lauantai 13. joulukuuta 2008

Before and Aftershock II



Joulusiivous on keskittynyt pääasiassa koneen kansioiden järjestelyyn. Samalla bittiavaruuden unohduksista pulpahti esiin muutama mukava kuva.

Yrittäkääpä muuten joskus kuvata pikimustaa kissaa kirkkaassa auringonpaisteessa valkoisella tuolilla, valkoisessa huoneessa. Valkobalanssi sanoo: HA HA! (Simpsoneinden Nelsonin äänellä) Kuten saatoit arvata, kuva on kesän ajalta, nykyään kun tuo aurinko ei juuri käy naamaansa näyttämässä meilläpäin.

Yleensä jatko-osat ovat huonompia kuin se alkuperäinen, mutta silläkin uhalla. Ennen ja jälkeen kuvat palaavat kummittelemaan eteiseen.



Tämä mitäänsanomaton Colosseum nappaus harmaana päivänä oli juuri sopiva uhri kuvamutaatiokokeiluihin. Taas kerran tarkoituksena ei ole realismi vaan tyylitelty lopputulos jostain valokuvan, maalauksen ja idean välimaastosta.
Paljon viimeistelystä jäi taas tekemättä, sillä tämä oli harjoitusprojekti tunneilla. Ehdin tehdä vain perustekniikat esimerkkeinä opiskelijoille. Joten antakaa anteeksi tuo kamala katuvalohalo.


lauantai 6. joulukuuta 2008

Sisävessa in memoriam


S
aarella yhä. Todellisuudessa se ei ole ihan yhtä mielenkiintoista kuin Lost antaa ymmärtää. Tosin - myös vähemmän hengenvaarallista. Joten 5/5 by me.


Seuraavana päivä jatkettiin eilisiä kokouksia, mutta onneksi osan piti karata johonkin kunniamerkkien jakotilaisuuteen. Kuljeskelin vähän aikaa saarella kameran kanssa, mutta otin vain muutaman kuvan. (Odotan innolla pääsyä sivistyksen, netin, putkistojen ja kylpyhuoneiden pariin.)

Pelottavasti valokuvaus tuntuu nykyään liittyvän mielessä liikaa vain töihin. Välttelen sitä, koska se on yksi "velvollisuus" lisää. Omituista ja erittäin negatiivista. Pitää kitkeä itsensä ulos moisista ajatuksista. Se, että satun tekemään töitä valokuvien ja valokuvaajien kanssa, ei saa estää itseä kuvaamasta.



Rangaistuksena laitan tänne muutaman kuvan joihin en ole yhtään tyytyväinen.
No olisit ottanut enemmän ja parempia, tyhmä!




Kummallista että joulukalenterin luukkuja on avattu jo useampi. Silti maailma näyttää elävän vielä alkusyksyä. Vain salamyhkäistä jäätä liukastamassa askeleita ja muutamia kuuran kovettamia kasveja. Muita todistusaineistoja talvesta ei löytynyt.


torstai 4. joulukuuta 2008

Tylsyys luo tehokkuutta?


Karattiin työporukalla miettimään Tärkeitä Asioita Ohtakariin ja oltiin yötä. Kokoustettiin koko päivä pitkälle iltaan ja mietittiin opetussuunnitelmia yms. virallista. Illalla oli viimein rennompaa. Tehtiin syömistä ja puhuttiin yleisiä. Kunnes odotusten mukaisesti meidän työryhmän eräihmiset alkoivat kertoilla vaelluskokemuksiaan. Erittäin yksityiskohtaisesti. Erittäin. (Liitä tähän päässäsi tappajahain tunnari...)

Mitä oli pakattuna rinkkaan, mitä karttaa/reittiä käytettiin, missä topattiin hengähtämään, missä leiriydyttiin, miltä siellä näytti, mistä sai vettä, missä se tyhjennettiin itsestä ulos, missä alkoi olla huono olo, missä saksalaisturistit tulivat vastaan, missä oli se jännä kivi...

Omat aivot vain siirtyi näytönsäästäjälle. Kerran eräretki muisteluista voisi olla kiinnostunut. Ehkä vielä toisella kerralla. Mutta kun sama toistuu joka ikisenä kertana, kun meillä on strategiapäiviä tai muita pitempiä kokousputkia. Joka ikisenä iltana.

En halua kuulla, miten joku on ollut talvivaelluksella, joka oli niin rankka, että puolessavälissä häneltä irtosi osa varpaankynsistä. Ensinnäkin: AUTS! Toiseksi: Yäk!
Miksi kukaan haluaa lähteä tuhoamaan varpaitaan ääriolosuhteissa?


Joka tapauksessa. Huomasin että tylsistymisestä on itse asiassa hyötyä. Istua nuupotin koneella koko illan ja värittelin aiemmin tekemäni luonnoksen.


Tämä on jatkoa ASL:n yhteen viikkotehtävään (Tervehtimässä sadetta. Nähtävissä yllä) ja sai vaikutteita aiemmin tehdystä freelancer työstä, Cabaret musikaalin julisteesta. Käytin melko samanlaisia asentoja ja eleitä kuin oikeassa julisteessa.
Ladies and Gentlemen: I give you, Lähes-Cabaret.



Sen jälkeen päätin vielä leikkiä Illustratorilla. Tein brusheja ja tuherisin piirtopöydällä. Halusin saada musteenoloista, orgaanisempaa jälkeä, kuin vektorien rautalankaviivat yleensä ovat. (erätarinat jatkuivat yhä...).


Löysimme patjojen seasta mökin parvelta aiemmin hiirten ruokakätkön. Siivosin muruja pois ja säikäytin näimme kätkön kerääjän peittoläjän keskeltä liikkeelle. En pelkää hiiriä mutta yllätys sai minusta ulos varsin neitimäisen kirkaisun. Hiiri mennä vilisti hirsiä pitkin ja katosi seinustan listanrakoihin.

Meidän karut eräihmiset olivat ihan kauhuissaan ja sitä mieltä, ettei parvella uskaltanut nukkua. (hih.) Mitä jos hiiri tulisi ja purisi. (Kammottavaa. Seuraavana aamuna löytyisi yhdestä makuupussista pellkkä tyhjiin kaluttu luuranko?)

Hiiren purema ei kuulostanut kovin järkyttävältä kohtalolta, joten tein siitä kuvan. (Ehkä vampyyrihiiri on miehen lemmikki?)