Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gaiman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gaiman. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

I see red people...


(and green.)

Pientä Halloween vietäntää pienellä ystäväporukalla. Miksi muuttaa toimivaa lauantaimallia muuksi. Eli luvassa oli hyvin klassisesti teetä, tyhmiä ja vähän syvällisempiäkin keskusteluja, karkkia, poppareita ja elokuva-nautintoja. 

Katsottiin Coraline tällä kertaa bluerayltä ja koti-3D versiona. Kesti pitkään, että nauramatta pystyi tuijottamaan kanssakatsojia hassut puna-vihreä 3D lasit päässä. Ihmiset kierteli asuntoa katsomassa miltä kaikki näyttää. Tai mitä tapahtuu,  jos laittaa toisen silmän kiinni.




Yllättävän hyvin 3D efekti tuli elokuvasta esille. Tietysti aivan eri tasoisena kuin silloin kauan sitten juhannuksena, kun sen aidossa 3D teatterissa kävin Helsingissä katsomassa. Tekniikkahan on ihan eri. Elokuvateatterissa (käsittääkseni) kolmiulotteisuus tulee stereoskooppisesti niin, että kummallekin silmälle heitetään vuorotellen kuva vähän eri kulmista. Ja aivot kokoaa sen päässä niin että lopputulos näyttää syvemmältä kuin tavallinen kuva. Esineet tulee kohti ja elokuvaan voisi kävellä sisään.


Graafisenvalkoiset muotomaatuskat pääsivät tälläkertaa näyttelemään kummituksia

Kotitelevisiosta ei moista tekniikkaa saa ulos, joten 3D tehdään eri tavoin. Puna-vihreä lasit vain kadottaa elokuvasta suuren osan värimaailmasta. Sininen ja keltainen tulee hyvin esille, mutta muuten pitää hyväksyä värimenetys syvyyden saavuttamiseksi.

Mutta nyt eksyttiin kauas halloweeniviettämisistä. Katsottiin Coralinen making-of pätkät ja haaveiltiin animaation tekemisestä. (ja minä Neil Gaimanista.)



Piti hiukan koristella kotoa iltaa erikoistaakseni. Leikkelin lepakoita seinälle. Ostin jopa oranssin (!) kurpitsan värisiä kukkia. (Ja olin niin väsy/laiska, että vaikka huomasin kuvan epätarkaksi, en enää ottanut toista.)

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Roskaa.



Ihmettelen aina miten tuttuni tunnistavat automerkkejä kaukaa/pimeällä/räntäsateessa/action-elokuvan-takaa-ajoista...

Heille riittää pikku vilaus ja kas, auto on tunnistettu. (Itse kun erotan lähinnä kuplavolkkarit, minit ja ehkä T-malli Fordin, niitä tosin harvemmin näkyy kylillä...) Mutta tänään tuli konkreettisesti huomattua, että aivan sama speed-o-mator huomiointi toimii minullakin, vain aivan eri asioissa.

Tehtiin opiskelijoiden kanssa jo aiemmissa jutuissa mainittua kankaan maalaus operaatiota, graafista suunnittelua elävässä elämässä tms. Ettei spraymaali pääsisi karkailemaan vääriin kohtiin, paidat paketointiin tosi tarkasti vanhoilla HS:llä. (Sunnuntailehdestä riitti puolelle luokalle...) Kaikki sujui hyvin. Saatoin välillä jopa istuskella ja höpötellä opiskelijoiden kanssa. Kun yhtäkkiä hyppäsin ylös ja kävin repimässä roskiksesta Neil Gaimanin. Ihan refleksinä. Tunnistin sen pikkusesta, huonosti painetusta kuvasta, rutattuna maalisten papereiden, kontaktimuovin ja maalarinteippien myriadista. Hassua.
Taidan olla ehkä aavistuksen into miehestä? Sen kirjat on niin *liitä tähän jokin ylistävä adjektiivi*. Haluaisin muuttaa vähäksi aikaa asumaan herra Gaimanin aivoihin. Voisi olla mielenkiintoista. Toivottavasti en kuitenkaan päätyisi ompelemaan nappeja silmien tilalle.


No Trashcans were emptied during the making of this posting.