if there is something strange in the neighbourhood...

"At that moment I finally saw all those calligraphy lessons pay off"

Pari viikkoa sitten katsottiin vasta vuokralle tullut Iron Man II taas pitkästä aikaa. (Minkäs teet herrat Downey jr. ja Stark ovat niin vastustamaton yhdistelmä...) Siivoillessani iltaa varten tuli tyhjä hetki ja päätin tehdä jotain pientä virkistävää. Liimailen usein ulko-oveeni epämääräisiä runonpätkiä, kummituksia tai muuta vastaavaa, yritän irrottautua ulko-ovien monotonisuudesta. Ja vieraat muistaa paremmin mihin asuntoon pitikään päätyä. 

Tällä kertaa tein yksinkertaiselle pahvinpalalle kyltin, jossa mainostettiin asuntoni olevan Stark Industriessin testilaboratorio. Koko touhun kruunasi ovisilmän yläpuolelle laitettu vaatimus verkkokalvoskannauksesta.  Kuten kuvista voi nähdä, ammatillisuus oli kaukana. Tuherisin tekstit nopeasti ja kaiken lisäksi tussi imeytyi yli-innokkaasti pahviin, mistä seurasi mielenkiintoisia pallukoita kirjainten päätepisteissä.
Kun elokuva oli nähty ja vieraat lähteneet, päätin antaa kyltin olla paikoillaan. Se sai piristää kotiin tuloa muutaman päivän.

Unkonwn fact: The Secter Agentism has a higt limitations

Samalla viikolla satuin astumaan yhtä aikaa aulaan ja hissiin seinänaapurini kanssa. Tervehdimme yleiset ystävällismieliset latteudet. En tunne häntä juuri lainkaan, vanhempi naishenkilö jonka aikataulut ovat aivan erit kuin minulla. Kolmannen kerroksen kohdalla hän kuitenkin alkoi näyttää vaivautuneelta ja otti lopulta mieltä vaivanneen asian esiin.

Hän ilmaisi että eikö ollut aika erikoista perustaa testilaboratorio aivan tavalliseen asuinkerrostaloon ja eikö sellainen toiminta sopisi paremmin jonnekin teollisuusalueelle. Pitäisiköhän hänen kuunnella räjähdysten varalta seinän takana, jos jotain menee vikaan.

Mitä. Ihmettä. Oma reaktioni oli varsin typertynyt. Kylttiä kirjoittaessa ei kertaakaan tullut edes erittäin yliaktiivisella mielikuvituksella varustettuun mieleen, että joku voisi pitää sitä totena. Varsinkin kun ottaa huomioon kyltin ammattimaisen ja uskottavan laadun.

Naapurini helpotukseksi kerroin hymyllen elokuvaillasta ja vakuutin ettei minulla ollut aikomustakaan perustaa testilaboratoriota hänen naapurikaksioonsa. Erosimme hyvillä mielin. Minä ehkä hiukan kankeana, koska oli niin vaikea pidättää naurua. Ehkä kyseessä oli joku omaperäinen vitsi? Ainakaan mahdollinen metodinäyttelijä-naapurini ei kertaakaan lipsahtanut roolistaan.

Poistin kyltin, ettei joku ympäristömääräysasiamies ota yhteyttä.

Ones and zeroes never looked better...

Price of Persia - How to fix your badhairday with a scarf

Blogiversumissa on levinnyt innokkaasti visuaalisia piristeitä sisältäviä postauksia. Niissä kirjoittajat ovat listanneet näytelijöitä, joita... kröhöm... eivät potkaisisi illan tullen ulos makuuhuoneesta. Tai itseasiassa minään muunakaan aikana, mistään muustakaan huoneesta...

Koska omat elokuvasuosikkini ovat jo käyneet komistuttamassa maailmaa, päätin siirtyä vähän teknologisempaan suuntaan ja listata ihailtavaksi pelimaailman pikselihaneja. Nämä miehet ovat parhaimmillaan liikkeessä, mutta pelkkinä kuvinakin kiitettäviä silmäkarkkeja. Epä-pelaajille mainittakoon, että aseiden kanssa coolisti poseeraaminen kuuluu välttämättömänä osana pelihahmon arkea ja ammattia.

Stick it to me baby

Altaïr Ibn-La'Ahad 

Altaïr on filosofi ja mietiskelijä, joka pohtii elämän tarkoitusta ja ihmettelee ihmiskunnan toimintaa. Mietiskelyä hän tosin tekee kirjaston sijaan kiipeillessään pitkin Ristiretkien ajan kaupunkiarkkitehtuuria. Hän kiitää parkour-mestarina katoilla, pelastaa hätään joutuneita ja ajatuserojen takia vainottuja, eikä voi sietää fanatismia.
Altaïr kätkee itsensä hupullisiin kaapuihin ja sulautuu väkijoukkoihin, mutta ei voi mitenkään piilottaa omaa pixelhaniuttaan. Altaïria voi ihailla Assassins Creedissä.

When I was a kid, they called me porcupine

Cloud Strife

Muista hahmoista poiketen vaaleatukkainen Cloud pääsi pixelhanilistalle jo muinaisina aikoina piikkipäisenä pikkumiehenä, kauan ennen kunnollisia grafiikoita. Alkeellisella ulkonäöllä ei ollut vaikutusta, Cloud oli jo silloin ihana. Hiukan elämän päähän potkima mies, joka etsii itseään ja tarkoitusta. Kovan kuoren (ja valtavan miekan) takaa löytyy yllättävää herkkyyttä. Myöhempi Cloud on yhä piikkipäinen, mutta aiempaa ilmeikkäämpi mies. Final Fantasy VII, Kingdom Hearts (cameo) ja FFVII:Advend Children

My eye colour is shadows

Ezio di Auditore
Ezio on ylpeä, röyhkeä ja erittäin tyytyväinen itseensä. Ja siitä huolimatta aivan vastustamaton. Eli renessanssin vastine Tony Starkille. Leonardo Da Vincin ystävänä Ezio kerää taidetta ja remontoi vanhaa Villaa. Toisaalta Ezio kiipeilee torneihin ja tekee niistä käsittämättömiä sukelluksia pikkuruisiin heinäkasoihin. Soutelee Venetsian kanaaleissa ja selvittää salaliittoja aivoilla tai salatuilla aseillaan.
Assassins Creed II. En malta odottaa maaliskuuhun asti kolmatta osaa...

Only boring people take showers

Nathan Drake
Nathan on sarkastinen ja optimistinen nykyajan Indiana Jones. Seikkailija ja muinaisia kieliä ymmärtävä piilo-älykkö. Täpärästä tilanteesta toiseen koheltava Nathan on aina hiukan rähjäinen ja scruffy, mutta se kuuluu asiaan. Uskollinen ja itselleen naurava Nathan päätyy toivottomiin tilanteisiin ja yrittää parhaansa mukaan selvitä niistä. Hän on inhimillisin kaikista pelihaneista ja siksi aivan erityisen ihana.  
Uncharted: Drake's Fortune, Uncharted 2: Among Thieves...  (Vain PS3:selle, Xbox owners eat your heart out.)

His royal highness, Prince Grimm and Grimmer

Prince of Persia

Ehkä korkeimmalle pixelhani listalla kiipeää kaksi tummaa, sinisilmäistä nimetöntä miestä Persiasta.

Ensimmäinen Prinssi on rikkauteen kasvanut ylhäinen, jonka elämä muuttuu kokonaan, kun Aika päästetään karkuun tiimalasistaan. Diplomatian sijaan täytyy yhtäkkiä selvitä taistossa typeryksiä, hiekkahirviöitä, Aikaa ja omaa itseään vastaan. Vastoinkäymiset kasvattavat ja muuttavat Prinssiä, mutta synkistely ei yhtään vähennä miehen hanitasoa, päinvastoin. (Jotain voi päätellä siitäkin että valkokankaalla Prinssiksi on valittu varsin monen näyttelijälistalta löytynyt Jake Gyllenhaal). 
Prince of Persia:Sands of time, Warrior within, Two Thrones, Forgotten Sands.

Toinen on köyhä seikkailija, jolle Prinssi on pelkkä sarkastinen lempinimi.  Hän on sinipunahuivinsa alta virnistelevä rogue, lain hämärällä rajamaalla toimiva kulkuri, joka etsii oikotietä parempaan elämään ilman suuria velvoitteita tai mietintöjä. Kunnes päätyy vahingossa pelastamaan maailmaa. Vaaroille nauravan ja lähes ammatikseen hankaluuksiin joutuvan Prinssin kanssa ei ainakaan olisi koskaan tylsää.
Prince of Persia (2008)

Scrumptious...

"Rakas Will, sinusta ei ole kuulut mitään pitkään aikaan..."

Näin harmaan ja vetisen Vapun jälkeen harmaata arkea piristämään esittelen teille hauskaa kulinarismia: Cake Wrecks esittelee nerokkaasti pilalle menneitä kakkuja.

Kakku-ammattilaiset (tai ainakin kyseisessä ammatissa toimivat) ovat onnistuneet saavuttamaan mitä ihmeellisimpiä idiotismin tasoja (lisäten taas uuden alalajin "kyllä amerikkalaiset on sitte hämärää porukkaa"-mietinnöille). Käsittämättömiä kirjoitusvirheitä ja pursottajien ajatuskatkoja. Kammottavia muotokuva/hahmoviritelmiä ja aivan vain puhtaasti täysin käsittämättömiä kakkuja... Darth Vader-ristiäiskakku... hih... Tässä muutamia esimerkkejä. Kaikki kuvat on Cake Wrecks sivuilta lainattuja.

 Pähkinäallergista synttäripäivää ja paljon onnea!

Ihanan nörttitietoinen kakkutuhobloggaaja lisää mainioilla kommenteillaan kuviin paksun huumorikuottutuksen. Yummy. En edes yritä päästä samalle tasolle sanaleikeissä.

 "Kakstuhatta... kymmenen. Siinä, valmis!"

Varoituksen sana ennen kuin lähdette innokkaina kakkutuhoja selailemaan... Havaitsin pahanlaatuista ajantajun katoamista (noh, katotaan vielä yksi kakku...), vatsalihasten kivistystä sekä meikkien levintää viikonloppuna tapahtuneen pitkällisen kakkututkailun jälkeen. Tuli naurettua niin holtittomasti. Lisäksi tuli ankara kakkumakeanhimo... Must. Have. Cupcakes.

"Twäällä ond wähän ahdhasta"

Cake Wreckeistä on muuten tullut oma sisäpiirin vitsinsä. Sivuilla on kakkuja, jotka on pyydetty mokattavaksi varta vasten hauskuutuksen vuoksi. Tai tehty matkimaan jotain vahingossa mokattua legendaa. Kyllä me ihmiset ollaan sitte hämärää porukkaa... Bloggaajilta on ilmestynyt kakkutuhoista myös kirja, joka ehkä täytyy hankkia kun seuraavan kerran antaa Amazonhimolle periksi.

 Trekkien vastaisku: Vauva onkin Spockin!

- I'm your baby, Spock.  

- Nooo! (ja käsi putoaa kuiluun)

Hii... Mikä tahansa aihe, aina löytyy syy postata Quinto...

who you could recognise by her laughter

Who me?

Olen aivan äärettömän otettu. Aivan kipristelee varpaita, kun on niin mukava olo. Asia tuli ihan yllätyksenä. Minä olen päässyt sarjakuvahahmoksi. Siis jonkun muun Oikeaan sarjakuvaan.

Minulla oli muutama vuosi sitten erittäin lahjakas mangapiirtäjä opiskelijana. Hän ei ollut vain vahva hahmopiirtäjä, vaan erittäin taitava käyttämään sarjakuvan rakennetta tarinan kuljettamiseen. Pitkiä hitaita "Leikkauksia" kun tunnelma vaatii rauhallisuutta ja nopeita kapeita kuvasiivuja kiivaissa toimintahetkissä.

Yritin parhaani mukaan kannustaa häntä eteenpäin omalla alallaan. (Kaikkien mielestä joku "isosilmäisten eläinolioiden sarjakuvapiirtely" ei ollut mitään taitoa vaativaa tai arvokasta, vaan ajanhukkaa mistä opiskelija pitää saada erotettua. Joten toisinaan piti vähän avata ihmisten silmiä sarjakuvataiteelle.) Ja kaikki sujui hienosti. Joitain hänen tekemiään sarjakuvia julkaistiin pokkareina. Taas yksi ihana opiskelija valmistui ja karkasi maailmalle.

Hmm... Valitan tässäkin sarjakuvassa... Mitä se kertoo minusta?

Eilen eräs nykyinen opiskelija, mangapiirtäjän ystävä, laittoi sähköpostia, että käyppäs kurkkaamassa uusinta sarjakuvaa netissä. High schooliin sijoittuva manga kertoo kaksoisveljensä kouluun tulevasta uudesta opiskelijasta. Jonka ryhmänohjaaja sattuu olemaan minun kaimani, tummatukkainen ja samanlaisia ilmeitä omaava. Tosin tietysti paljon söpömpi, sirompi sekä kissankorvainen ja häntäinen.


Sain myöhemmin selville, että kyse ei ollut sattumasta. Exopiskelija-piirtäjä oli pyytänyt nykyopiskelijoilta kuvia minusta ja käyttänyt niitä hahmon kehittämisessä apuna. (Mitä? Onko jollain kuvia minusta jossain. Argh!) Ja kommentoinut minusta mukavia. Tietämättä, että minä välttämättä niitä koskaan tulen näkemään. Sen vilpittömämpää palautetta ei oikeastaan voi saada. sigh.
 
Hii. Olen mangahahmo. Yksi parhaimpia ystäviä oli pikku scifi-lyhärissä avaruusaluksen tietokoneen äänenä. Tämä menee jo lähes samalle nörtti-cooleus tasolle. Olin aivan punastua, kun joku oli tykänny mun hahmosta... "I'm already liking the teacher a lot." Tsih. Alkaako julkisuus vähä nousta päähän? 

 

Öhöm... en kyllä muista sanoneeni ylväästä johtajastamme

mitään muuta kuin kohteliaita ja korrekteja kommentteja... ;)

Kaikki sarjakuvapalat on lainattu Erwililtä. Minulla ei ole niihin mitään oikeutta. En nyt tässä laita tarkempia linkityksiä töihin, koska yritän pitää oman työelämän/opiskelijat ja Eteisen erillään. Netissä kaikki on yhteistä, joten oman vapaa-ajan ja työelämän sekmentointi erilleen on vähän haasteellistä. Jonkinlainen erotus pitää olla. Että saa rauhassa tuulettaa aivoja ilman tarkempaa editointia. Tarpeeksi traumaattista, että vanhemmat joskus käy täällä kurkkimassa kuulumisia... (Työvapaa-vyöhyke. Muuten alkaa miettiä liikaa voiko laittaa valokuvia, jotka ei oo teknisesti täydellisiä tai hyvin photoshopattuja. Niistä saisi kuitenkin kuulla ;)

Stuff head and body. Stitch together.

Jeero ei kestä vanun näkemistä.

"I am returning this otherwise good typing paper to you because someone has printed gibberish all over it and put your name at the top." Pidetään taukoa matkailusta ja palataan kotoiseen nörtteilyyn/bibliofiilismiin. Huomasin nimittäin tänään, että kirjakaupasta lähti taas mukaan yksi omituinen lelujenteko-opas hyllyä täyttämään. Joten omat omituisoliot saavat esitellä koko kokoelman...

Tuupään suosikki on Nosferatu. 

(Oikea puoli Tuupäästä tykkää hulluna F.W.Murnausta)

Christen Haden: Creepy Cute Crochet
Tämänpäiväinen löydökseni neuvoo tekemän virkattuja pikkumonstereita. Ohjeissa on mm. Cyper-zombie (Just needs to recharce - with some brains!), Meduusa (Bad hair day. Seriously), Ninja (Tiny. Stealthy. Deadly. Cute.) ja kaikkien miespuolisten hevari-sarjakuvapiiräjä-angstaajien iloksi itse Chtulhu (Crazy Cute). Kaikki jutut ja ohjeistukset on kirjoitettu huumorilla ja kirjasta jää sellainen innostus, että tekisi heti rueta virkkaamaan omaa oliota. Little Big Planet goes live.

 Rottarainen on umpipehmo. Zombiet on liian pelottavia sille. 

Ja söpön kansi sopii sen hännän väriin.

Aranzi Aronzo: Söpöä
Kokoelman ainut suomenkielinen on vähemmän söpö-synkkä ja enemmän söpö-söpö. Minkä tietysti voi päätellä kirjan nimestä ja pastellivärityksestä. (Englanninkielisessä versiossa on muuten vähän erilainen, vähemmän sokerinen kansi.) Ohjeet vaihtelee erilaisista säilytyspussukoista helppoihin koristeompeluun, laukkuihin ja nallekaulahuiveihin. Kaikki on selitetty tosi yksinkertaisesti sellaisellekin, joka ei tiedä kumpaan päähän neulaa lanka oikein laitetaan. Japanilaista heloukitismiä vastaavaa sokerihuurrettua herttaisuutta ja hyperpositivismia ei kyynisempi ehkä sulata, mutta itse sanon Kawaii! (polvisukat ojossa).

Jeero hävisi kansikuvapojalle hampaiden määrässä, mutta voitti yhdellä nenällä.

Linda Kopp: Plush-O-Rama
"Curious Creatures for Immature Adults." Oulun käsityömessuilta (jotenkin sinne satuin viime syksynä päätymään) löytynyt ihme opus esittelee eri design lelu suunnittelijoiden tekemiä omituispehmoja ja selittää miten sellaisen voisi tehdä itsekin. Jokaisella oliolla on oma tarina ja luonne, mikä tietysti tekee kaikesta mielenkiintoisempaa...

"Once a celebrated quantum physicist, Randall one day stumbled upon the formula for marshmallow Peeps. He traded his scientific reputation for celebrity status - gaining fortune, but losing the esteem of his academic colleagues. He now spends his days calling himself on his cell phone and leaving messages so he feels popular. "
(Peepsit on muuten eläinten yms. muotoon tehtyjä vaahtokarkkeja. Piti uteliaana tarkistaa.)

It wasn't me, it was my evil checkered twin?

Mutta joka tapauksessa kirjat on ihania. Niissä on mielenkiitoisia kuvia, hauskoja tekstejä ja paljon ideoita aivojentäytteeksi. Vaikka siellä kyllä on jo enemmän suunnitelmia kuin ehtii yöunia väliin jättämättä toteuttaa... En välttämättä koskaan tee ohjeiden mukaan mitään, mutta ne ovat polttoainetta omiin tekeleisiin ja touhuamiseen.

Päätettiin ystävän kanssa jo syksyllä kirjan innoittamana ja muutenkin tehdä omat desing-pehmo-oliot jostain kierrätysmateriaalista. Pengottiinkin vaatekaappien pohjia ja kirpputoreilta mielenkiintoisia kankaita ja nappeja ja muuta härpäkettä. Itse ompeluosiota ei olla vielä ehditty tehdä. Ehkä tämä inkupaatiovaihe on hyväksi lopputulokselle. Katotaankohan me liikaa elokuvia suhteessa muihin tekemisiin... Hmm... :)

Oli mielenkiintoinen yllätys eräänä yönä ihmetellä outoja valoilmiöitä

ja viimein tajuta, että luuranko-osat skelekatista hehkuu pimeässä...

En keräile leluja, mutta niitä silti näyttää asuntoon päätyneen aika monta. Vakiomalli Jeero on asunut täällä jo pitkään, Tuupää ja Skelekatti on tulleet kumpainenkin postipaketissa joululahjaksi joitain vuosia sitten. Rottarainen vain lähti Ruotsin Ikeasta lutuisena kissoille nukkukaveriksi. (Tosin nukkumisen lisäksi se on saanut kestää jonkin verran rajumpaakin hellimistä.)


Ja nyt kun leluista ollaan selvitetty voidaan vielä aasinselkäillä nukketaloihin ja hehkuttaa, että Josh Whedonin Dollhouse alkaa tänään subilla. (Ja nörtismintäyteisesti perjantaina nelonen alkaa viimein näyttämään mahtavan taisteluplaneetan 3. kautta.  Battlestar Galactica on ehdottomasti seuraamisen arvoinen, mikäli ei kyseistä scifistelyä vielä dvdboxeina omista.)

I am thankful for laughter, except when milk comes out of my nose

Onnistuin olemaan höperö, tällä kertaa ihan julkisesti. (Toiset vain on lahjakkaampia kuin toiset, vaikka sitten noloissa tilanteissa...) Älkää välittäkö hiukan hyppelevästä juonesta, luottakaa vain siihen että lopussa kaikki selvitykset jollain hämärällä tavoin kietoutuvat viimein toisiinsa. 

Minulla on syystakki, jossa on puolipituiset hihat. Ei ehkä kovin käytännöllistä, mutta vaatekappale sattuu olemaan minusta kivan näköinen. Koko syksyn yritin löytää pitkävartisia hansikkaita, joita voisi käyttää viileämpinä päivinä takin kanssa, mutta koskaan ei ollut onni muassa. Vaatetuskaupoissa ei ollut kuin ranteisiin ulottuvia pikku käsineitä.

 

Exhibit A: Sticky finger-warmers

No, joka tapauksessa tämä totetuttamaton ostos-haave on pyörinyt mielessä vielä talvenkin. Kun tässä eräänä viikkona törmäsin yllättäen erittäin pitkävartisiin hansikkaisiin, ne oli tietysti aivan pakko hankkia. Pitkähihaisen talvitakin kanssa ne ovat valtavan lämpimät, mutta äärimmäisen hankalat ottaa pois, jollei takkia ole ensin riisunut päältä. Nyt pakkaskirpeilyn luvattuna talvena, olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä tästä hankaluudesta ja käyttänyt ihanan lämpimiä käsineistöjä.

Minulla on myös Ipod. (Pahoittelen tätä jatkuvaa tavaran-omistuslistaa, mutta se on tarinan kannalta tarpeellista.) Se on yksi suuria aarteita, joita ilman en oikeastaan liiku mihinkään. Aina yksinään kaupungilla ollessa kuuntelen musiikkia. Soundtrack for arki.

Jos ette  kyseistä laitetta ole koskaan käyttäneet, kerrottakoon että Ipod on suunniteltu mahtavasti. Keskellä oleva pyöritettävä valintarengas ei reagoi kankaaseen, joten sitä voi ihan rauhassa pitää taskussa. (Siis toisin kuin vaikka normikännykkä, josta voi kävellessään vahingossa painaa väärän napin päälle ja soitella taskunpohjan rahinapuheluita, ellei käytä näppäinlukkoa.)

 

Exhibit B: Handle with care

Ja tästä pääsemmekin kanssakaupunkilaisia huvittaneeseen tilanteeseen. Voitte jo nokkelina arvata ongelman vertailemalla esiin otettuja tavaroita. Niiden yhteistoiminta ei oikein toimi.

Olin ihan rauhassa kulkemassa kaupasta kotiin, kun ipod alkoi pauhaamaan jotain liian isolla olevaa kappaletta korvien säryksi. Siirsin kuulokkeet vinoon ja kaivoin ipodin taskusta, mutta kuinka ollakkaan, hanskojen kanssa ei voinut volyymiä muuttaa suuntaan tai toiseen.

Yritin nykkiä käsineitä pois, mutta moninkertaisen vaatekerrokset eivät halunneet päästää niistä irti. Ärsytystaso alkoi tässä vaiheessa olla koholla. Pakkanen, painava kauppakassi, yhteistyökyvyttömät käsineet ja yliherkkä ipod. Eikä kuulokkeista pauhaava kappale sopinut yhtään tunnelmaan.

Lopulta tein mitä kuka tahansa siinä tilanteessa olisi tehnyt. Jos Ipod tottelee vain iho-kosketusta, käytetään sellaista iho kohtaa joka ei ole vaatekerroksien alla piilossa: Nenää.

Olin tietoinen toimintani potentiaalisesta huvittavuudesta, joten vilkuilin näkyykö ketään ennen äänenvoimmakkuuden ja musiikkivalinnan muuttamista. Mutta dramaturgia tietysti vaatii, että viereisestä parkkitalosta tupsahti juuri sinä kyseisenä hetkenä ihmisiä.

Sain pitkiä katseita jotka vaihtelivat huvituksesta huolestuneisuuteen.
En yhtään tiedä mitä he olettivat minun tekevän : )

No. Itselle nauraminen on terveellistä...
Ainakaan en liimannut kieltäni johonkin metalliputkeen niinkuin joskus lapsena.

It's that happy-go-lucky attitude

Pitäisköhän tilata jostain uusi mielikuvitus? Tämä alkaa olla jo niin loppuun kulutettu, etten tiedä onko sen käyttö enää turvallista. Jos siitä irtoaa jotain ruokaan? Tykkään kyllä tämän nykysen väristä ja se on ollu jo niin kauan, että siihen on tottunu.

Olen nähtävästi menettänyt kykyni kommunikoida millään muulla tavalla kuin piirtelemällä epämääräisiä kissa-hahmoja. Tai sitten olen ollut sairaana koko viikon ja tämä on osa kuumeaivojen parannusrposessia.

Aion viettää viikonlopun tekemällä mitään ja toivoa, että maanantaina olen taas myös nenällä hengittämään kykenevä.

Who you callin' stupid, stupid?

 

Yes. I Know...

It's Over. 

Jo viikkoja onnellisuuttani lisänneet veljekset on nyt katsottu loppuun eikä uusia tule postista ainakaan viikkoon. (Vaellus amazonilta tänne suomeen kestää aikansa. On niitä anakondia ja kaikkea...) ARGH!Miten tästä selviäisi? No, keräämällä kaiken skitsoilunsa (taas kerran) epämääräiseksi kuvakollaasiksi. Pahoittelen...

What can I say. Televisiosarjat on niin paljon addiktiivisempia, kun niitä katsoo jakson toisensa jälkeen putkeen eikä noin kerran viikossa miinus kesätauot, olympialaiset ja muut häiriötekijät. Kuin tosi pitkiä jaksotettuja elokuvia. Sigh.

Dancer in the Dark on objektiivisesti ajateltuna hieno elokuva, mutta en ikinä koskaan nevö evö enää halua nähdä sitä. Yuk. Sen jälkeen on vain viikkoja maailma-on-epäreilu-paska-olo. Yuk II. 

Feel bad movie of the decade. 

Ison pipon sisään piiloutuminen on cooleus asteikolla jossain koko-kivipestyjen-farkkuasujen, ilman sarkasmia käytettyjen halinalle-paitojen sekä oman peukalon imeskelyn tasolla. (Tarkennukseksi sanottakoon, että listaltani ei sentään löydy jälkimmäisiä)

When You Think About It, All Galaxies Are Far, Far, Away

 

Choose Your Vehicle

(ja testaa samanna turhan(?) tietämyksen taso tunnistamalla kulkupelit)

Autopaikan lumikinokset ja kallis lentomatka-lasku saivat miettimään millä liikennöintivälineellä oikeasti haluaisi liikkua. Tietysti päädyttiin hiukan omituisille ajatusraiteille ja inkonventionaalisiin ratkaisuihin. Pop quiz hotshot: Töihin on päästävä. Mikä on paras keino?

Taikuus?

Miten ekologista olisi vain siirtyä paikasta toiseen heittämällä ilmaan ainesosia tai sanomalla oikeat taikasanat. Harry Pottereissa takasta toiseen siirtävä floopowder (hormipulver? Olen kirjat lukenut englanniksi, joten suomen termistöt on hukassa) on tehokasta ja vaati vähän ohjaamista. Pitää vain oikean tulisijan kohdalla hypätä kyydistä. Mutta kerrostalossa asuvilla, kuten minulla, ei ole hormia johon hypätä. Joten se siitä. Apparate (Ilmeentyä?) on taas paljon taikuustaitoja vaativaa ja käsittääkseni aika epämiellyttävä kokemus. En halua aloittaa työpäivää oksentelmalla.

Supervoimat?

Lapsena olin aivan ihastunut Ryhmä-X:ään (sarjakuvia, jos et tiedä).
(Hih. Juoksentelin aina ukkosella lähipelloilla ja toivoin, että minuun osuisi salama. Ja siten saisin Ororon Storm voimat. Mutta se ei liity tähän.) Wolverinen lisäksi suosikkejani hahmoista oli Painajainen. Hän pystyi poksahtelemaan mustissa savupilvissä paikasta toiseen. Siirtämään itsensä eri ulottuvuuteen ja palaamaan eri kohdassa takaisin. Kätevää ja nopeaa.  Ainut ongelma on, että pitää tietää tarkalleen missä ilmestyä tähän ulottuvuuteen tai seuraukset ovat kivuliaat. Voit päätyä puoliksi seinään, eikä se ole mukavaa. Lisäksi Painajainen on ihonväriltään sininen. Jos ulottuvuushyppely on ihonvärigeeni-sidonnainen, pitäisi uusia kaikki meikit.

 

Madonreikä?

Aika-avaruusjatkumon koloihin sukeltelu ei kuulosta kovin turvalliselta sekään. Tähtiportti olohuoneenseinällä olisi mahtavan näköinen, mutta vaatisi toisen portin jokaiseen päätepisteeseen. Lisäksi madonreiän avaamiseen kuluu aivan äly-Katziljoonavattia energiaa, ei kovin luonnonmukaista tai halpaa... Ja auetessa se roiskauttaa kymmenmetrisen "soihdun" joka tuhoaa kaiken tieltään. En usko että seinänaapuri tykkäisi reiästä seinässä. Ja muutenkin sisustaminen olisi vaikeaa. "Mihinkäs jätinkään sen kännykän laturin? Se oli just tuossa, kissan vieressä tuolilla... ARGH! "

Avaruusalus?

Lentäminen vaatisi vähän opiskelua. Ja isomman parkkipaikan i.e enemmän lumen siirtämistä. Lisäksi lentämisessä on omat lakisääteisasiat, joten pyrogratista paperityötä tulisi valtavasti joka aamu. Toisaalta voisi elää laittomasti, käyttää häiveistoimintoja ja piilottaa aluksensa aina näkyvistä. Ja isommassa aluksessa voisi vaikka elää, ei tarvisi asuntoa olenkaan. Voisi valita minkä maiseman tahansa. Polttoainekulutus tosin voisi olla melkoinen. Joten ei kovin eko-frendliä tämäkään. 

Hmm... Ajattelut päättyi siihen tosiasiaan, että piti lähteä omalla autolla : ) Kaikista vähiten maapalloa ja omaa elämää rasittava vaihtoehto olisi jättää menemättä töihin... Saiskohan tätä perusteltua jotenki johdolle?

vektori-työkalun opetustuokio gone horribly wrong... Hehkeän pinkkiä tyttö-nörtsimiä.

Moya on mun oma suosikki muotonsa puolesta. Tardis taas ois paras maapallolla asuvalle helpon piilotettavuuden takia. Lisäplussana äärettömät asumisneliöt ja säilytystilat sekä aikamatkailu...

Tässä vielä vastaukset mietintöihin mikä on mikä:

1. Imperial Star Destroyer,  SW (eli Star Wars)

2. Stargate, SG (eli StarGate)
3. USS Enterprise, ST (eli Star Trek)
4. Serenity, Firefly
5. Norstromo, Alien
6. Cylon Raider, Galagtica
7. Millennium Falcon, SW
8. Heart of Gold, Hichhikers guide to the Galaxy
9. Moya, Farscape
10. Deaths Star, SW
11.TIE Fighter, SW
12. Wraith Hiveship, SGA (eli Stargate Atlantis)
13. Tardis, Dr Who
14. Viper mk7, Galagtica
15, Atlantis, SGA
16. Chevrolet Impala -67, Supernatural (ei liity mitenkään tähän, mutta oli hauska siihen silti liittää)
17. X-Wing, SW
18. avaruusasema Babylon 5 , arvatkaapa mistä sarjasta..

No chick flick moments

 

Maanantai-melankoliaa

Jos ei tarvisi tehdä töitä, istuisin varmaan päivät pitkät kirjoittelemassa tarinoita ja piirtelemässä niihin kuvia. Nyt kun pitää keskittyä yleensä muihin asioihin, kaikki kuvittelut vain velloo ajatusten pohjilla pääsemättä ulos... ainakaan tarkoitetussa muodossaan. Luonnoslehtiöihin, kokousmuistioihin ja kalenterin sivuille päätyy epämääräisiä raakaversioita, joista joskus voisi tulla vielä jotain.

Torstai on vaaninut luonnoslehtiön nurkilla aina, kun ei oikein keksi mitä tekisi. Hän on iältään tuntematon pienikokoinen herrasmies, joka asustelee yksinään isossa vanhassa talossa. Parhaimpana ystävänä on Imuri. (Mahdollisesti nimeltään hra Hoover, en ole vielä varma.)

 

I'm such a sucker...

Siivoamiseen, kirjastonhoitoon ja muutenkin hiljaiseen elämään tulee muutosta, kun takan edustalta alkaa jatkuvasti löytyä roskia.

 

Nevermore!

Salapoliisityön seurauksena katon savupiipuista löytyy uusi asukas, Naakka. Naakka on hiukan melodramaattinen persoona, joka rakastaa Edgar-Allan Poen runoja. (Varsinkin sitä yhtä... Ei milloinkaan väsy sen esittämiseen...)

Varsin erilaiseen elämään tottuneina Torstai ja Naakka eivät tule kovin hyvin toimeen ja kaikkea omituista ja mielenkiintoista seuraa. (Imuri yrittää pysyä neutraalina.)

Luonnoshärpäkkeet saavat tänään kelvata. Vielä jonain päivänä saan toivoakseni tehtyä jotain kunnollista Torstaista. Jos vaikka töiden jälkeen jaksaisi tehdä muutakin kuin pakollisia kodinhoitotouhuja, tuntisuunnitelmia tai maratonoida (tällä hetkellä) Supernaturalia.

Thirty one and a half years ago in a galaxy quite near…

Mikaela haastoi manaamaan esiin syntymävuoden elokuvahenkilöitä ja tapahtumia. Joten nouskaamme vaikkapa jätteillä toimivaan DeLoreaniin ja hurautetaan takaisin ajassa vuoteen 1978. Eletään viimeisiä seitsemänkymmentäluvun värikkäitä vuosia ennen kreppirautoja, neonvärejä ja Miami Vicea. Ruskean ja oranssin kirjaviin potkuhousuihin on (minun lisäkseni) kääritty muutamia elokuvakankaan ja televisiooruudun ihastuttajia. 

Elokuvateattereissa käydään tuolloin innokkaimmin katsomassa Kauriinmetsästäjiä ja Grease musikaalia. Kumpikaan ei oikein minua inspiroi, joten siirrytään nörtismin puolelle: yksi varhaisia sarjakuvaelokuvia näkee päivänvalon. Superman the movie. (Tätä voi pitää jo jonkinlaisena ennusmerkkinä myöhemmällä iällä tapahtuvasta pahanlaatuisesta sarjis-addiktiosta.)

Mutta kaikista legendaarisin 1978 vuoden elokuva/televisiotaivaan tähti on tietysti ainut ja oikea


Star Wars... 

- The Holiday Special.

Aivan. Minun syntymävuotena EI tehty yhtään OIKEAA SW elokuvaa. Vaan mysteerinen elokuvakohtauksia ja uusia tvtä varten kuvattuja pätkiä ja animaatiota sekoittava jouluspesiaali. Sitä ei ole koskaan julkaistu virallisesti ja muutenkin poistettu kaikista virallisista SW listoista. George Lucas ei ole tekeleestä kovin ylpeä.

"If I had time and a hammer,
I would track down every bootleg-copy and smahs it..."

En yhtään ihmettele...
Holiday Specialissa Chewbaccatm yrittää Han Solontm kanssa ehtiä viettämään "Elämänpäivää" (lue: Joulu) Chewbaccan perheen luo. Imperiumitm hankaloittaa kotiin paluuta ja pääjuonen ohessa nähdään wookietm-perheen arkipäivää ja mm. Bobba Fetttm:istä animaatio. Niin ja kaiken kruunaukseksi Prinsessa Laiatm laulaa Star Warstm tunnarin/elämänpäivä laulun. 

Lucasin toive ei kyllä toteudu, koska videon löytää netistä aika helposti. Kannattaa oikeasti käydä katsomassa jos on tunti aikaa ja tarpeeksi huumorintajua ja anteeksiantoa kämp-viihteelle. Aivan käsittämättömän kamala ja juuri sen takia niin hieno. En tiedä kenelle on tullut mieleen mahtava idea laittaa pääosaan wookie perhe ja heidän keskustelunsa, varsinkin kun puhe koostuu erilaisista urhateluista. (Ja minäkun luulin ettei miimikkoja pahempaa voisi keksiä?)

Ettei SW-fanittajan itsetunto ihan katoaisi olemattomiin, siirrytään elokuvista ihmisiin. 1978 on aikamoinen väliinputoajavuosi myös näyttelijöissä. On muutama entinen Roswell, 70-show ja Dawsons Creek-teini sekä omenapiirakan kanssa läheisiä suhteita harrastanut Jason Biggs. Mahtavaa.
Toki katraasta löytyy myös muutamia erityisiä helmiä.

Jensen Ackles Kun mies ilmestyi Dark Angeliin, voin tunnustaa ettei minua myyty kerralla. Alec oli hahmona aluksi ärsyttävä ja vaikka häneen hiljalleen tottui mitään suurta ihastuksen paloa ei roihahtanut palamaan. Siis ennen Supernaturalia. Winchesterinä herra Ackles on juuri sopiva sekoitus ärsyttävää ja sympaattista. Dean on inhimillis-antropomorfinen suklaakonvehti, jossa sarkastisen ja kovan pinnan alla on jotain herkkää pehmeää herkullista piilossa. Deania lainatakseni He's adorable. 

Zoe Saldana Harva näyttää yhtä hyvältä sinisenä kuin Zoe Saldana. Neytirin hahmo Avatarissa on voimakas ja elävä ja uskottava. Aikamoinen saavutus ilman että näyttelijätärtä itseään näytettäisiin elokuvassa kertaakaan. Ensimmäisinä muistikuvina Zoe jäi Terminalista mieleen koska roolihahmo tunnustautui Star Trek nörtiksi. Olikohan kyseessä sitten joku etiäinen. Star Wars elokuvan Uhura oli hieno rooli. Ja...  *Nyt pitää vetää välissä henkeä ettei aivan tikahdu* sai siinä samalla yhtäaikasesti suudella Spockia JA Zachary Quintoa.

Pienenä korvauksena meille muille laitamme tähän kuvan Spockista vaikkei hän 1978 vuonna olekaan syntynyt. Olkaa hyvät. Terapiaa:

 

Todellinen nörtti saa kieroa tyydytystä jopa siitä, 

että ST elokuvan ensi-ilta osui juuri tämän syntymäpäivälle 8.5.

Naislistalla voidaan jatkaa ihastuttavaan Audrey Tautouhin. Audreyhepburnistinen, aina viattomalta ja optimistiselta tuntuva Audrey on yksi lempi näyttelijöitä. Tuntuu, että hän kykenee pelkillä silmillä välittämään puolet elokuvasta, pienillä eleillä suuria tunteita ja pitkiäkin tarinoita. 

Tuntemattomampi (ainain ei-nörteille) on Wlasilainen Eve Myles. Torchwoodissa Cardiffia ja/tai maailmaa pelastava Eve on kaunis mutta virkistävästi lähempänä "tavallisen" ihmisen tasoa kuin ns. hollywoodin muovi-ihmiset. Jos ikätovereiltani saisi jotain, voisin Audreyltä ottaa keijumaista ulkonäköä ja Eveltä salaisen avaruusolioita vastaan taistelevan agenttityön. (Zoe-toivomuksia ei varmaan tarvitse edes tähän kirjata)

Että saataisiin penkoa mukavien miesten kuvia laitetaan ikälistalle lisää y-kromosomisia. Ehkä saman ikäisenä pitäisi olla tyytyväinen, kun jotkun meistä vain paranevat vanhetessaan. Joshua Jackson oli Dawson's Creek aikoina äärisuosittu, enkä koskaan oikein tajunnut miksi. Mutta iän lisääntyessä hänestä on tullut koko ajan kiinnostavampi. Fringessä Jackson on eräänlainen Mulderin ja Scullyn mutaatio, ymmärtää kaiken oudon päälle, mutta ajattelee yhä realistisesti. Topher Grace on myös kasvanut ulos 70-shown naapurin-epävarma-luke-skywalker-pojasta.

Näyttelijät ja elokuva-hahmot toisinaan vain kiinnittyvät lähtemättömästi toisiinsa. Wes Bentley on mielessäni hiukan emo-synkistelijä, joka osaa nähdä muovipussien kauneuden. Ei mitään väliä vaikka hän ei todellisuudessa olisi tippaakaan sellainen. Ghostriderissa Wes oli erityisen hieno ja tyylikäs demoni. Ja taas mennään tälle tutulle evil=hot osastolle?
Josh Hartnett , lets face it, on komistus, mutta ei silti  saa sukkia erityisesti pyörimään minun jaloissani. Lucky numper s7evin pääsi tässä lähimmäs, huomasin jo pientä vipinää kantapäiden kohdilla. Ja tottakai olisin mieluummin pommittanut lentokoneella alas ja jättänyt viidakkoon Ben Affleckin kuin Hartnettiä.

Ashton Kutcher ja Katie Holmes ovat myös 78-vuoden lapsia. Heillä on se yhteinen nimittäjä, että kumpikaan ei saa minua kiinnostumaan elokuvistaan. Olen katsonut Perhosvaikutuksen ja Batmanin (jota Katie Holmes kyllä olemassaolollaan heikensi huomattavasti) ilman suurempia ihottumia, joten ei mennä  sentään aivan Adam Sandler-yuck tasoiselle inhokkiväistelylle. Mutta jotenki vain loppureaktio kummastakin on kädenlämpöinen Plaa.

Että saataisiin mukaan edes joku vaalea, laitetaan esille myös Grayn anatomian ja hömppäkomedioiden uusi vakiosankaritar Katherine Heigl. Roswell ajoista on muututtu paljon.
Ihan varuilta laitan myös  Ian Somerhalderin tänne listaukseen. Lostissa ensikausissa tiiviissä sisarussuhteessa elävää Somerhalderia ei hänen kuolemansa jälkeen jäänyt valtavan pitkäksi aikaa suremaan, vaikka hahmo mukava olikin. Ainakin itselle vähän tuntemattomampi, mutta kohta täällä meilläkin  näkyvässä Vampire Diaries voi muuttaa asian. Vampyyreillä on tapana päätyä suosikkilistoillani korkealle.

Yllättävää ettei tästä tullut vanha olo. Suuri osa saman ikäisistä oli yllätyksiä.
En juurikaan etsi tietoja näytelijöistä, en halua tietää liikaa. Näyttelijä voi mennä "pilalle" jos saa selville millainen idiootti hän on todellisuudessa (Mietitäänpä esimerkkinä vaikka Tom Cruisea) 
Ja tulipa seliville sellainenkin tärkeä tieto että 1978 joku varasti Charlie Chaplinin jäännökset. Hautausmaalta. Oikeasti. Ihmiset on niin kummallisia. (Minä tahansa vuonna syntyneet.)

Living on the edge (of reason)

Realismiharjoitus. Valitse kuvista oikeasti olemassaoleva paikka:

a) Ensimmäinen b) Toinen c) Nehän on samaa paikkaa 

(sinistä kissamiestä voi käyttää apuvihjeenä)

En tiedä kumpi on ihmeellisempää, Totuus vai Taru, mutta kaikista ihmeellisintä on, kun nuo kaksi ääripäätä ihan tyynesti yhdistetään samaksi.

Todellisuuden ja mielikuvituksen hämärillä rajamailla on kieltämättä mielenkiintoista kuljeskella. (Kunhan osaa takaisin kotiin tänne reaalimaailman puolelle ainakin laskuja maksamaan.) Tässä muutamia todistusaineistoja siitä miten rajaviivaa on hämärretty entisestään.

WWW - Weird, Wonderfull ja en keksi kolmatta

Törmäsin netissä kuljeskellessa Sylarin eli Gabriel Grayn kellofirman sivuihin. ("We'd love to hear from you!  Fill out the form and we'll get back to you as soon as we can." Kyllä kiitos!)  Ikävä kyllä luulen, että Heroes ei ole kuitenkaan totta, vaan Gray&Sons on jonkun innokkaan / netti-koodaukseen kykenevän fanin tuotetta. 

Sain kuitenkin innostuksen penkoa lisää oikeita mielikuvitusfirmoja. 

Sain myös innostuksen tehdä itselleni eräänä hiljaisena iltana piilo julkis-fanituspaidan. 

Kukaan ei ole vielä huomauttanut asiasta. Undercover Heroes-geek...

Vähän tehokkaammalta  ja sopivasti tökeröltä näyttää Primatech paperifirman sivusto. Jos minulla olisi peitefirma, johon en haluaisi juurikaan kiinnittää huomiota, tekisin varmasti yhtä tyyyylsät sivut. Uskottavaa. 

Ja pitäytyäkseni Heroesin universumissa, löytyipä internetin ihmemaailmasta myös 3. kaudella ilmestyvä biolääketiede firma Pinehearst. Suurorganisaation sivut ovat sopivan informaatiottomat. Inspiroiva mainosvideo kannattaa katsoa.  

Jos alkaa nälkä hiukoa, kannattaa tilata pullotettua keinoverta. True Blood on jopa verigreippimaustettua. Ja on hankittavissa myös sixbackinä. (Haluan jääkaappiini muutaman. Ihan vain varuilta jos tulee erikoisruokavalioisia vieraita.)  Tosin sivusto on vähän liian "realistinen" illuusiota rikkova, koska HBO on kaikessa mainittuna. Ei siis todellista fiktio-todellisuutta...

Harmittaa, ettei Transformers II tekijät miettineet yhtä pitkään käsikirjoituksen, kuin mielikuvitusnettisivuja... Molemmat elokuvan jättiläisroboteista totuutta penkovat nettisivut löytyy netistä (Duh: mikä yllättävä paikka löytää nettisivut: netti). Samin ärsyttävän kämppisten The Real Effing Real ja yhtläisesti ärsyttävän entisen agentin Giant Effing Robots. (Uskottavuusprosenttia laskee F sanan vaihtaminen tuohon kilttiin PG13 effing hittolaiseen.) 

Pandora goes Earth

Hallelujah mountains... made in China?

Muutamien innokkaiden nettisivutekeleet tai elokuva/tv yhtiöiden ovelat markkinointi kamppanjoinnit ovat oma asiansa. Hämmentäväksi toiminta menee kun aletaan puhua kokonaisista vuorista...

Kiina on nimittäin nimennyt uudelleen Zhangjiaijen kansallispuiston yli kilometrin korkuiset "taivas pylväät"  Hallelujah Mountainiksi. Ihmeelliset kiviröykkiöt muistuttavat Avatar elokuvan kelluvia vuoristoja ja ovat kuulemma olleet inspiraationa Cameronin elokuvan geografialle. Uusi nimi (Kiinan matkailuihmisten haaveissa) inspiroi lisää turisteja ihmettelemään lähes-pandoraa.

"Hyvät helikopteri-tourin matkustajat. Pahoittelemme huonoa näkyvyyttä. 

Joku on taas mennyt käyttämään märkiä nuotiopuita"

Kyllä ainakin itse haluaisin lähteä paikan päällä käymään. (Aito Pandoran matka ei ihan sovi viikon lomalle, lentomatkakin kun sinne kesti 6 vuotta.)

Joka tapauksesa häkellyttävää, vaikkei se ihan virallinen sana olekaan...

Ja realismitehtävän vastaus on: all of the above. Kaikki vastaukset käy. Todellisuus on vain näkökulma : )

An Englishman never enjoys himself, except for a noble purpose.

 Spooked yet?

On olemassa turvallisia televisiosarjoja. Niissä päähenkilöille tapahtuu joka jaksossa kaikenlaista jännittävää, mutta lopussa palataan taas normaaliin. Pysyviä muutoksia ei tapahdu. Jo alussa tietää, että kaikki päähenkilöt ovat  ehjiä ja turvassa seuraavaa viikkoa/jaksoa varten, erinäisistä vaaratilanteista huolimatta. Kätevää ja viihdyttävää omalla perus-makaronilaatikko-tyylillä.

Ja sitten on toisenlaisia sarjoja. Sellaisia, joissa päähenkilö voi kohdata viimeiset hetkensä milloin tahansa.

Yksi rankimmista päähenkilö-murhaajista on ollut BBC:n Spooks (eli täällä Suomessa Erikoisjoukkue). MI5-agenttien työstä ja yksityiselämästä annetaan karu kuva, ollaan kaukana James Bondin tyylikkäästä satumaailmasta. Undercover agenttien elämä on silputtu eri vale-hahmojen taakse. Voiko enää muistaa kuka itse on, jos vaihtaa elämää ja persoonaa jatkuvasti työprojektien mukaan. Hengenvaara on pysyvää ja moni päähenkilöistä ei selviä paineista.

Vaihtuvuudella on omat hyvät puolensa. Spooks on onnistunut keräämään vuoron perään englannin kutkuttavimpia miesnäyttelijöitä. Mikä antaa oikein hyvän tekosyy postata vähän harvinaisempaa britti-silmänruokaa näin perjantain ratoksi. Enjoy...

Tunnustan, että Spookismini alkoi puhtaasti visuaalisista syistä:

Matthew Macfadyen

"I have been meditating on the very great pleasure 

which a pair of fine eyes in the face of a handsome man can bestow."

What can you say. Olin aivan varma ettei tule Colin Firthin voittanutta Mr Darcyna. Mutta kuinka ollakkaan Macfadyen veti pidemmän korren. Eikä hän ole huono missään muussakaan roolissa. Usein tall, dark and moody tyyppinen Macfadyen osaa näytellä ja aiheuttaa kylmiä väreitä vaikka paikallansa seisten.

Odotan innolla Ridley Scottin versiota Robin Hoodista. Luulen, että minulle tulee elokuvassa hankaluuksia olla Iloisten Veikkojen puolella, kun Nottinghamin sheriffinä on herra Macfadyen.
Pahat vain on aina mielenkiintoisempia. Siitä huolimatta toivoisin saavani silmieni eteen myös minisarjan The Pillars of the Earth. Keskiaikaan sijoittuvassa, Goottilaisen katedraalin rakentamisesta kertovan sarjassa mies näyttelee munkkia. Ei sellaista syötävää. Ainakaan tarkoituksella...

Jane Austen - miestä on näytellyt myös seuraava Spooks-hani:

Rubert Penry-Jones

Useissa tv-projekteissa näytellyt Penry-Jones on vielä vähemmän tunnettu. Itse törmäsin mieheen ensi kertaa Casanovan yhtä televisioviritelmää katsellessa ihanan Doctor Who David Tennantin vastakkaismiehenä. Amerikan valloitus loppui The Forgotten-sarjassa harmittavasti kesken kun typerä ABC päätti viime hetkillä vaihtaa Penry-Jonesin tilalle (aivan saman oloisen???) näyttelijän Christian Slaterin. Hmm... Ehkäpä edessä on jotain uutta jerrybruckheimer parempaa...
Woody Allen inhoajana en Match Pointtia ole katsonut, mutta sielläkin vaalea herran pitäisi olla hiukan danielgraigmaisena komistuksena nähtävissä. 

Ja ettei aasinsillat loppuisi kesken voimme vetää Robin Hoodista viimeisimpään Spooks mieheen:

Richard Armitage

Armitage on nimittäin näytellyt Robin Hood tv-sarjassa Nottinghamin lähintä apulaista Guy of Gisbornea. Kummallisessa sarjassa ei oikein muita hyviä asioita ollutkaan.  
(Robin Hood on juoneltaan ja kuvaustyyliltään lapsille suunnattu ja vähän kämppi, mutta kuitenkin yrittää olla synkkä, karu ja moderni. Eikä yllättävästi onnistu kummassakaan. Satunnaisesti sarjaa katsoneena ei ainakaan koko juttu auennut. Mitä nyt muutama haarniskan sovitus kohtaus sai häkeltymään tyytyväisenä. )
Uusimpana mies esittää irakin sotaveteraania minisarjassa Strike Back. Tänä vuonna ulos tuleva sarja näkyy vielä jonain päivänä ehkä täällä pohjoisessakin.

Itse tykkään Armitagesta erityisesti, koska hän ei ole selkeä sankari-komistus, vaan sopii paremmin synkistelemään vastapuolelle. Tai kulkemaan siinä harmaan rajalla, niin ettei tiedä katsojanakaan hahmon motiiveista.

Hih. Sattumalta löysin netistä tiedon, että Armitage on liikuskellut myös galaksissa far far away. Star Wars Episode I:sessä hän on extrana, nimettön Naboon taistelulentäjä. (Pitää varmaan katsoa tarkemmin kun sen seuraavan kerran dvd-hyllystä kaivaa.) 

Kunnon englantilaisina jokainen Spook-mies on näytellyt myös jossain Agatha Christie filmatisoinnissa. Kannattaa muutenkin bongailla heitä BBC:n vakkarituotannoista.


Ja hyvät tekijänoikeuspoliisit: Kaikki kuvat on törkeästi siepattu netistä niin monelta eri sivulta, ettei niitä kannata luetella.