Kesän päättymisestä voi seurata ennalta-arvaamattomia tilanteita. Kuten palelua tuuletusparvekkeella keskellä yötä. Mutta ehkä pitäisi lähteä liikkeelle alusta.
Täällä meilläpäin pidetään aina elokuun lopussa suuret juhlinnat päätöksenä kesälle. Kaupunki järjestää konsertteja ja ison ilotulituksen klo 00.00. Yleensä kuljen torille katsomaan pommituksia aivan vierestä, mutta tämän elokuun hyinen nollakeli ei innostanut ulkoilemaan. Onnekseni satun asumaan kerrostalossa, josta on erittäin hyvät näkymät ilotulituspaikalle. Viidennestä kerroksesta raketit näkee ainakin yhtä hyvin kuin maasta.
Oma parveke on toiseen suuntaan, joten hiippailin puoliltaöin tuuletusparvekkeelle nauttimaan räiskinnästä. Olin nyhjöttänyt puolinukuksissa kotona elokuvan edessä (what can I say, I'm old and boring) enkä viitsinyt erityisemmin pukeutua parveketta varten. Villasukat eivät mahtuneet kesäkenkiin, mutta kylmän takia vedin nukkuasun päälle juuri varastoista kaivetun talvitakin. Ja eihän ilotulitus kuitenkaan kestäisi kuin vartin. Sen aikaa tarkenee ihan hyvin vähemmälläkin varustuksella.
Raketit olivat mahtavia valosuihkuja pimeällä taivaalla. Osa räjähti tähden muotoisina, osa satoi kimalteena alas. Niiden muistona jäi haihtumaan oudonmallisia savupilviä. Ilmassa tuoksui ruuti. Kun koko spektaakkeli päättyi valtavaan rakettiräjähtelyyn, torilta kaikui ihmisten taputus ja huurraaminen parvekkeelle asti. Hieno ilotulitus taas kerran, kyllä kannatti tulla ihailemaan ulos vaikka vähän alkoikin viluttaa. Onneksi oli oma lämmin asunto aivan vieressä odottamassa.
Ikävä kyllä lähteminen ei onnistunutkaan aivan niin helposti. Joku oli nimittäin käynyt sulkemassa tuuletusparvekkeen oven. Oven, jossa ei ole kahvaa kuin sisäpuolella. (Tuijotin sitä kahvatonta ovea varmaan minuutin ihan typertyneenä. Aivot vain sanoi että ei voi olla totta. Jumissa ollaan.) Huomasin kyllä pommitusten aikana, että joku laittoi valot porraskäytävään ja käveli ohi, mutta olin keskittynyt nauttimaan raketeista. Ei tullut mieleenkään että ohikulkija voisi laittaa oven kiinni. Olla huomaamatta minua parvekkeella. Tai sitten niin pirullinen ettei välittäisi vaikka huomaisikin.
Yritin töniä ja potkia ovea, koputin ikkunaan ja pidin meteliä, mutta ilotulitusilta ei ole hyvä aika kiinnittää huomiota. Puistossa ammuttiin omia raketteja ja pidettiin metakkaa. Oma kolistelu ei kuulunut mihinkään. Täällä asuu paljon vanhempaa väkeä ja omassa kerroksessani on myös toimistotiloja, joissa ei ole ketään iltaisin.
Huumorintaju ja parvekeoven lasi olisi voilut ollut koetuksella, mikäli takin taskusta ei olisi löytynyt kännykkää. Ei auttanut muu kuin soittaa vara-avainta säilyttävälle ystävälle, joka pääsisi portaikkoon avaamaan ovea. Hän oli juuri menossa nukkumaan, mutta urheasti päätti tulla vapauttamaan minut. Toiselta laidalta kaupunkia kesti hetki aikaa tulla. Ehdin useampaan kertaan harmitella kengättömyys-päätöstä.
Näin jäi siis kokematta kokonainen yö tuuletusparvekkeella yövaatteeissa, kun muu kaupunki juhlii alapuolella. No, ilotulitus oli sentään hieno ja sain hyvän tilaisuuden ihailla myös oli räpisteleviä lepakkoja. Kiitokset tuntemattomaksi jäävälle naapurille tästä survival-kokemuksesta.
