who you could recognise by her laughter

Who me?

Olen aivan äärettömän otettu. Aivan kipristelee varpaita, kun on niin mukava olo. Asia tuli ihan yllätyksenä. Minä olen päässyt sarjakuvahahmoksi. Siis jonkun muun Oikeaan sarjakuvaan.

Minulla oli muutama vuosi sitten erittäin lahjakas mangapiirtäjä opiskelijana. Hän ei ollut vain vahva hahmopiirtäjä, vaan erittäin taitava käyttämään sarjakuvan rakennetta tarinan kuljettamiseen. Pitkiä hitaita "Leikkauksia" kun tunnelma vaatii rauhallisuutta ja nopeita kapeita kuvasiivuja kiivaissa toimintahetkissä.

Yritin parhaani mukaan kannustaa häntä eteenpäin omalla alallaan. (Kaikkien mielestä joku "isosilmäisten eläinolioiden sarjakuvapiirtely" ei ollut mitään taitoa vaativaa tai arvokasta, vaan ajanhukkaa mistä opiskelija pitää saada erotettua. Joten toisinaan piti vähän avata ihmisten silmiä sarjakuvataiteelle.) Ja kaikki sujui hienosti. Joitain hänen tekemiään sarjakuvia julkaistiin pokkareina. Taas yksi ihana opiskelija valmistui ja karkasi maailmalle.

Hmm... Valitan tässäkin sarjakuvassa... Mitä se kertoo minusta?

Eilen eräs nykyinen opiskelija, mangapiirtäjän ystävä, laittoi sähköpostia, että käyppäs kurkkaamassa uusinta sarjakuvaa netissä. High schooliin sijoittuva manga kertoo kaksoisveljensä kouluun tulevasta uudesta opiskelijasta. Jonka ryhmänohjaaja sattuu olemaan minun kaimani, tummatukkainen ja samanlaisia ilmeitä omaava. Tosin tietysti paljon söpömpi, sirompi sekä kissankorvainen ja häntäinen.


Sain myöhemmin selville, että kyse ei ollut sattumasta. Exopiskelija-piirtäjä oli pyytänyt nykyopiskelijoilta kuvia minusta ja käyttänyt niitä hahmon kehittämisessä apuna. (Mitä? Onko jollain kuvia minusta jossain. Argh!) Ja kommentoinut minusta mukavia. Tietämättä, että minä välttämättä niitä koskaan tulen näkemään. Sen vilpittömämpää palautetta ei oikeastaan voi saada. sigh.
 
Hii. Olen mangahahmo. Yksi parhaimpia ystäviä oli pikku scifi-lyhärissä avaruusaluksen tietokoneen äänenä. Tämä menee jo lähes samalle nörtti-cooleus tasolle. Olin aivan punastua, kun joku oli tykänny mun hahmosta... "I'm already liking the teacher a lot." Tsih. Alkaako julkisuus vähä nousta päähän? 

 

Öhöm... en kyllä muista sanoneeni ylväästä johtajastamme

mitään muuta kuin kohteliaita ja korrekteja kommentteja... ;)

Kaikki sarjakuvapalat on lainattu Erwililtä. Minulla ei ole niihin mitään oikeutta. En nyt tässä laita tarkempia linkityksiä töihin, koska yritän pitää oman työelämän/opiskelijat ja Eteisen erillään. Netissä kaikki on yhteistä, joten oman vapaa-ajan ja työelämän sekmentointi erilleen on vähän haasteellistä. Jonkinlainen erotus pitää olla. Että saa rauhassa tuulettaa aivoja ilman tarkempaa editointia. Tarpeeksi traumaattista, että vanhemmat joskus käy täällä kurkkimassa kuulumisia... (Työvapaa-vyöhyke. Muuten alkaa miettiä liikaa voiko laittaa valokuvia, jotka ei oo teknisesti täydellisiä tai hyvin photoshopattuja. Niistä saisi kuitenkin kuulla ;)

Stuff head and body. Stitch together.

Jeero ei kestä vanun näkemistä.

"I am returning this otherwise good typing paper to you because someone has printed gibberish all over it and put your name at the top." Pidetään taukoa matkailusta ja palataan kotoiseen nörtteilyyn/bibliofiilismiin. Huomasin nimittäin tänään, että kirjakaupasta lähti taas mukaan yksi omituinen lelujenteko-opas hyllyä täyttämään. Joten omat omituisoliot saavat esitellä koko kokoelman...

Tuupään suosikki on Nosferatu. 

(Oikea puoli Tuupäästä tykkää hulluna F.W.Murnausta)

Christen Haden: Creepy Cute Crochet
Tämänpäiväinen löydökseni neuvoo tekemän virkattuja pikkumonstereita. Ohjeissa on mm. Cyper-zombie (Just needs to recharce - with some brains!), Meduusa (Bad hair day. Seriously), Ninja (Tiny. Stealthy. Deadly. Cute.) ja kaikkien miespuolisten hevari-sarjakuvapiiräjä-angstaajien iloksi itse Chtulhu (Crazy Cute). Kaikki jutut ja ohjeistukset on kirjoitettu huumorilla ja kirjasta jää sellainen innostus, että tekisi heti rueta virkkaamaan omaa oliota. Little Big Planet goes live.

 Rottarainen on umpipehmo. Zombiet on liian pelottavia sille. 

Ja söpön kansi sopii sen hännän väriin.

Aranzi Aronzo: Söpöä
Kokoelman ainut suomenkielinen on vähemmän söpö-synkkä ja enemmän söpö-söpö. Minkä tietysti voi päätellä kirjan nimestä ja pastellivärityksestä. (Englanninkielisessä versiossa on muuten vähän erilainen, vähemmän sokerinen kansi.) Ohjeet vaihtelee erilaisista säilytyspussukoista helppoihin koristeompeluun, laukkuihin ja nallekaulahuiveihin. Kaikki on selitetty tosi yksinkertaisesti sellaisellekin, joka ei tiedä kumpaan päähän neulaa lanka oikein laitetaan. Japanilaista heloukitismiä vastaavaa sokerihuurrettua herttaisuutta ja hyperpositivismia ei kyynisempi ehkä sulata, mutta itse sanon Kawaii! (polvisukat ojossa).

Jeero hävisi kansikuvapojalle hampaiden määrässä, mutta voitti yhdellä nenällä.

Linda Kopp: Plush-O-Rama
"Curious Creatures for Immature Adults." Oulun käsityömessuilta (jotenkin sinne satuin viime syksynä päätymään) löytynyt ihme opus esittelee eri design lelu suunnittelijoiden tekemiä omituispehmoja ja selittää miten sellaisen voisi tehdä itsekin. Jokaisella oliolla on oma tarina ja luonne, mikä tietysti tekee kaikesta mielenkiintoisempaa...

"Once a celebrated quantum physicist, Randall one day stumbled upon the formula for marshmallow Peeps. He traded his scientific reputation for celebrity status - gaining fortune, but losing the esteem of his academic colleagues. He now spends his days calling himself on his cell phone and leaving messages so he feels popular. "
(Peepsit on muuten eläinten yms. muotoon tehtyjä vaahtokarkkeja. Piti uteliaana tarkistaa.)

It wasn't me, it was my evil checkered twin?

Mutta joka tapauksessa kirjat on ihania. Niissä on mielenkiitoisia kuvia, hauskoja tekstejä ja paljon ideoita aivojentäytteeksi. Vaikka siellä kyllä on jo enemmän suunnitelmia kuin ehtii yöunia väliin jättämättä toteuttaa... En välttämättä koskaan tee ohjeiden mukaan mitään, mutta ne ovat polttoainetta omiin tekeleisiin ja touhuamiseen.

Päätettiin ystävän kanssa jo syksyllä kirjan innoittamana ja muutenkin tehdä omat desing-pehmo-oliot jostain kierrätysmateriaalista. Pengottiinkin vaatekaappien pohjia ja kirpputoreilta mielenkiintoisia kankaita ja nappeja ja muuta härpäkettä. Itse ompeluosiota ei olla vielä ehditty tehdä. Ehkä tämä inkupaatiovaihe on hyväksi lopputulokselle. Katotaankohan me liikaa elokuvia suhteessa muihin tekemisiin... Hmm... :)

Oli mielenkiintoinen yllätys eräänä yönä ihmetellä outoja valoilmiöitä

ja viimein tajuta, että luuranko-osat skelekatista hehkuu pimeässä...

En keräile leluja, mutta niitä silti näyttää asuntoon päätyneen aika monta. Vakiomalli Jeero on asunut täällä jo pitkään, Tuupää ja Skelekatti on tulleet kumpainenkin postipaketissa joululahjaksi joitain vuosia sitten. Rottarainen vain lähti Ruotsin Ikeasta lutuisena kissoille nukkukaveriksi. (Tosin nukkumisen lisäksi se on saanut kestää jonkin verran rajumpaakin hellimistä.)


Ja nyt kun leluista ollaan selvitetty voidaan vielä aasinselkäillä nukketaloihin ja hehkuttaa, että Josh Whedonin Dollhouse alkaa tänään subilla. (Ja nörtismintäyteisesti perjantaina nelonen alkaa viimein näyttämään mahtavan taisteluplaneetan 3. kautta.  Battlestar Galactica on ehdottomasti seuraamisen arvoinen, mikäli ei kyseistä scifistelyä vielä dvdboxeina omista.)

Return to sender, addressee unknown.

Serious and uncurable Cat-o-photographism is still a little known medical condition

Olemme palanneet : ) Ihana olla taas kotona vaikka oli mahtava matka. Mögel söt mögel tai sinnepäin. Vieläkin kyllä tuntuu siltä että menee vähä eri tahdissa aika-avaruusjatkumon kanssa. Yksi hammasratas eri kierroksella kuin muut.

Aion selvitellä reissujani myöhemmin hiukan tarkemmin. Kunhan saan 16 gigan kuvasaaliin edes jollain tapaa setvittyä läpi... Mutta tässä ensimakuja pienen sulattelun jälkeen. Israel oli jännittävä maa, paljon mielenkiintoisempi kuin oletin. Ja ehdottomasti matkan arvoinen. Ja siellä oli kesä, helle. Lämpötila oli lähes +30 joka päivä, kuumimpina päivinä ylikin. Mikä tietysti pakkasesta tulleelle oli aivan käsittämätönä. Että muutaman tunnin lennon jälkeen on yhtäkkiä eri vuodenajassa.

Linja-auto matkailun parhaita puolia: Epämääräiset, epätarkat ja heijastuksia täynä olevat bussinikkuna otokset ohi kiitävistä maisemista. (Nuo möllykät oikealla on muuten lampaita.)

Israelia ehti viikossa nähdä laajalti, koska vaellettiin ympäriinsä koko loma. Niin pieneen maahan mahtuu käsittämätön määrä erinäköisiä paikkoja.

 Punaisen meren panoraamaa

Aluksi lennettiin pakkasuomesta rutikuivaan, aavikon keskellä olevaan Eilattiin alas punaiselle meren rannalle.  Sieltä käytiin pyörähtämässä päivä Jordanian puolella ja ihanaisessa Petrassa.

 Ehdittiin historiallisten ihmeiden välissä vähän lojua uima-altaalla palmujen varjossa. Envy much?

Seuraavina päivinä seilattiin bussilla aavikkoja. Päästiin ihmettelemään kivettyneitä puita, valtavia geologisia kraattereita ja suolakidevuoria. Ja tietysti käytiin kellumassa Kuolleessa meressä. (Ei muuten kannata uteliaana nuolaista sormea, kun sieltä nousee. Kamalan makuista. Blääh.)

Puolet meidän matkasakista oli lintubongareita, joten itsekin tuli lisää sivistystä aiheesta. Tässä veikeä Rotkorakkeli Kuolleenmeren rannalla (ja ei, me ei keksitty nimeä itse...) Tulivat syömään jonkun tuomaa isäänmaallismuistelu-ruisleipää kädestä.

Kuivuudesta noustiin vehmaaseen pohjoiseen. Banaanipuissa oli valtavia terttuja kypsymässä, mangopuut vasta kukassa. Majailtiin vaihteluksi mukavissa bungaloveissa, joista illalla saattoi omalle terassille mennä kuuntelemaan sirkkoja ja sammakko-konsertteja.

Ruutukaava-anarkismia parhaimmillaan

Matka päättyi Jerusalemiin, missä oli valtavasti historiaa kasattuna päällekäin. Siellä parhaiten näki erilaiset kansat, uskonnot ja tavat mitä Israelissa asustaa.

Jerusalemin vanhankaupungin hulinaa ja rentoilua

Moni kysyi ennen matkaa miten ihmeessä sinne Lähi-Itään uskaltaa lähteä. On terroristeja ja pommituksia ja uskonnollisia hulluja. Voi vain sanoa, että kertaakaan ei vähääkään pelottanut. Toki tiukempi turvallisuustarve näkyi maassa.

Hirvivaara merkkien tilata tienvarsilla oli kamelivaara kolmioita...

Rajan passitarkastuksissa oltiin erityistarkkoja. Kyseltiin pikku yksityiskohtia passin tiedoista ja läpivalaistiin ihan kaikki. Jordanian rajalla meni useampi tunti kun erinäisiä tarkistuspisteitä oli kummankin maan puolella ainakin viisi. Sotilaita kuljeskelee joka paikassa, mutta he ovat kaikki ystävällisiä, puheliaita ja ylpeitä maastaan.

 Uus-Daleklaista arkkitehtuuria? Exterminate!

Kesti tietysti hetki näin suomalaisena tottua aseisiin. Rennosti t-paidassa ja reisitaskuhousuissa kahvia juovalla tyypilla on hillitön rynnäkkökivääri olkapäällä. Ja se on yhta tavallista kuin meillä joku kännykkään puhuminen.

Uskonnon säätämät tiukat määräykset olivat suurin ihmetyksen kohde. En ollut ajatellut niiden vaikuttavan niin paljon koko maan toimintaan. Tietysti säännöt ei koskeneet sinänsä meitä ulkopuolisia muuta kuin välillisesti, mutta sekin oli jo paljon...

Lauantai on juutalaisten pyhäpäivä sapatti ja silloin ei saa tehdä mitään. Ei yhtään mitään. Ei saa tehdä tulta (eli ei mitään paistettuja ruokia ennen iltaa, tupakoijat menee noloina piiloon), ei saa kirjoittaa mitään tai ottaa valokuvia. Ei saa edes painaa hissin nappia. Hissit vaihdetaan automaattisiksi aina lauantaisin.

Tässä kaikille Assassins Creediä pelanneille autenttista jerusalemkatostoa. 

(Yhtään turvatelttaa ei näkynyt, enkä olisi muureilta hypännyt paksuunkaan heinäkasaan.)

Toinen mielenkiintoinen kokemus oli ruuan "puhtaus" sääntö. Kaiken pitää olla Kosher eli maitoa ja lihaa ei saa sekoittaa. Ravintoloissa saattoi olla kaksi eri osastoa. Toisesta sai kahvia, jäätelöä, voileipiä ja sellaista, toisesta taas lämmintä ruokaa. (Joka ruokalan seinällä oli Kosher-todistus ja todella uskonnollis-juutalaiset Kosher tarkastajat käyvät tasaisin väliajoin tarkastamassa, että mitään siivotonta ei tehdä.) Hotelleissakin pidettiin tarkkasti sääntöjä yllä. Aamupalalla oli kaikkea maitotuotteita, mutta ei muruakaan lihaa. Iltaruualla ei saanut maito edes kahviin. Joka tapauksessa kaikki syötävät mitä maistelin viikon aikana oli tosi hyviä. Hedelmät ja vihannekset oli aivan tajuttoman hyviä, eikä mikään ihme. Vierestä poimittua lähiruokaa, appelsiinit kypsyneet puussa ja auringossa eivätkä laivan ruumassa pahvilaatikossa...

Pitihän sitä itsekin päästä kuvaan ;)

Paluu pakkaseen on ollut haasteellista. Pitää taas muistaa laittaa vähintään kolme kerrosta vaatteita ja voi rauhassa jättää aurinkovoiteet väliin. Autopaikka on mini-mount-everestittynyt viikon aikana täysin käyttökelvottomaksi. Töissä oli odottamassa vastaava läjä hommia. Ja kissat ei anna hetken rauhaa rapsutusvaatimuksiltaan. Mutta siitä huolimatta on ihana olla taas täällä kotona.

This is Ripley, last survivor of The Nostromo, signing off.

 Girl can dream, huh?

Saatte olla huomisesta lähtien kokonaisen viikon rauhassa Eteis-höpinöiltä. Minä nimittäin poistun tästä Lähi-Itää kiertämään. Yritän välttää terroristeja ja pommittajia ja keskittyä lähinnä raunioihin. "Hermits United. We meet up every ten years and swap stories about caves. It's good fun. For a hermit."

Äitini täytti tässä taannoin puolivuosisataa ja halusi juhlistaa tilaisuutta Koko Perheen Lomalla. Niinpä olen yllättäen löytämässä itseni Israelista. Kun pienenä pidin museota keittiönpöydän alla, lupasin että jonain päivänä pääsen Egyptiin. Minulla oli kartta ja kaikki jo valmiiksi mietittynä. Tuntuu jotenkin hassulta mennä ihan siihen viereen, pääsemättä kuitenkaan sinne The paikkaan. Mutta toisaalta Israeliin en olisi itsekseni lähtenyt. Nyt pääsee katsomaan kaikkia ristiretkeläisten muinaispaikkoja. Piti katsoa Kingdom of Heaven ja pelata Assassins Creediä että pääsee tunnelmaan :)

Tiedossa on aivan erilainen matka, kuin mihin olen itse tottunut. Yleensä karkaan mahdollisimman-halpa-lennolla johonkin historialliseen kaupunkiin ilman mitään matkatoimistoja tai -suunnitelmia. Resuinen parin tähden hotelli/hostelli toimii keskuspaikkana, josta voi käydä tekemässä tutkimusmatkoja kävellen. Tällä kertaa meitä on lauma. Meitä liikutetaan suunnitelman mukaan linja-autolla paikasta toiseen. Yöpyminen on joka kerta eri hotellissa.
Ja meillä on opas...
Aika pelottavaa... Olen nähnyt jo painajaisia kepin päässä olevasta neonlippiksestä, jota täytyy seurata.

"And we're walking, and we're walking... and we're stopping. Here you can see the plaa plaa plaa." Meni hermot jo pari kesää sitten Olavinlinnassa, kun siellä ei saanut kiertää rauhassa ominpäin. Opas raahasi meitä huoneesta toiseen ja lateli tulemaan ulkoa opittua litaniaa linnan historiasta. Surkuhupaisuuden puolelle siirryttiin kun oppaalta meni alussa kai reitti sekaisin. Hän selitti koko ajan väärät arkkitehtuuri ja taidehistoria jutut. (Periaatteessa siis opas hehkutti miten komeat siniset seinät huoneessa on, ihailkaapa niitä, kun koko tila oli selkeästi keltainen. Mutta vaihda värien tilalle arkkitehtuuritermejä. ) En tiedä huomasiko kukaan muu.

Suurin absoluuttisen innostuksen aihe koko reissulla on se että pääsen viimein Petraan! PETRA! Voitteko kuvitella! Se on ollut pakko-jonain-päivänä-nähdä listalla lähes yhtä kauan kuin Egypti. Petra on Jordanian puolella oleva, kallionseinämiin hakattu muinainen kaupunki. Indiana Jones viimeinen ristiretkessä löytää Graalin maljan Petrasta. (Ja ovelasti paikkaan oli piilotettu myös Transformerssien mystinen johtamismatriksi. Kätevää...)

Olen hyvä matkustamaan mutta äärettömän huono lähtemään matkalle. Jos saisin valita juuri matkalle lähdettäessä, jäänkö kotiin vai lähdenkö reissuun, en koskaan menisi mihinkään. Nyt on jo liian myöhäistä perua. Pakko vain purra hammasta ja mennä. Sitten kun on päässyt liikkeelle, alkaa jo matkainnostus ottaa valtaa. Pitää toivoa ettei lakkoilu sekoita matkantekoa. Tai oma tyhmä kakkoslaatuinen sydän.

Jokatapauksessa Pääsen ihmettelemään ja kommentoimaan nokkelia postauksianne vasta pitkän ajan päästä. Ja Oscar gaalat menee totaalisesti sivu suun :( ... Mutta ainakin pääsee valokuvaamaan ulos. Ilman jatkuvaa lumi/räntä/tuisku valkoharmaata blurria.

Trust me, I'm the Doctor.

903 years old and still very, very edible...

Tiesin, että jonain päivänä se tapahtuisi. Mutta en halunnut ajatella asiaa. Ja nyt tuo hetki on edessä... 

Dr Who vaihtuu. Kymmenes Tohtori vaihtuu yhdenteentoista. Oh The Humanity! Miten tästä voi selvitä

Aluksi kaikille vähemmän nörteille pientä informaatiota. Dr Who on herttaisen outo, kulttimaineessa oleva, suuresti rakastettu umpi-brittiläinen scifisarja. Vanha Doctor Who aloitettiin joskus 60-luvun alussa ja BBC teki sitä sitkeästi 80-luvun loppuun asti. Sarja unohdettiin joksikin aikaa kunnes... oh joy... 2005 sarja herätettiin uudelleen henkiin. Uusi Doctor Who on moderni, mutta sen retro-juuret on selkeästi nähtävästi. Laitteet, robotit ja kaikki "scifi" on sympaattisesti aika vanhanaikaisen oloisia. Oma Dr Who:ismini alkoi samoihin aikoihin. Yle näytti 2006 ensimmäisen uuden Who kauden, mutta jätti esittämiset sitten siihen. Tylsimykset.

 TARDIS: Time And Relative Dimensions In Space on

ulkopuolelta pieni puinen laatikko, sisältä valtava avaruusalus...

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Doctor Who kertoo mystisestä Tohtorista, joka pystyy matkustamaan minne tahansa ajassa ja universumissa siniseltä puhelinkopilta näyttävällä avaruusalus/aikakoneella. Hän ottaa mukaansa ihmisiä, jotka pääsevät osallistumaan ihmeseikkailuihin ympäri aika-avaruutta.
Hih. Tohtori käännös kuulostaa vähän kummalliselta, joten aion surutta käyttää myös "oikeaa" The Doctor nimeä.  

The Doctor on tulevaisuuden aikasodassa tuhoutuneen rodun viimeinen elossa oleva edustaja, viimeinen Time Lord.  Hän on periaatteessa kuolematon. Kun Doctor "kuolee" hänen materiansa regeneroituu uudestaan toisenlaiseen kehoon. Sisällä oleva mieli pysyy samana, mutta ruumis, tavat ja myös olemus muuttuu. "He's like fire and ice and rage. He's like the night and the storm in the heart of the sun. He's ancient and forever. He burns at the centre of time and can see the turn of the universe. And... he's wonderful."

Shiny Happy Doctor...

Doctor hahmolta (ja siten myös näyttelijältä) vaaditaan valtavasti, hän on koko sarjan kantava voima. Omituiset ja mielikuvitukselliset juonikuviot, lavasteet ja vähemmän pelottavat kuminaamahirviöt hyväksyy, koska hahmosta välittää. Koska siihen uskoo. Koska sen tunteet on niin oikeita.

9. tohtorin on voinut huomata vaikkapa 

tappelemassa Zombeja vastaan 28 päivää myöhemmin 

tai opettamassa taskuvarkauksia Heroesissa.

Ensimmäinen uusi Dr Who oli järjestyksessä 9 ja uudellenherättelijäksi pääsi mainio näyttelijä Christopher Eccleston. Ecclestonit Doctor oli  hiukan sarkastinen ja hauska, mutta pohjalta syvällinen ja surullinen. Eccleston ei halunnut leimautua pysyvästi Dr Whoksi, joten hän lopetti hommat vuoden jälkeen. Joten tottakai itkin silmät punaisiksi kun hän ensimmäisen kauden lopussa kuoli. Mutta olin jo valmiiksi ihastunut seuraajaan, joten se lohdutti...

"They can shoot me dead, but the moral high ground is mine."

10. Dr Who on David Tennant. Tennant on täysin poikkeava lisäys omaan miesmakuuni, melko siro ja vaalea pisamainen virnuilija. Mutta häneen ei voi olla ihastumatta. Tennantin Doctor pelastaa maailmaa ruskeassa liituraitapuvussa ja punaisissa conversen klasikkotossuissa tukka pysyvästi pörrössä. Hän on nokkela, puhelias ja eläväinen tunnetilasta toiseen viuhahteleva optimisti ja ihmisten ihmettelijä. Hilpeän kuoren alta toisinaan heijastelee ainoan eloonjääneen surullisuus ja yksinäisyys. Ja vihaisena 10. Doctor on äärettömän voimakas ja pelottava. Hän on vain täydellinen. Kuvat ei juuri anna oikeutta, koska mies pitää nähdä liikkeessä, elossa. Mmm...

Mistä päästään takaisin tuohon alun surusteluun. Tennant on nimittäin päättänyt jättää Tohtorin arvon taakseen ja siirtyä tekemään muita juttuja.

 Unheard, unseen... un-aged?

Uusi 11. Dr Who on etukäteen täysin tuntematon vasta 26-vuotias Matt Smith. Hän näyttää ja kuulostaa mukavalta. Mutta... Täytettävänä on aivan valtava kolo. Huoh. Yritän olla avomielinen ja antaa uudelle Tohtorille aikaa. Time Lord voi muuten huijata kuolemaa regeneroitumalla vain 12 kertaa. Joten sillä logiikalla erilaisia Tohtoreita voisi olla maksimissaan 13... Mitenkähän miehen käy... enää 2 elämää jäljellä...

No... Onneksi on vielä 10. Doctoria monta jaksoa näkemättä... Olen parantanut esi-matkapahoinvointia katsomalla Dr Whon 3. kautta ihastuksen vimmalla. Säästin viimeiset kaksi jaksoa tälle illalle. Ja pitää Suomeen palattua tilata heti 4. kausi nautittaksi. Ja osittain yritän lohduttautua Tennantin menetyksestä sillä tiedolla, että Neil Gaiman on kirjoittamasta joitain Dr Who jaksoja 6. kaudelle... Hii!