Every so often, I like to look up and smile for a satellite picture.

Niinkin surullinen asia kuin vihon viimeinen lomapäivä tuli tänä vuonna käytettyä taydellisesti talteen. Ja, uskokaa tai älkää, se sisälsi 10 kilometriä melomista. (Ei yllättävästi vaikkapa elokuvia, Neil Gaimania, Ben&Jerryä tai Playstationia)

Meillä on töissä porukka seikkailija-hurahtaneita ihmisiä, jotka jo keväällä kysyi meitä "normaaleja" mukaan melomisreissulle. Olen aiemmin käynyt kajakilla melomassa ja se oli minusta aivan ihanaa. Melkein niinkuin osaisi lentää, vain veden päällä. Kajakkia ei  oikeastaan edes huomaa. Lentävä matto jota ohjataan melalla. Kanootti on siitä seuraavaksi paras vaihtoehto, vähän enemmän vene, mutta kuitenkin liitämisolo säilyy. Joten olin innoissani retkestä.

Sopivan vaarattomalle (puolet meistä oli ihan noobeja), mutta mielenkiintoiselle Lestijoelle körötettiin pikkubussilla koko ajan minimalisoituvampia teitä. Päällystettyä tietä, kuoppaista (ehkä ennen mun syntymää päällystettyä) tietä, soratietä, peltotietä, jäniksenpolkua... Kunnes päädyttiin joen rantaan alajuoksulle.  Jätettiin auto, kanoottienkuljetuskärry ja ylimäärätavarat sinne odottelemaan.

Sitten jatkettiin toisella autolla yläjuoksulle, mihin kanootit oli jätetty aiemmin odottamaan. Monimutkaista mutta asian arvoista.  Lestijoelle on rakennettu hyvä laituri ja veneille veto paikka ihan melojia varten. Siitä oli kohtuullisen helppo aloittelijoidenkin päästä liikkeelle.

Vesi oli korkealla, joten matkalla kohdatut pikku koskipaikat eivät olleet kauhistuttavia kokemuksia, mutta adrenaliinia pääsi kuitenkin tuottamaan. Aivan jännityksissä sai väistellä pinnan alla piilottelevia kiviä ja virran pyörteitä.

 

Helle oli mahtava, joten joen siirtyessä keskelle suota, päätettiin käydä uimassa. Matalissa kohdissa joenpohja oli puolittain varpaille ihanaa hiekkaa, puolittain upottavaa mutaliejua (mutta uidessa ei nyt niin valtavasti jalkoja edes pohjalle laita, joten se ei haitannut). Jäin uiskeltelemaan, tällainen saukko-eläin kun olen pienestä asti ollut. Työnsin kanoottia virran mukana eteenpäin tai vedin sitä perässä. Uin melkein kolmasosan koko matkasta, ainakin ajallisesti. Eikä tullut edes kylmä.

Tasapainoaistittomana ja vähän meloneena en uskaltanut riskeerata rakkaan Nikonia matkalle mukaan. Kaikista mahtavista ominaisuuksistaan huomimatta hän ei ole vielä oppinut uimaan. Myöskin kännykkä pääsi muutaman kuvausnäpsäyksen jälkeen vesitiiviiseen turvapussiin ja kauas käsistä. Tottakai ilman kameraa liikkuessa eteen levisi koko kesän kauneimpia näkymiä ikuistettavaksi pelkästään omien aivojen muistikortille. Aivan piti keskittyä ettei menisi päivä hukkaan surressa sitä ettei saa kuvia. (paisti nämä muutamat kännykkänäpsäykset ennen lähtöä.)

 

Oli täydellisiä lumpeenkukkia köllimässä tummassa vedessä, niin puhtaan valkoisina että ne käytännössä hehkui valoa.

Ja valtavasti sudenkorentoja, joista olen ihan pienestä asti tykännyt. (Dragonfly sananakin on jo mukava.) Ilma pärisi niiden siipiäänistä ja jos yleensä pitää keskittyä että näkee edes yhden. Nyt sudenkorentoja oli ihan väisteltäväksi asti. Mahtavaa! Ja uiden pääsi aivan niiden viereen. Ihailemaan joka ikistä yksityiskohtaa sateenkaarina kiiltävistä siivistä. (Suomenkieleen pitäisi saada iridescent sanalle selkeä vastike, kuulitteko Suomenkielen huoltokeskus.) Oli isoja kuparin siiviltäänkin kuparin värisiä  ja pienempiä metallinhohtoisen turkoosin ja petroolin värisiä sudenkorentojakorentoja ja vaikka kuinka monta eri versiota siltä väliltä. Tuli nähtyä kaikki kalliit automaalisävyt luonnossa.

Suosaarella syötiin nuotiolla eväitä ja jatkettiin sitten loppumatka alajuoksun pysähdyspaikalle. Isoimmat koskikohdat tuli vasta väsyneilä lihaksilla. Onneksi ei ollut liian raskasta, selvisin kunnialla rantautumispaikalle asti.
Ja sitten vähän haikeana, niinkuin joutuisi herätä, vedettiin kanootit joesta, lastattiin peräkärryyn, haettiin se toinen auto ja lähdettiin köröttämään takaisin sivistyksen pariin. Lähes-Amazon joelta takaisin arkeen. (Oikein kirjaimellisesti, koska maanantaina on ensimmäinen työpäivä. Huoh... Mihin se kesä oikein katosi?)

Nostalgia was better in the good old days.

Päätettiin tehdä kesäretki pohjoiseen. Käydä Haaparannan Ikeassa matkailuautolla. Ja tehdä nostalgia-haikailuja aikaisempiin nuoruusvuosiin (en vielä suostu olemaan vanha) katselemalla pitkästä aikaa vanhoja opiskelupaikkoja.

Oli mukava päästä välillä muille maille. Matkailuautossa istuessa katselin, miten auton ikkunat kehystävät meille jatkuvasti uusia maisemia. (Valitsit ihan tahallani tänne Eteiseenkin kuvia autossaolijan näkökulmasta.)

Yksi syy, miksi auton ikkunoista ei kannata ottaa kuvia: edesmenneet ötökät.

Kun kerrankin ei itse tarvinut ajaa, pystyi päästää mielen vaeltelemaan ihan rauhassa. Tehdä syvällisiä vertailuja opiskeluelämän ja nykyisen välillä.
(Enemmän rahaa ja velvollisuuksia, vähemmän ihmisiä ja aikaa... Kannattiko rueta miettimään: ei...) Ja listata millaista tottakai hyödyllistä, retail therapyä aikoisi Ikeassa viettää.

Matkalla pysähdeltiin kahville, jos siltä tuntui. Ei ollut mitään tiukkaa aikataulua. Käytiin kiikaroimassa merta lintutornista. Höpötettiin mukavia ja turhia naisporukalla.

Pitkospuita tekisi aina mieli lähteä kulkemaan. Samoin polkuja. 

Onkohan se jotan nuuskaumuikkustyyppistä vaellustautisyndoomaa?

Saavuttiin sen verran myöhään Tornioon, että käytiin vain kulkemassa Ikea läpi ja tekemässä listoja ihanuuksista. Tehtiin ruokaa uimarannan parkkipaikalla ja nautittiin maisemista. 

hämäräperäistä sakkia

Valtavaa melankolian aaltoa ei tullut Tornion nähdessä. Se oli muuttunut niin valtavasti siitä, kun itse siellä elelin. Toki muisti pikku yksityiskohtia, jotka oli jo jäänyt aivohämärään. (Osa ihan hyvästä syystä.) Mutta kaiken kaikkiaan Tornio-Haaparanta oli kuin joku aivan uusi outo kaupunki muutamilla tutuilla mausteilla. Meän opiskelu Tornio oli pieni sympaattinen kaupunki, Nyky-Tornio on pieni wanna-be-iso kaupunki, missä aiemmin ympäriinsä ripotellut kaupat on vain kasattu yhdeksi valtavaksi monsteri-ostariksi. Sellainen olo ainakin tuli tällä vierailulla.

Piti odottaa että muut käyttäjät katoavat pois, 

ennen kuin kehtasimme hyökätä uimarannan hassuihin ulko-kuntolaitteisiin pelleilemään.

Seuraavana päivänä huomattiin, että heinä-elokuun vaihe on typerin aika käydä Ikeassa. Silloin nimittäin vaihdetaan/päivitetään tuotevalikoimaa. Uusi esite tulee voimaan. Joten koko Ikea oli transformaation kourissa. Joka esittelypistettä oli yön aikana muutettu ja osa oli vielä kesken. Valtava kasa pehmorottia (joista onneksi ostimme helläsydämmisinä muutamat talteen) oli mystisesti evolutioitunut valtavaksi kaksaksi pehmojäniksiä. Go figure? Kaikkia eilen esillä olletia tavaroita ei enää saanut tai niitä olisi tullut lisää parin viikon päästä (mikä lohdutti ihan kauheesti meitä kaukomatkalaisia).

 

Oulun lähellä luettiin vähän Kalevaa

Ihan riittävästi toki tavaraa saatiin. Piti pakata auto tosi tarkasti, että kaikkien kolmen matkalaisen aarteet mahtuivat tiiviistä pakkauksista huolimatta.

Huomaa autoliiton kampanjoima uusi varvastervehdys

Paluumatkalla tuli kotiinpaluu into. Ei haluttu enää jäädä toiseksi yöksi välille vaan ajettiin myöhäiseen asti. Kotiin kotiin kotiin. (Kissat oli ihan onnessaan kun pelkän ruokkijan tilalle tuli ruokkija/rapsuttaja/nukkumis alusta/yleis orjuutettava.)