä... Enää kolme jaksoa Supernaturalia jäljellä ja 5. kausi tulee dvd:lle vasta joskus huhtikuussa, ja silloinkin vasta ensimmäinen puolisko... Addicted much?

Ja kummallinen otsikkomme on tällä kertaa viallisen Buffybotin irvailuja taistelun tuiskeessa...

Thirty one and a half years ago in a galaxy quite near…

Mikaela haastoi manaamaan esiin syntymävuoden elokuvahenkilöitä ja tapahtumia. Joten nouskaamme vaikkapa jätteillä toimivaan DeLoreaniin ja hurautetaan takaisin ajassa vuoteen 1978. Eletään viimeisiä seitsemänkymmentäluvun värikkäitä vuosia ennen kreppirautoja, neonvärejä ja Miami Vicea. Ruskean ja oranssin kirjaviin potkuhousuihin on (minun lisäkseni) kääritty muutamia elokuvakankaan ja televisiooruudun ihastuttajia. 

Elokuvateattereissa käydään tuolloin innokkaimmin katsomassa Kauriinmetsästäjiä ja Grease musikaalia. Kumpikaan ei oikein minua inspiroi, joten siirrytään nörtismin puolelle: yksi varhaisia sarjakuvaelokuvia näkee päivänvalon. Superman the movie. (Tätä voi pitää jo jonkinlaisena ennusmerkkinä myöhemmällä iällä tapahtuvasta pahanlaatuisesta sarjis-addiktiosta.)

Mutta kaikista legendaarisin 1978 vuoden elokuva/televisiotaivaan tähti on tietysti ainut ja oikea


Star Wars... 

- The Holiday Special.

Aivan. Minun syntymävuotena EI tehty yhtään OIKEAA SW elokuvaa. Vaan mysteerinen elokuvakohtauksia ja uusia tvtä varten kuvattuja pätkiä ja animaatiota sekoittava jouluspesiaali. Sitä ei ole koskaan julkaistu virallisesti ja muutenkin poistettu kaikista virallisista SW listoista. George Lucas ei ole tekeleestä kovin ylpeä.

"If I had time and a hammer,
I would track down every bootleg-copy and smahs it..."

En yhtään ihmettele...
Holiday Specialissa Chewbaccatm yrittää Han Solontm kanssa ehtiä viettämään "Elämänpäivää" (lue: Joulu) Chewbaccan perheen luo. Imperiumitm hankaloittaa kotiin paluuta ja pääjuonen ohessa nähdään wookietm-perheen arkipäivää ja mm. Bobba Fetttm:istä animaatio. Niin ja kaiken kruunaukseksi Prinsessa Laiatm laulaa Star Warstm tunnarin/elämänpäivä laulun. 

Lucasin toive ei kyllä toteudu, koska videon löytää netistä aika helposti. Kannattaa oikeasti käydä katsomassa jos on tunti aikaa ja tarpeeksi huumorintajua ja anteeksiantoa kämp-viihteelle. Aivan käsittämättömän kamala ja juuri sen takia niin hieno. En tiedä kenelle on tullut mieleen mahtava idea laittaa pääosaan wookie perhe ja heidän keskustelunsa, varsinkin kun puhe koostuu erilaisista urhateluista. (Ja minäkun luulin ettei miimikkoja pahempaa voisi keksiä?)

Ettei SW-fanittajan itsetunto ihan katoaisi olemattomiin, siirrytään elokuvista ihmisiin. 1978 on aikamoinen väliinputoajavuosi myös näyttelijöissä. On muutama entinen Roswell, 70-show ja Dawsons Creek-teini sekä omenapiirakan kanssa läheisiä suhteita harrastanut Jason Biggs. Mahtavaa.
Toki katraasta löytyy myös muutamia erityisiä helmiä.

Jensen Ackles Kun mies ilmestyi Dark Angeliin, voin tunnustaa ettei minua myyty kerralla. Alec oli hahmona aluksi ärsyttävä ja vaikka häneen hiljalleen tottui mitään suurta ihastuksen paloa ei roihahtanut palamaan. Siis ennen Supernaturalia. Winchesterinä herra Ackles on juuri sopiva sekoitus ärsyttävää ja sympaattista. Dean on inhimillis-antropomorfinen suklaakonvehti, jossa sarkastisen ja kovan pinnan alla on jotain herkkää pehmeää herkullista piilossa. Deania lainatakseni He's adorable. 

Zoe Saldana Harva näyttää yhtä hyvältä sinisenä kuin Zoe Saldana. Neytirin hahmo Avatarissa on voimakas ja elävä ja uskottava. Aikamoinen saavutus ilman että näyttelijätärtä itseään näytettäisiin elokuvassa kertaakaan. Ensimmäisinä muistikuvina Zoe jäi Terminalista mieleen koska roolihahmo tunnustautui Star Trek nörtiksi. Olikohan kyseessä sitten joku etiäinen. Star Wars elokuvan Uhura oli hieno rooli. Ja...  *Nyt pitää vetää välissä henkeä ettei aivan tikahdu* sai siinä samalla yhtäaikasesti suudella Spockia JA Zachary Quintoa.

Pienenä korvauksena meille muille laitamme tähän kuvan Spockista vaikkei hän 1978 vuonna olekaan syntynyt. Olkaa hyvät. Terapiaa:

 

Todellinen nörtti saa kieroa tyydytystä jopa siitä, 

että ST elokuvan ensi-ilta osui juuri tämän syntymäpäivälle 8.5.

Naislistalla voidaan jatkaa ihastuttavaan Audrey Tautouhin. Audreyhepburnistinen, aina viattomalta ja optimistiselta tuntuva Audrey on yksi lempi näyttelijöitä. Tuntuu, että hän kykenee pelkillä silmillä välittämään puolet elokuvasta, pienillä eleillä suuria tunteita ja pitkiäkin tarinoita. 

Tuntemattomampi (ainain ei-nörteille) on Wlasilainen Eve Myles. Torchwoodissa Cardiffia ja/tai maailmaa pelastava Eve on kaunis mutta virkistävästi lähempänä "tavallisen" ihmisen tasoa kuin ns. hollywoodin muovi-ihmiset. Jos ikätovereiltani saisi jotain, voisin Audreyltä ottaa keijumaista ulkonäköä ja Eveltä salaisen avaruusolioita vastaan taistelevan agenttityön. (Zoe-toivomuksia ei varmaan tarvitse edes tähän kirjata)

Että saataisiin penkoa mukavien miesten kuvia laitetaan ikälistalle lisää y-kromosomisia. Ehkä saman ikäisenä pitäisi olla tyytyväinen, kun jotkun meistä vain paranevat vanhetessaan. Joshua Jackson oli Dawson's Creek aikoina äärisuosittu, enkä koskaan oikein tajunnut miksi. Mutta iän lisääntyessä hänestä on tullut koko ajan kiinnostavampi. Fringessä Jackson on eräänlainen Mulderin ja Scullyn mutaatio, ymmärtää kaiken oudon päälle, mutta ajattelee yhä realistisesti. Topher Grace on myös kasvanut ulos 70-shown naapurin-epävarma-luke-skywalker-pojasta.

Näyttelijät ja elokuva-hahmot toisinaan vain kiinnittyvät lähtemättömästi toisiinsa. Wes Bentley on mielessäni hiukan emo-synkistelijä, joka osaa nähdä muovipussien kauneuden. Ei mitään väliä vaikka hän ei todellisuudessa olisi tippaakaan sellainen. Ghostriderissa Wes oli erityisen hieno ja tyylikäs demoni. Ja taas mennään tälle tutulle evil=hot osastolle?
Josh Hartnett , lets face it, on komistus, mutta ei silti  saa sukkia erityisesti pyörimään minun jaloissani. Lucky numper s7evin pääsi tässä lähimmäs, huomasin jo pientä vipinää kantapäiden kohdilla. Ja tottakai olisin mieluummin pommittanut lentokoneella alas ja jättänyt viidakkoon Ben Affleckin kuin Hartnettiä.

Ashton Kutcher ja Katie Holmes ovat myös 78-vuoden lapsia. Heillä on se yhteinen nimittäjä, että kumpikaan ei saa minua kiinnostumaan elokuvistaan. Olen katsonut Perhosvaikutuksen ja Batmanin (jota Katie Holmes kyllä olemassaolollaan heikensi huomattavasti) ilman suurempia ihottumia, joten ei mennä  sentään aivan Adam Sandler-yuck tasoiselle inhokkiväistelylle. Mutta jotenki vain loppureaktio kummastakin on kädenlämpöinen Plaa.

Että saataisiin mukaan edes joku vaalea, laitetaan esille myös Grayn anatomian ja hömppäkomedioiden uusi vakiosankaritar Katherine Heigl. Roswell ajoista on muututtu paljon.
Ihan varuilta laitan myös  Ian Somerhalderin tänne listaukseen. Lostissa ensikausissa tiiviissä sisarussuhteessa elävää Somerhalderia ei hänen kuolemansa jälkeen jäänyt valtavan pitkäksi aikaa suremaan, vaikka hahmo mukava olikin. Ainakin itselle vähän tuntemattomampi, mutta kohta täällä meilläkin  näkyvässä Vampire Diaries voi muuttaa asian. Vampyyreillä on tapana päätyä suosikkilistoillani korkealle.

Yllättävää ettei tästä tullut vanha olo. Suuri osa saman ikäisistä oli yllätyksiä.
En juurikaan etsi tietoja näytelijöistä, en halua tietää liikaa. Näyttelijä voi mennä "pilalle" jos saa selville millainen idiootti hän on todellisuudessa (Mietitäänpä esimerkkinä vaikka Tom Cruisea) 
Ja tulipa seliville sellainenkin tärkeä tieto että 1978 joku varasti Charlie Chaplinin jäännökset. Hautausmaalta. Oikeasti. Ihmiset on niin kummallisia. (Minä tahansa vuonna syntyneet.)

An Englishman never enjoys himself, except for a noble purpose.

 Spooked yet?

On olemassa turvallisia televisiosarjoja. Niissä päähenkilöille tapahtuu joka jaksossa kaikenlaista jännittävää, mutta lopussa palataan taas normaaliin. Pysyviä muutoksia ei tapahdu. Jo alussa tietää, että kaikki päähenkilöt ovat  ehjiä ja turvassa seuraavaa viikkoa/jaksoa varten, erinäisistä vaaratilanteista huolimatta. Kätevää ja viihdyttävää omalla perus-makaronilaatikko-tyylillä.

Ja sitten on toisenlaisia sarjoja. Sellaisia, joissa päähenkilö voi kohdata viimeiset hetkensä milloin tahansa.

Yksi rankimmista päähenkilö-murhaajista on ollut BBC:n Spooks (eli täällä Suomessa Erikoisjoukkue). MI5-agenttien työstä ja yksityiselämästä annetaan karu kuva, ollaan kaukana James Bondin tyylikkäästä satumaailmasta. Undercover agenttien elämä on silputtu eri vale-hahmojen taakse. Voiko enää muistaa kuka itse on, jos vaihtaa elämää ja persoonaa jatkuvasti työprojektien mukaan. Hengenvaara on pysyvää ja moni päähenkilöistä ei selviä paineista.

Vaihtuvuudella on omat hyvät puolensa. Spooks on onnistunut keräämään vuoron perään englannin kutkuttavimpia miesnäyttelijöitä. Mikä antaa oikein hyvän tekosyy postata vähän harvinaisempaa britti-silmänruokaa näin perjantain ratoksi. Enjoy...

Tunnustan, että Spookismini alkoi puhtaasti visuaalisista syistä:

Matthew Macfadyen

"I have been meditating on the very great pleasure 

which a pair of fine eyes in the face of a handsome man can bestow."

What can you say. Olin aivan varma ettei tule Colin Firthin voittanutta Mr Darcyna. Mutta kuinka ollakkaan Macfadyen veti pidemmän korren. Eikä hän ole huono missään muussakaan roolissa. Usein tall, dark and moody tyyppinen Macfadyen osaa näytellä ja aiheuttaa kylmiä väreitä vaikka paikallansa seisten.

Odotan innolla Ridley Scottin versiota Robin Hoodista. Luulen, että minulle tulee elokuvassa hankaluuksia olla Iloisten Veikkojen puolella, kun Nottinghamin sheriffinä on herra Macfadyen.
Pahat vain on aina mielenkiintoisempia. Siitä huolimatta toivoisin saavani silmieni eteen myös minisarjan The Pillars of the Earth. Keskiaikaan sijoittuvassa, Goottilaisen katedraalin rakentamisesta kertovan sarjassa mies näyttelee munkkia. Ei sellaista syötävää. Ainakaan tarkoituksella...

Jane Austen - miestä on näytellyt myös seuraava Spooks-hani:

Rubert Penry-Jones

Useissa tv-projekteissa näytellyt Penry-Jones on vielä vähemmän tunnettu. Itse törmäsin mieheen ensi kertaa Casanovan yhtä televisioviritelmää katsellessa ihanan Doctor Who David Tennantin vastakkaismiehenä. Amerikan valloitus loppui The Forgotten-sarjassa harmittavasti kesken kun typerä ABC päätti viime hetkillä vaihtaa Penry-Jonesin tilalle (aivan saman oloisen???) näyttelijän Christian Slaterin. Hmm... Ehkäpä edessä on jotain uutta jerrybruckheimer parempaa...
Woody Allen inhoajana en Match Pointtia ole katsonut, mutta sielläkin vaalea herran pitäisi olla hiukan danielgraigmaisena komistuksena nähtävissä. 

Ja ettei aasinsillat loppuisi kesken voimme vetää Robin Hoodista viimeisimpään Spooks mieheen:

Richard Armitage

Armitage on nimittäin näytellyt Robin Hood tv-sarjassa Nottinghamin lähintä apulaista Guy of Gisbornea. Kummallisessa sarjassa ei oikein muita hyviä asioita ollutkaan.  
(Robin Hood on juoneltaan ja kuvaustyyliltään lapsille suunnattu ja vähän kämppi, mutta kuitenkin yrittää olla synkkä, karu ja moderni. Eikä yllättävästi onnistu kummassakaan. Satunnaisesti sarjaa katsoneena ei ainakaan koko juttu auennut. Mitä nyt muutama haarniskan sovitus kohtaus sai häkeltymään tyytyväisenä. )
Uusimpana mies esittää irakin sotaveteraania minisarjassa Strike Back. Tänä vuonna ulos tuleva sarja näkyy vielä jonain päivänä ehkä täällä pohjoisessakin.

Itse tykkään Armitagesta erityisesti, koska hän ei ole selkeä sankari-komistus, vaan sopii paremmin synkistelemään vastapuolelle. Tai kulkemaan siinä harmaan rajalla, niin ettei tiedä katsojanakaan hahmon motiiveista.

Hih. Sattumalta löysin netistä tiedon, että Armitage on liikuskellut myös galaksissa far far away. Star Wars Episode I:sessä hän on extrana, nimettön Naboon taistelulentäjä. (Pitää varmaan katsoa tarkemmin kun sen seuraavan kerran dvd-hyllystä kaivaa.) 

Kunnon englantilaisina jokainen Spook-mies on näytellyt myös jossain Agatha Christie filmatisoinnissa. Kannattaa muutenkin bongailla heitä BBC:n vakkarituotannoista.


Ja hyvät tekijänoikeuspoliisit: Kaikki kuvat on törkeästi siepattu netistä niin monelta eri sivulta, ettei niitä kannata luetella.

And now for something completely different

Every race has its Morons.
(kahvitunnilla oli tylsää...)

Yleensä aina tulee Eteisessä valitettua, tänään poikkeuksellisesti listaamme asioita, joilla voi todistaa, että Universumi ainakin välillä myös hymyilee leveästi. Say Cheese.

1.

Opetin tänään omalta osalta vuoden viimeiset tunnit. (Huzzah! niinkö viktoriaaniset britit huudahtaisivat teekupit kilisten.) Opettaminen on kivaa ja opiskelijat mukavia, mutta oh joy, kun saa hetken siitäkin taukoa. Voi laittaa periaatteessa jo aivot osittain lomalle. Ei enää jokailtaisia tuntisuunnitteluja. (Playstation 3 Here I COME!)

2.

Perjantaina loppuu pitkä odotus (toivottavasti) kun pääsee nauttimaan Pandoran maisemista ja sinisistä pystykorvista. Avatar on sen verran iso elokuva, että saa ensi-iltansa kerrankin oikeaan aikaan myös täällä kaukana. Uusi (iso) Sci-fi-leffa on aina innostuksen arvoinen ja Avatar on pidetty ihanan salaisena. Mahtavaa kun kerrankin ei tiedä koko juonta valmiiksi.

3.

Ratchet and Clank - A crack in time vain paranee pelatessa. Jos mahdollista. U_U - Zoniii!

4.

Pääsen vielä kertaallen nautiskelemaan Herrojen Northman ja Compton seurasta ennen siirtymistä kirjoista televisioon... Olen kesän jälkeen imenyt tyhjiin (pahoittelen pakollista vampyyrihuumoria) kaikki Charlaine Harrisin True Blood pokkarit. Tänään sain (vihdoin) käsiini viimeisimmän, Dead and Gone. Mitään syvällisiä älykkö-opuksia kirjat ei ole, mutta suurta hupia, joten harmaat aivosolut saa vain tyytyä osaansa ja nauttia miesvalikoimasta. (Twilight K15 kiellolla ja ironialla höystettynä.)

5.

And best for last...

Pleikkarin vieressä ihana isonenäinen aivokeräilijä/sarjamurhaaja odottelee palvontaa... (hmm... outo miesmaku? -Ei ainakaan minulla...)  HEROES! 3. kausi tuli viimein myyntiin. Lupasin odottaa suomitekstityksellisen boxin ilmestymistä enkä tilata etukäteen ulkomailta, että voivat tekstityskaipailija-ystävät lainata myöhemmin... Muutaman kerran Amazonin sivuilla jo tuumasin repsahtaa, mutta kärsivällisyyshän saa lahjoja tai jotain. Ainakin tänään. 

Miten tästä kaikesta auvoisuudesta oikein selviää? Sigh.

May you live in interesting times

Kuumeesta ja muusta surkeudesta huolimatta ei voinut kuin nauraa ehkä parhaalle uutislähetykselle ikinä.

Satuin pitämään televisiota auki kun neloskanavalta tuli kello neljän pikku uutislähetys. Uutistenlukija ilmoitti pätevällä äänellään että Nelosen uutisille on annettu yt-neuvotteluilmoitus ja että uutisten henkilökuntamäärästä on tarkoitus vähentää 35 työntekijää.

Koomiseksi sinänsä surullinen tilanne muuttui, kun uutistenlukija jatkoi asiallisesti kertomalla, että Nelosen uutisen väki tekee ulosmarssin vastalauseena irtisanomisille. Niin että hyvää illanjatkoa ja tapaamme taas huomenna.

Ja niin uutiset loppuivat. Eikä niitä tullut enää koko iltana.

Harvoin on tv-uutiset niin ajalla itse tapahtumien kanssa. Tietysti vähän helpottaa jos sattuu itse olemaan omien uutistensa aihe. Melko kummalliset selitykset noihin leikkauksiin on. Nelosen liikejohto aikoo nimittäin lyhentää uutiset puolesta tunnista 15 minuuttiin, joten heidän laskujensa mukaan niihin tarvitsee silloin tekijöitäkin vain puolet... Ehkä jos uutisaiheiden määrän puolittaisi?

Päivänkakkaroita ja paperikasoja

Tämä aamu oli todella hieno. (Mikä on saavutus ottaen huomioon, että aamu on aamu. Aamun on periaatteessa eksistentialistisesti mahdotonta olla jotenkin siedettävä ajanjakso, koska sen tarkoitus on olla kamala herätyshetki. Riistäytyminen lämpimästä sängystä ja myöhemmin koko kodista.)

30 vuotta 36 viikkoa 4 päivää ja 498 minuuttia vanhana minä näin ensimmäisen jakson Pushing Daisiestä (kovalevyltä). Ihan koko aikaa sitä ei tietenkään ole tullut odoteltua, mutta kuitenkin siitä asti kun sarjasta kuulin. Ihan tarpeeksi kuitenkin. Eikä yhtään liikaa.

Todennäköisyyden prosentti oli tietysti erittäin korkealla, että tykkäisin kyseisistä päivänkakkaroista. Barry Sonnenfield on vähän niin kuin Tim Burton suklaahuuruissa. Vähän huumorintajuisempi, vähän optimistisempi, vähän monimutkaisempi (ja vähän kaksimielisempi). Ja niin kovin ihana. 50-luvun autoja. Viimeiseen asti hiottu värimaailma. Mustaa huumoria ja sarkasmia. Paljon monimutkaista sanoja. Mies, joka leipoo ja ajattelee. Ja osaa käyttää yli kolmen tavun pituisia sanoja.

Ainut hampaidenkiristely johtui suomennoksesta. Eikö digitaaliaikana voisi jättää niitä tekstityksiä liimaamatta ohjelmiin, niin että ne saisi pois tuhoamasta mahtavaa dialogia. Helmiä katosi. Kuten että synkronoitua kuviouintia harrastaneilla tädeillä oli myös synkronoidut mielentilahäiriöt. Tai grain of salt - keskustelu. Lehmän nuolukiviä on tietysti aika hankala saada mahdutettua kahteen riviin...


Ja koska menin töihin vähän myöhemmin, ehdin olla kotona vielä vastaanottamassa toista mahtavaa asiaa. Posti toi viimein vuodenvaihtumisyönä tilatut kirjat isossa paketissa. OH JOY! Mangaa, Vertigon ihanaisia sarjakuvia, vampyyrejä ja Neil Gaimanin uusin kirja Graveyard Book. *Swoon!*

Universumi a) tykkää minusta, b) maksaa vanhoja velkoja takaisin, c) tietää että on tulossa jotain tosi tosi tosi raivostuttavaa ja yrittää pehmentää iskua etukäteistoppauksella. Olipa syy mikä tahansa, olen Universumin kanssa tänään hyvissä väleissä. Kaikki on Zen ja niin edelleen.