Piece of cake

Tulista ruokaa

Rakkaalla ystävällä oli synttärit, joten oli mukavaa keksiä jotain tavallisesta lauantaivietosta poikkeavaa. Pikku synttäriviettämiseen kunnon täytekakku tuntui liian massiiviselta, joten tein toivoakseni söpöjä muffinsseja.

A cupcake just waiting to happen

Leipominen on mainota puuhaa. Koko asunto tuoksuu hyvälle ja pienellä vaivalla saa "kodin hengetär" olon. (pitäisi kai olla päällä herttainen röyhelöessu ja hehkeä 50-luvun mekko, ei ihan minun perusasuteita kumpikaan...)  

Yksin asuvana on se ongelma, että kaikki leivotut joutuu syömään itse. Esimerkiksi cupcakeja eo kannata tehdä vain muutamaa. Samalla vaivalla saa koko pellillisen. Mistä nousee tosiaan tämä "joutuu-syömään-kaikki-itse" problematiikka. Ratkaisu on kokkailla vain kun on enemmän syöjiä. Voi käyttää ystäviä ylimääräisinä ruuan-deletoimis-välineinä. Onneksi on juhlapäiviä, että saa leipoa ja herkutella, mutta ei ylenmäärin liiallisesti.

 Cover me!

Perus-porkkana*muffinsseihin sai vähän lisää makua ja juhlavuutta kuorrutushörhelöillä. En omista pursotinta, mutta pikku pakastepussi auki leikatulla nurkalla toimii ihan hyvin.

* Porkkanoita ei voi ajatella ilman että päässä alkaa soida "And what's with all the carrots, why do they need such good eye sight for anyhow. Bunnies. Bunnies. It must be bunnies.". Buffyn musikaalijakso on huolestuttavan hyvin muistissa.

make a wish 

(aioin olla törkeä ja laittaa jotain muuta kuvateksiksi... mutta päätin toisin)

Päivänsankari puhalsi kynttilät sammuksiin, joten taitaa olla pariisin matka tiedossa tai jotain muuta toivottua tiedossa. Muutkin vieraat huomasivat ottaa kynttilät pois ennen kakkusten syömistä. (Ollaan kaikki steariinittomalla ruokavaliolla.) Mitään ankaraa biletystä ei ollut illaksi tiedossa. (Sen sijaan aikuismaisesti mm. käytettiin silikonivuokia eräänlaisina käsinukkeina ja meitä opetettiin röyhtäilemään. Ihan vain varuilta jos joskus sattuisi päätymään intiaan ja pitäisi kiittää ruuasta...) 

Oli mukavaa olla pienellä ystäväporukalla. Puhua koko ilta turhia ja tärkeitä mieleen juolahdus järjestyksessä. Enemmän ehkä kuitenkin niitä turhia... (Ja vähä-älyisiä juttuja, joille ei oikeasti pitäisi nauraa, mutta minkäs teet kun on nähtävästi 13-vuotiaan huumorintaju...) Aikuismaisuutta vähentääksemme myös syötiin irtokarkkeja niin kauan, että alkoi ällöttää ja sitten vielä muutama.

Hyvää syntymäpäivää 28-vuotias : )

Don't try this at home

Tänään aion valittaa kohtaloa ja kertoa kauhutarinaa työpaikalta. Koittakaa kestää. (Herkemmät lukijat voivat pyytää jotain viereen pitämään kädestä.)

Olipa kerran, itse asiassa tänään, eräs mieshenkilö, joka ystävällisesti halusi tehdä ryhmänsä työvuodenaloituksesta mukavampaa ja tarjosi koko porukalle glögiä. Työpaikan "olohuoneen" keittiöstä ei löytynyt kattilaa, joten Macgyver-mies päätti kuumentaa glögit vedenkeittimessä.

Tässä vaiheessa voidaan lukijoille kertoa, että laitteen nimi antaa pientä viitettä sen tarkoitetusta käyttötavasta. Vedenkeitin. Mietitäänpä sitä hetki. No niin. Nyt voidaan jatkaa.

Kotvan istuskeltuaan mies ja ryhmä alkoi havaita ikäviä, etovia tuntemuksia. Jättäkäämme ilkeät yksityiskohdat välistä ja kertokaamme että kaikki lähtivät pikaisesti toalettiin tai etsivät sopivaa muovipussia vatsan sisältöjä vastaanottamaan.

Glögissä ei ollut mitään selvää vikaa. Päivämäärät ja kaikki kunnossa. Hätääntyneenä mies soitti terveyskeskukseen ja sieltä puolestaan myrkytyskeskukseen. Ja nyt voimme palata takaisin tähän aiemmin hienovaraisesti vihjattuun (*köh*) veden-keitin ajatelmaan.

Tähän nyt on pakko kuvitella CSI tyylillä jokin hieno animaatio: Hapan glögi kuumenee keittimen sisässä, kuparinen kuumennuskiekura hehkuu oranssina punaisessa nesteessä (uu, tosi dramaattista). Kamera zoomaa ihan lähelle ja näyttää miten mikroskooppisia hiukkasia irtoaa kiekurasta nesteeseen. Sitten nopein leikkauksin näytetään miten hehkuvin hiukkasin (ettei katsoja vain unohda että sinne niitä levisi 3 sekunttia sitten...) yhä koristeltu glögi kaadetaan tiukasti rajatusssa lähikuvassa tyylikkääseen mukiin. Se juodaan. Kamera seuraa juomaa kurkusta sisään. Fade to black.

Mutta ei vielä paljasteta koko juonta. Koska olen tässä kertojana, haluan itsekin ehtiä tarinaan mukaan jännittävänä aikana...

Aamulla auto ei suostunut heräämään henkiin. Ei sitten millään. 30 astetta pakkasta oli vain liikaa.  Olisi pitänyt tajuta vihje ja pysyä kotona. Mutta ei. Kunnollisena (lue:tyhmänä) juoksin keuhkot jäässä bussiin ja olin vain muutaman tunnin myöhässä.

Iltapäivällä keräännyttiin meidän työpaikan mukavaan takkahuone/olohuoneeseen pitämään kokousta. Oli tuhottoman kylmä vieläkin. Vilukissana lipitän monta litraa teetä päivän aikana. Ja mitä muutakaan sitä kokouksissa tekisi : ) (varsinkin kun uskollinen luonnoslehtiö unohtui kotiin. Ehkä toista kertaa kymmeneen vuoteen. Kertoo jotain päivän karmasta...) 

Jossain vaiheessa alkoi olla tosi surkea olo. Yritin miettiä mitä ihmettä olin syönyt, mutta en oikein mitään aamumurojen lisäksi. Pelkkää teetä. Ja tee on terveellistä...?

Macgyver-mies tuli myös kokoukseen ja alkoi kertoa aamupäivän kauhuista. Että oli sitten myrkyttänyt omat opiskelijansa (tästä saisi hyvän lööpin iltalehtiin...) Ja tajusin, että olin juonut samalla keittimellä keitettyä vettä sen terveellisen teen ohessa. Nice. Olin myrkytyksen uhri. Tänään olisi Hercules Poirotille ollut töitä. (On muuten tosi Shakespearelaista juoda myrkkyä. Vähä minusta tulis nyt hyvä synkistelijä-emo-gootti... vaikka taidan kyllä vähä jo ollakin. Dou. Siinä meni sekin...)

Kuparisulfaatti. Jos olisit  lapsena syönyt vaikka lääkkeitä tai myrkkysieniä, sinulle olisi annettu kuparisulfaattia. Se nimittäin pakottaa kaikki ikävät asiat ihmisestä ulos mahdollisimman nopeasti. Vedenkeitin on veden kanssa käytettynä täysin turvallinen. Mutta hapan neste saa irrotettua kuparista tuota oksetusainetta. Erityisen pahanlaatuinen myrkytys ei ole, mitä nyt on totaalisen surkea olo puoli päivää.

Macgyver-mies oli tosi pahoillaan vähän nolona. Työpaikka-naljailussa hän saa varmasti pitkäksi oman aikaa osansa. (Taidan käydä kiinnittelemässä sen työhuoneenoveen kärpässienitarroja, pääkalloja luilla tai jotain.) Pahamaineinen vedenkeitin on siirretty paremmille keittämismaille. May it rest in pieces.
Opiskelijat on aivan ok. Itse olen taas turvassa kotona, eikä enää tarvi halailla pönttöä. Five by five.

On tästä kuulemma myrkytyskeskus varoittanut. Joskus. Ja vedenkeittimessä ei kuuluisi tietenkään mitään muuta kuin vettä kuumentaa. Mutta silti aika erikoista, ettei asiaa tunneta laajemmin. Tässä nyt teille pitkä ja kiemurteleva varoitustarina. Oppikaa toisten virheistä.

Kävin netistä penkomassa ja oli muutama uutisjuttu vanhusryhmän pikkujoulu glögeistä, jotka myös päättyivät surkeasti. Muutamalla sivulla selkeästi varoitettiin, ettei glögiä saa kuumentaa vedenkeittimessä. (En kyllä itse niin tehnytkään. Olin jatko-sijaiskärsijä... Kellekkään ei tullut mieleen että kuparisulfaatia irtoaisi vieläkin.)

Ja selvisi muuten sekin, että hopea ja kultatussit on imeskeltyinä myrkyttömiä. Olipa hyvä tieto. Nyt voin jatkaa sitäkin pahetta...
(toim. huom. kukkahattutädeille. Äskeinen oli sitä Sarkasmia)

ensimmäinen piparkakku uunista ulos

Talven ensimmäiset piparkakut on paistumassa. Tuoksu on huumaava. Tosin epäilen, että noin kolmasosa taikinasta ei selivinnyt pellille asti... Mutta se kuuluu piparkakkujen tekemiseen, ylimäärärippeet saa syödä, kun niitä ei enää kannata kaulia uusiksi.

En käytä juurikaan "perinteisiä" piparkakkumuotteja vaikka ne ovatkin herttaisia ja käteviä. Teen pipareita kuitenkin niin vähän, että jokaiseen voi tuhlata hiukan enemmän aikaa ja keskittymistä. Minulla oli ennen paksusta muovikalvosta leikatuja muotteja, mutta värkkäsin viime talvena savesta perusmallit omista pipareista.

Inspiraatio kaikkiin malleihin on lähtöisin Tim Burtonin ihanista aivoista. Saksikäsi Edwardin rakentaminen lähtee elokuvassa liikkeelle mahtavan omituisesta piparkakkukoneesta. Joskus muinoin suuressa Edward huumassa piirtelin omituiskeksijän piparkakkumallit ja siitä asti käyttänyt niitä jouluisin. Tietysti mukaan on päätynyt saman tyylisiä omiakin malleja. (En ole muualla törmännyt muumio-pipareihin, mutta tietysti harvat ovat yhtä vinksahtaneita teidehistoriasta kuin eräät nimeltämainitsemattomat blogistit...) (Muumiot oli muuten eri pellillä)

When come back bring pie!

Ajattelin tehdä jotain erilaista eteiseen... ruokaa itse asiassa. Jonkin arkisen asian kuvaaminen pala palalta tuntui mielenkiintoiselta. Neuvoja seuraamalla pitäisi seurauksena olla samantapainen omenapiirakka, joskin omatkin tuntuu joka kerta olevan hiukan erilaisia.

Nyt kun ihanainen Pushing Dasies jäi tauolle, joten täytyy itse täyttää piirakkakiintiönsä. Ryhtyä Piemakeriksi : ) Tosin en ole läheskään yhtä taitava/kykeneväinen herättelemään hedelmiä tuoreiksi/mukavan näköinen/hyvä-puhumaan-nopeasti-mutta-hienoin-sanoin...

Lähdetään liikkeelle omenoista. Ihania, kirpeitä, vihreitä. Vähän kärsineetkin yksilöt käy hyvin.
Kuoritaan mietiskellen niin että koko omenankuoresta tulee yksi hieno piiiitkä spiraali. Pienistä saavutuksista kannattaa nauttia.

Sitten omenat voi suikaloida tai kuutioida tai silputa. Heittää paistinpannulle pieneen loraukseen hunajaa ja antaa vähän pehmetä vähällä lämmöllä.
Taikina on yksinkertainen. Jauhoja. Jotain rouheampaa, kuten vanhanaikaisia isoja kaurahiutaleita. Pikkusen sokeria jos haluaa. Kuiviin aineksiin sekoitetaan sulaa voita tai pullomargariinia ja sopivasti vettä, että koko seoksesta tulee taikinaista. Arkialkemiaa.

Taikinan voi painella pikku palasina vuokaan kunnes koko pohja ja reunat on peitetty ohuella kerroksella. Ei tarvi niin paljon kaulita. Paistinpannulla pehmennetyt omenat kipataan taikina-asumukseensa. Jos haluaa, omenoihin voi sekoittaa vähän maitorahkaa tai tuorejuustoa. Ja ripotella vähän kaurahiutaleita sekaan, että osa mehusta imeytyy niihin.

Suurin piirtein puolet taikinasta pitäisi jäädä yli pohjaa ja seiniä rakentaessa, siitä tehdään piirakalle katto. Se kannattaa kaulita sileäksi ja sitten siirtää kaulimeen kierrettynä piirakan päälle. Katon reunat voi painella haarukalla tiukoiksi. Visualisti voi tehdä mukavaa kuviota, jos painaa haarukan viivastot vaikka ristikoiksi.

Kaikkinensa taikinakuorrutetut omenapalaset pääsevät uuniin, kunnes kuori on rapea ja kullan ruskehtava. Ja sisus ihanan pehmeää. Tätä voi testata pistelemällä taikinaa tikulla. Kypsä piirakka vähän kaikuu ja kumisee kun sen rapeaa kuorta kopsuttaa sormella.

Melko kirpeän omenapiirakan kanssa kannattaa nautiskella vaikka perusjätskiä tai vaniljakastiketta. Syömiseen en anna tarkempia ohjeita.

Tässä vielä ainekset/ohjeet tiivistettynä:

• Taikina: n. 4 dl vehnajauhoja, vajaa desi kaurahiutaleita 2 rkl sokeria, n. 150g voi/margariini tms, n. ½ dl kylmää vettä (lisätään hiljalleen kunnes taikina sopivaa)
• Sisus: n. 1 kg happamia omenia, sitruunamehua, sokeria jos haluaa, vehnäjauhoja/kaurahiutaleita kuivikkeeksi, vaniljasokeria, kanelia jos innostaa.
• Paistu: Uunin alin taso n. 35 min. 200 ˚C

Siinä. Mmmmm! Pie.

Käytiin opiskelijoiden kanssa läpi draaman kaarta ja istutuksia ja muuta elokuvan dramaturgia juttua. Joten tässä juonellisesti erittäin syvällinen ja mullistava animaatiokokemus tämän kerran teemasta... Weebl ja Bob on ihan käsittämättömiä.