Ones and zeroes never looked better...

Price of Persia - How to fix your badhairday with a scarf

Blogiversumissa on levinnyt innokkaasti visuaalisia piristeitä sisältäviä postauksia. Niissä kirjoittajat ovat listanneet näytelijöitä, joita... kröhöm... eivät potkaisisi illan tullen ulos makuuhuoneesta. Tai itseasiassa minään muunakaan aikana, mistään muustakaan huoneesta...

Koska omat elokuvasuosikkini ovat jo käyneet komistuttamassa maailmaa, päätin siirtyä vähän teknologisempaan suuntaan ja listata ihailtavaksi pelimaailman pikselihaneja. Nämä miehet ovat parhaimmillaan liikkeessä, mutta pelkkinä kuvinakin kiitettäviä silmäkarkkeja. Epä-pelaajille mainittakoon, että aseiden kanssa coolisti poseeraaminen kuuluu välttämättömänä osana pelihahmon arkea ja ammattia.

Stick it to me baby

Altaïr Ibn-La'Ahad 

Altaïr on filosofi ja mietiskelijä, joka pohtii elämän tarkoitusta ja ihmettelee ihmiskunnan toimintaa. Mietiskelyä hän tosin tekee kirjaston sijaan kiipeillessään pitkin Ristiretkien ajan kaupunkiarkkitehtuuria. Hän kiitää parkour-mestarina katoilla, pelastaa hätään joutuneita ja ajatuserojen takia vainottuja, eikä voi sietää fanatismia.
Altaïr kätkee itsensä hupullisiin kaapuihin ja sulautuu väkijoukkoihin, mutta ei voi mitenkään piilottaa omaa pixelhaniuttaan. Altaïria voi ihailla Assassins Creedissä.

When I was a kid, they called me porcupine

Cloud Strife

Muista hahmoista poiketen vaaleatukkainen Cloud pääsi pixelhanilistalle jo muinaisina aikoina piikkipäisenä pikkumiehenä, kauan ennen kunnollisia grafiikoita. Alkeellisella ulkonäöllä ei ollut vaikutusta, Cloud oli jo silloin ihana. Hiukan elämän päähän potkima mies, joka etsii itseään ja tarkoitusta. Kovan kuoren (ja valtavan miekan) takaa löytyy yllättävää herkkyyttä. Myöhempi Cloud on yhä piikkipäinen, mutta aiempaa ilmeikkäämpi mies. Final Fantasy VII, Kingdom Hearts (cameo) ja FFVII:Advend Children

My eye colour is shadows

Ezio di Auditore
Ezio on ylpeä, röyhkeä ja erittäin tyytyväinen itseensä. Ja siitä huolimatta aivan vastustamaton. Eli renessanssin vastine Tony Starkille. Leonardo Da Vincin ystävänä Ezio kerää taidetta ja remontoi vanhaa Villaa. Toisaalta Ezio kiipeilee torneihin ja tekee niistä käsittämättömiä sukelluksia pikkuruisiin heinäkasoihin. Soutelee Venetsian kanaaleissa ja selvittää salaliittoja aivoilla tai salatuilla aseillaan.
Assassins Creed II. En malta odottaa maaliskuuhun asti kolmatta osaa...

Only boring people take showers

Nathan Drake
Nathan on sarkastinen ja optimistinen nykyajan Indiana Jones. Seikkailija ja muinaisia kieliä ymmärtävä piilo-älykkö. Täpärästä tilanteesta toiseen koheltava Nathan on aina hiukan rähjäinen ja scruffy, mutta se kuuluu asiaan. Uskollinen ja itselleen naurava Nathan päätyy toivottomiin tilanteisiin ja yrittää parhaansa mukaan selvitä niistä. Hän on inhimillisin kaikista pelihaneista ja siksi aivan erityisen ihana.  
Uncharted: Drake's Fortune, Uncharted 2: Among Thieves...  (Vain PS3:selle, Xbox owners eat your heart out.)

His royal highness, Prince Grimm and Grimmer

Prince of Persia

Ehkä korkeimmalle pixelhani listalla kiipeää kaksi tummaa, sinisilmäistä nimetöntä miestä Persiasta.

Ensimmäinen Prinssi on rikkauteen kasvanut ylhäinen, jonka elämä muuttuu kokonaan, kun Aika päästetään karkuun tiimalasistaan. Diplomatian sijaan täytyy yhtäkkiä selvitä taistossa typeryksiä, hiekkahirviöitä, Aikaa ja omaa itseään vastaan. Vastoinkäymiset kasvattavat ja muuttavat Prinssiä, mutta synkistely ei yhtään vähennä miehen hanitasoa, päinvastoin. (Jotain voi päätellä siitäkin että valkokankaalla Prinssiksi on valittu varsin monen näyttelijälistalta löytynyt Jake Gyllenhaal). 
Prince of Persia:Sands of time, Warrior within, Two Thrones, Forgotten Sands.

Toinen on köyhä seikkailija, jolle Prinssi on pelkkä sarkastinen lempinimi.  Hän on sinipunahuivinsa alta virnistelevä rogue, lain hämärällä rajamaalla toimiva kulkuri, joka etsii oikotietä parempaan elämään ilman suuria velvoitteita tai mietintöjä. Kunnes päätyy vahingossa pelastamaan maailmaa. Vaaroille nauravan ja lähes ammatikseen hankaluuksiin joutuvan Prinssin kanssa ei ainakaan olisi koskaan tylsää.
Prince of Persia (2008)

Thirty one and a half years ago in a galaxy quite near…

Mikaela haastoi manaamaan esiin syntymävuoden elokuvahenkilöitä ja tapahtumia. Joten nouskaamme vaikkapa jätteillä toimivaan DeLoreaniin ja hurautetaan takaisin ajassa vuoteen 1978. Eletään viimeisiä seitsemänkymmentäluvun värikkäitä vuosia ennen kreppirautoja, neonvärejä ja Miami Vicea. Ruskean ja oranssin kirjaviin potkuhousuihin on (minun lisäkseni) kääritty muutamia elokuvakankaan ja televisiooruudun ihastuttajia. 

Elokuvateattereissa käydään tuolloin innokkaimmin katsomassa Kauriinmetsästäjiä ja Grease musikaalia. Kumpikaan ei oikein minua inspiroi, joten siirrytään nörtismin puolelle: yksi varhaisia sarjakuvaelokuvia näkee päivänvalon. Superman the movie. (Tätä voi pitää jo jonkinlaisena ennusmerkkinä myöhemmällä iällä tapahtuvasta pahanlaatuisesta sarjis-addiktiosta.)

Mutta kaikista legendaarisin 1978 vuoden elokuva/televisiotaivaan tähti on tietysti ainut ja oikea


Star Wars... 

- The Holiday Special.

Aivan. Minun syntymävuotena EI tehty yhtään OIKEAA SW elokuvaa. Vaan mysteerinen elokuvakohtauksia ja uusia tvtä varten kuvattuja pätkiä ja animaatiota sekoittava jouluspesiaali. Sitä ei ole koskaan julkaistu virallisesti ja muutenkin poistettu kaikista virallisista SW listoista. George Lucas ei ole tekeleestä kovin ylpeä.

"If I had time and a hammer,
I would track down every bootleg-copy and smahs it..."

En yhtään ihmettele...
Holiday Specialissa Chewbaccatm yrittää Han Solontm kanssa ehtiä viettämään "Elämänpäivää" (lue: Joulu) Chewbaccan perheen luo. Imperiumitm hankaloittaa kotiin paluuta ja pääjuonen ohessa nähdään wookietm-perheen arkipäivää ja mm. Bobba Fetttm:istä animaatio. Niin ja kaiken kruunaukseksi Prinsessa Laiatm laulaa Star Warstm tunnarin/elämänpäivä laulun. 

Lucasin toive ei kyllä toteudu, koska videon löytää netistä aika helposti. Kannattaa oikeasti käydä katsomassa jos on tunti aikaa ja tarpeeksi huumorintajua ja anteeksiantoa kämp-viihteelle. Aivan käsittämättömän kamala ja juuri sen takia niin hieno. En tiedä kenelle on tullut mieleen mahtava idea laittaa pääosaan wookie perhe ja heidän keskustelunsa, varsinkin kun puhe koostuu erilaisista urhateluista. (Ja minäkun luulin ettei miimikkoja pahempaa voisi keksiä?)

Ettei SW-fanittajan itsetunto ihan katoaisi olemattomiin, siirrytään elokuvista ihmisiin. 1978 on aikamoinen väliinputoajavuosi myös näyttelijöissä. On muutama entinen Roswell, 70-show ja Dawsons Creek-teini sekä omenapiirakan kanssa läheisiä suhteita harrastanut Jason Biggs. Mahtavaa.
Toki katraasta löytyy myös muutamia erityisiä helmiä.

Jensen Ackles Kun mies ilmestyi Dark Angeliin, voin tunnustaa ettei minua myyty kerralla. Alec oli hahmona aluksi ärsyttävä ja vaikka häneen hiljalleen tottui mitään suurta ihastuksen paloa ei roihahtanut palamaan. Siis ennen Supernaturalia. Winchesterinä herra Ackles on juuri sopiva sekoitus ärsyttävää ja sympaattista. Dean on inhimillis-antropomorfinen suklaakonvehti, jossa sarkastisen ja kovan pinnan alla on jotain herkkää pehmeää herkullista piilossa. Deania lainatakseni He's adorable. 

Zoe Saldana Harva näyttää yhtä hyvältä sinisenä kuin Zoe Saldana. Neytirin hahmo Avatarissa on voimakas ja elävä ja uskottava. Aikamoinen saavutus ilman että näyttelijätärtä itseään näytettäisiin elokuvassa kertaakaan. Ensimmäisinä muistikuvina Zoe jäi Terminalista mieleen koska roolihahmo tunnustautui Star Trek nörtiksi. Olikohan kyseessä sitten joku etiäinen. Star Wars elokuvan Uhura oli hieno rooli. Ja...  *Nyt pitää vetää välissä henkeä ettei aivan tikahdu* sai siinä samalla yhtäaikasesti suudella Spockia JA Zachary Quintoa.

Pienenä korvauksena meille muille laitamme tähän kuvan Spockista vaikkei hän 1978 vuonna olekaan syntynyt. Olkaa hyvät. Terapiaa:

 

Todellinen nörtti saa kieroa tyydytystä jopa siitä, 

että ST elokuvan ensi-ilta osui juuri tämän syntymäpäivälle 8.5.

Naislistalla voidaan jatkaa ihastuttavaan Audrey Tautouhin. Audreyhepburnistinen, aina viattomalta ja optimistiselta tuntuva Audrey on yksi lempi näyttelijöitä. Tuntuu, että hän kykenee pelkillä silmillä välittämään puolet elokuvasta, pienillä eleillä suuria tunteita ja pitkiäkin tarinoita. 

Tuntemattomampi (ainain ei-nörteille) on Wlasilainen Eve Myles. Torchwoodissa Cardiffia ja/tai maailmaa pelastava Eve on kaunis mutta virkistävästi lähempänä "tavallisen" ihmisen tasoa kuin ns. hollywoodin muovi-ihmiset. Jos ikätovereiltani saisi jotain, voisin Audreyltä ottaa keijumaista ulkonäköä ja Eveltä salaisen avaruusolioita vastaan taistelevan agenttityön. (Zoe-toivomuksia ei varmaan tarvitse edes tähän kirjata)

Että saataisiin penkoa mukavien miesten kuvia laitetaan ikälistalle lisää y-kromosomisia. Ehkä saman ikäisenä pitäisi olla tyytyväinen, kun jotkun meistä vain paranevat vanhetessaan. Joshua Jackson oli Dawson's Creek aikoina äärisuosittu, enkä koskaan oikein tajunnut miksi. Mutta iän lisääntyessä hänestä on tullut koko ajan kiinnostavampi. Fringessä Jackson on eräänlainen Mulderin ja Scullyn mutaatio, ymmärtää kaiken oudon päälle, mutta ajattelee yhä realistisesti. Topher Grace on myös kasvanut ulos 70-shown naapurin-epävarma-luke-skywalker-pojasta.

Näyttelijät ja elokuva-hahmot toisinaan vain kiinnittyvät lähtemättömästi toisiinsa. Wes Bentley on mielessäni hiukan emo-synkistelijä, joka osaa nähdä muovipussien kauneuden. Ei mitään väliä vaikka hän ei todellisuudessa olisi tippaakaan sellainen. Ghostriderissa Wes oli erityisen hieno ja tyylikäs demoni. Ja taas mennään tälle tutulle evil=hot osastolle?
Josh Hartnett , lets face it, on komistus, mutta ei silti  saa sukkia erityisesti pyörimään minun jaloissani. Lucky numper s7evin pääsi tässä lähimmäs, huomasin jo pientä vipinää kantapäiden kohdilla. Ja tottakai olisin mieluummin pommittanut lentokoneella alas ja jättänyt viidakkoon Ben Affleckin kuin Hartnettiä.

Ashton Kutcher ja Katie Holmes ovat myös 78-vuoden lapsia. Heillä on se yhteinen nimittäjä, että kumpikaan ei saa minua kiinnostumaan elokuvistaan. Olen katsonut Perhosvaikutuksen ja Batmanin (jota Katie Holmes kyllä olemassaolollaan heikensi huomattavasti) ilman suurempia ihottumia, joten ei mennä  sentään aivan Adam Sandler-yuck tasoiselle inhokkiväistelylle. Mutta jotenki vain loppureaktio kummastakin on kädenlämpöinen Plaa.

Että saataisiin mukaan edes joku vaalea, laitetaan esille myös Grayn anatomian ja hömppäkomedioiden uusi vakiosankaritar Katherine Heigl. Roswell ajoista on muututtu paljon.
Ihan varuilta laitan myös  Ian Somerhalderin tänne listaukseen. Lostissa ensikausissa tiiviissä sisarussuhteessa elävää Somerhalderia ei hänen kuolemansa jälkeen jäänyt valtavan pitkäksi aikaa suremaan, vaikka hahmo mukava olikin. Ainakin itselle vähän tuntemattomampi, mutta kohta täällä meilläkin  näkyvässä Vampire Diaries voi muuttaa asian. Vampyyreillä on tapana päätyä suosikkilistoillani korkealle.

Yllättävää ettei tästä tullut vanha olo. Suuri osa saman ikäisistä oli yllätyksiä.
En juurikaan etsi tietoja näytelijöistä, en halua tietää liikaa. Näyttelijä voi mennä "pilalle" jos saa selville millainen idiootti hän on todellisuudessa (Mietitäänpä esimerkkinä vaikka Tom Cruisea) 
Ja tulipa seliville sellainenkin tärkeä tieto että 1978 joku varasti Charlie Chaplinin jäännökset. Hautausmaalta. Oikeasti. Ihmiset on niin kummallisia. (Minä tahansa vuonna syntyneet.)

An Englishman never enjoys himself, except for a noble purpose.

 Spooked yet?

On olemassa turvallisia televisiosarjoja. Niissä päähenkilöille tapahtuu joka jaksossa kaikenlaista jännittävää, mutta lopussa palataan taas normaaliin. Pysyviä muutoksia ei tapahdu. Jo alussa tietää, että kaikki päähenkilöt ovat  ehjiä ja turvassa seuraavaa viikkoa/jaksoa varten, erinäisistä vaaratilanteista huolimatta. Kätevää ja viihdyttävää omalla perus-makaronilaatikko-tyylillä.

Ja sitten on toisenlaisia sarjoja. Sellaisia, joissa päähenkilö voi kohdata viimeiset hetkensä milloin tahansa.

Yksi rankimmista päähenkilö-murhaajista on ollut BBC:n Spooks (eli täällä Suomessa Erikoisjoukkue). MI5-agenttien työstä ja yksityiselämästä annetaan karu kuva, ollaan kaukana James Bondin tyylikkäästä satumaailmasta. Undercover agenttien elämä on silputtu eri vale-hahmojen taakse. Voiko enää muistaa kuka itse on, jos vaihtaa elämää ja persoonaa jatkuvasti työprojektien mukaan. Hengenvaara on pysyvää ja moni päähenkilöistä ei selviä paineista.

Vaihtuvuudella on omat hyvät puolensa. Spooks on onnistunut keräämään vuoron perään englannin kutkuttavimpia miesnäyttelijöitä. Mikä antaa oikein hyvän tekosyy postata vähän harvinaisempaa britti-silmänruokaa näin perjantain ratoksi. Enjoy...

Tunnustan, että Spookismini alkoi puhtaasti visuaalisista syistä:

Matthew Macfadyen

"I have been meditating on the very great pleasure 

which a pair of fine eyes in the face of a handsome man can bestow."

What can you say. Olin aivan varma ettei tule Colin Firthin voittanutta Mr Darcyna. Mutta kuinka ollakkaan Macfadyen veti pidemmän korren. Eikä hän ole huono missään muussakaan roolissa. Usein tall, dark and moody tyyppinen Macfadyen osaa näytellä ja aiheuttaa kylmiä väreitä vaikka paikallansa seisten.

Odotan innolla Ridley Scottin versiota Robin Hoodista. Luulen, että minulle tulee elokuvassa hankaluuksia olla Iloisten Veikkojen puolella, kun Nottinghamin sheriffinä on herra Macfadyen.
Pahat vain on aina mielenkiintoisempia. Siitä huolimatta toivoisin saavani silmieni eteen myös minisarjan The Pillars of the Earth. Keskiaikaan sijoittuvassa, Goottilaisen katedraalin rakentamisesta kertovan sarjassa mies näyttelee munkkia. Ei sellaista syötävää. Ainakaan tarkoituksella...

Jane Austen - miestä on näytellyt myös seuraava Spooks-hani:

Rubert Penry-Jones

Useissa tv-projekteissa näytellyt Penry-Jones on vielä vähemmän tunnettu. Itse törmäsin mieheen ensi kertaa Casanovan yhtä televisioviritelmää katsellessa ihanan Doctor Who David Tennantin vastakkaismiehenä. Amerikan valloitus loppui The Forgotten-sarjassa harmittavasti kesken kun typerä ABC päätti viime hetkillä vaihtaa Penry-Jonesin tilalle (aivan saman oloisen???) näyttelijän Christian Slaterin. Hmm... Ehkäpä edessä on jotain uutta jerrybruckheimer parempaa...
Woody Allen inhoajana en Match Pointtia ole katsonut, mutta sielläkin vaalea herran pitäisi olla hiukan danielgraigmaisena komistuksena nähtävissä. 

Ja ettei aasinsillat loppuisi kesken voimme vetää Robin Hoodista viimeisimpään Spooks mieheen:

Richard Armitage

Armitage on nimittäin näytellyt Robin Hood tv-sarjassa Nottinghamin lähintä apulaista Guy of Gisbornea. Kummallisessa sarjassa ei oikein muita hyviä asioita ollutkaan.  
(Robin Hood on juoneltaan ja kuvaustyyliltään lapsille suunnattu ja vähän kämppi, mutta kuitenkin yrittää olla synkkä, karu ja moderni. Eikä yllättävästi onnistu kummassakaan. Satunnaisesti sarjaa katsoneena ei ainakaan koko juttu auennut. Mitä nyt muutama haarniskan sovitus kohtaus sai häkeltymään tyytyväisenä. )
Uusimpana mies esittää irakin sotaveteraania minisarjassa Strike Back. Tänä vuonna ulos tuleva sarja näkyy vielä jonain päivänä ehkä täällä pohjoisessakin.

Itse tykkään Armitagesta erityisesti, koska hän ei ole selkeä sankari-komistus, vaan sopii paremmin synkistelemään vastapuolelle. Tai kulkemaan siinä harmaan rajalla, niin ettei tiedä katsojanakaan hahmon motiiveista.

Hih. Sattumalta löysin netistä tiedon, että Armitage on liikuskellut myös galaksissa far far away. Star Wars Episode I:sessä hän on extrana, nimettön Naboon taistelulentäjä. (Pitää varmaan katsoa tarkemmin kun sen seuraavan kerran dvd-hyllystä kaivaa.) 

Kunnon englantilaisina jokainen Spook-mies on näytellyt myös jossain Agatha Christie filmatisoinnissa. Kannattaa muutenkin bongailla heitä BBC:n vakkarituotannoista.


Ja hyvät tekijänoikeuspoliisit: Kaikki kuvat on törkeästi siepattu netistä niin monelta eri sivulta, ettei niitä kannata luetella.