Your just jealous 'cause the voices only speak to me

Remember to walk your Time Lord regularly

Olen haikein mielin jättänyt hyvästejä kymmenennelle Tohtorille. Hiljalleen alkaa kauhistuttava alkujärkytys muuttua melankoliseen hyväksyntään siitä, että ihanainen David Tennantin Tohtori vaihtuu uuteen inkarnaatioon...

En ole vieläkään hennonut katsoa neloskautta loppuun. Välttelen End of Timea kuin maailmanloppua, mikä se jossain määrin onkin.  Hiukan lohduttaa se, että 11. Tohtorin tekemisiä on kirjoittamassa omaperäinen ja synkkä Steven Moffat (Blink), samoin kuin (lisää tähän äänitehosteeksi teinityttökirkunaa) Neil Gaiman, the love of my literary life. Gaiman tykkää 11. tohtorista, joten Matt Smith voi olla positiivinenkin yllätys. Ja who could resist a Timelord?

Mutta päästäkseni itse asiaan, olen löytänyt jotain tulevia vieroitusoireita helpottamaan: Doctor Who original audiobooks. Kyseessä on pelkästään äänikirjoina saatavia Who tarinoita, joihin on lisätty äänimaailmaa ja musiikkia tunnelmaa lisäämään.

En juurikaan kuuntele kirjoja. Lukijan ääni ja valinnat vaikuttavat liikaa tarinaan. Sivun kääntäminen ja paperille painetut sanat kuuluuvat erottamattana osana kirjoihin uppoamisen nautintoon. (Eh.... Hyvää äidinkieltä... Auts...)

Paitsi... Jos lukijana sattuu olemaan David Tennant (teinityttökirkunaa osa II)...

Mietipä tätä. Istut jossain tylsässä odotushallissa, bussissa tai lentokoneessa. Ihmiset vilisevät ohi harmaana massana. Kello tikittää ja mitään ei tapahdu. Tympeää?
Ei ollenkaan. Koska Tennant lukee sinulle tarinaa omalla makealla aksentillaan. Korvista valuu pään sisään Who-maailmaa ja universumi on taas huomattavasti kiinnostampi paikka. On aika häkellyttävää miten pienillä asioilla Kertoja vaihtuu välillä vuorosanoissa Tohtoriksi.

Olen itse kuunnellut vasta muutaman, joten tarinoiden dramaturgisesta sisällöstä en voi mennä takuuseen. Mutta Tennantia kuuntelisi vaikka lukemassa puhelinluetteloa... Tai no, ainakin minä. Kohtuullista englanninkielitaitoa kuunteleminen kyllä vaatii. Itselle ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta mikäli aito brittienglanti aksenteineen ei kuulosta tutulta, voi kestää hetki ennen kuin pääsee juonista selville. Ja tietysti Raxacoricofallapatorius-tyyppiset sanat ovat ehdoton osa Whoismia. (Kielitaidostaan aremmat voivat tässä kohtaa voi palata takaisin tuohon puhelinluettelokommenttiin, mitä väliä ymmärtääkö vai ei...)

Tennant on lukijana myös useammassa perinteisessä äänikirjassa, joten ihan heti ei korvaherkut* lopu kesken. Näistä voi lähteä liikkeelle: Pest Control, Day of The Troll, The Last Voyage ja Dead Air.  Varoituksena sanottakoon, että ohikulkijat voi mulkoilla kummasti, mikäli istut kuulokkeet päässä nauramassa julkisissa tiloissa...




*Korvaherkku on muuten aivan kamala sanavalinta. Pahoittelut. Silmäkarkki ei käänny eri aisteille.

Stuff head and body. Stitch together.

Jeero ei kestä vanun näkemistä.

"I am returning this otherwise good typing paper to you because someone has printed gibberish all over it and put your name at the top." Pidetään taukoa matkailusta ja palataan kotoiseen nörtteilyyn/bibliofiilismiin. Huomasin nimittäin tänään, että kirjakaupasta lähti taas mukaan yksi omituinen lelujenteko-opas hyllyä täyttämään. Joten omat omituisoliot saavat esitellä koko kokoelman...

Tuupään suosikki on Nosferatu. 

(Oikea puoli Tuupäästä tykkää hulluna F.W.Murnausta)

Christen Haden: Creepy Cute Crochet
Tämänpäiväinen löydökseni neuvoo tekemän virkattuja pikkumonstereita. Ohjeissa on mm. Cyper-zombie (Just needs to recharce - with some brains!), Meduusa (Bad hair day. Seriously), Ninja (Tiny. Stealthy. Deadly. Cute.) ja kaikkien miespuolisten hevari-sarjakuvapiiräjä-angstaajien iloksi itse Chtulhu (Crazy Cute). Kaikki jutut ja ohjeistukset on kirjoitettu huumorilla ja kirjasta jää sellainen innostus, että tekisi heti rueta virkkaamaan omaa oliota. Little Big Planet goes live.

 Rottarainen on umpipehmo. Zombiet on liian pelottavia sille. 

Ja söpön kansi sopii sen hännän väriin.

Aranzi Aronzo: Söpöä
Kokoelman ainut suomenkielinen on vähemmän söpö-synkkä ja enemmän söpö-söpö. Minkä tietysti voi päätellä kirjan nimestä ja pastellivärityksestä. (Englanninkielisessä versiossa on muuten vähän erilainen, vähemmän sokerinen kansi.) Ohjeet vaihtelee erilaisista säilytyspussukoista helppoihin koristeompeluun, laukkuihin ja nallekaulahuiveihin. Kaikki on selitetty tosi yksinkertaisesti sellaisellekin, joka ei tiedä kumpaan päähän neulaa lanka oikein laitetaan. Japanilaista heloukitismiä vastaavaa sokerihuurrettua herttaisuutta ja hyperpositivismia ei kyynisempi ehkä sulata, mutta itse sanon Kawaii! (polvisukat ojossa).

Jeero hävisi kansikuvapojalle hampaiden määrässä, mutta voitti yhdellä nenällä.

Linda Kopp: Plush-O-Rama
"Curious Creatures for Immature Adults." Oulun käsityömessuilta (jotenkin sinne satuin viime syksynä päätymään) löytynyt ihme opus esittelee eri design lelu suunnittelijoiden tekemiä omituispehmoja ja selittää miten sellaisen voisi tehdä itsekin. Jokaisella oliolla on oma tarina ja luonne, mikä tietysti tekee kaikesta mielenkiintoisempaa...

"Once a celebrated quantum physicist, Randall one day stumbled upon the formula for marshmallow Peeps. He traded his scientific reputation for celebrity status - gaining fortune, but losing the esteem of his academic colleagues. He now spends his days calling himself on his cell phone and leaving messages so he feels popular. "
(Peepsit on muuten eläinten yms. muotoon tehtyjä vaahtokarkkeja. Piti uteliaana tarkistaa.)

It wasn't me, it was my evil checkered twin?

Mutta joka tapauksessa kirjat on ihania. Niissä on mielenkiitoisia kuvia, hauskoja tekstejä ja paljon ideoita aivojentäytteeksi. Vaikka siellä kyllä on jo enemmän suunnitelmia kuin ehtii yöunia väliin jättämättä toteuttaa... En välttämättä koskaan tee ohjeiden mukaan mitään, mutta ne ovat polttoainetta omiin tekeleisiin ja touhuamiseen.

Päätettiin ystävän kanssa jo syksyllä kirjan innoittamana ja muutenkin tehdä omat desing-pehmo-oliot jostain kierrätysmateriaalista. Pengottiinkin vaatekaappien pohjia ja kirpputoreilta mielenkiintoisia kankaita ja nappeja ja muuta härpäkettä. Itse ompeluosiota ei olla vielä ehditty tehdä. Ehkä tämä inkupaatiovaihe on hyväksi lopputulokselle. Katotaankohan me liikaa elokuvia suhteessa muihin tekemisiin... Hmm... :)

Oli mielenkiintoinen yllätys eräänä yönä ihmetellä outoja valoilmiöitä

ja viimein tajuta, että luuranko-osat skelekatista hehkuu pimeässä...

En keräile leluja, mutta niitä silti näyttää asuntoon päätyneen aika monta. Vakiomalli Jeero on asunut täällä jo pitkään, Tuupää ja Skelekatti on tulleet kumpainenkin postipaketissa joululahjaksi joitain vuosia sitten. Rottarainen vain lähti Ruotsin Ikeasta lutuisena kissoille nukkukaveriksi. (Tosin nukkumisen lisäksi se on saanut kestää jonkin verran rajumpaakin hellimistä.)


Ja nyt kun leluista ollaan selvitetty voidaan vielä aasinselkäillä nukketaloihin ja hehkuttaa, että Josh Whedonin Dollhouse alkaa tänään subilla. (Ja nörtismintäyteisesti perjantaina nelonen alkaa viimein näyttämään mahtavan taisteluplaneetan 3. kautta.  Battlestar Galactica on ehdottomasti seuraamisen arvoinen, mikäli ei kyseistä scifistelyä vielä dvdboxeina omista.)

Safe as houses

Toisinaan on tarpeellista tehdä jotain aivan arkiasioista poikkeavaa, ettei ihan nukahda omaan elämäänsä.

Saven kanssa läträäminen on terapeuttista. Otat harmaan köntin mukavan tuntoista ainesta ja alat muovailla. Suunnittelu ja perfektionismi on pakko jättää vähemmälle. Lopputulos on aina jotain ihan muuta kuin mitä aloittaessa aikoi. Ja se on vain positiivista.

"Netistä tilatessa kannattaa aina tarkistaa lukeeko huonekalun todelliset mitat."

Vinttikamarissa on aamuteen-juonti parveke 

Kun en mieti, päädyn yleensä tekemään savitaloja. Niin tänäkin syksynä. Keramiikka juttujen saaminen valmiiksi poltettuina ja lasitettuina kestää kohtuullisia aikoja, joten kärsivällisyysprosentti kasvaa. Tämä talo on värkätty joskus lokakuussa ja nyt sain sen viimein kotiin.

Muotoiltu ja pinta raapusteltu talo, 

vielä pitäisi vähän kuivuneeseen saveen leikata kaikki kolot.

Löysin muutaman "making of" kuvan tekovaiheesta. Toisinaan savityöt on kuin piparkakkuja, paistamatta parempia. Tässäkin olisi lasitus voinut olla parempi, mutta hyväksykäämme se sellaisena kuin se on.  

Olisin muuten voinut ihan vannoa, että laitoin näitä savitalonrakkennus kuvia jo joskus aikaisemmin Eteiseen, mutta eipä täältä löytynyt. Hämmentävää... Varmaan iskenyt "mikä-se-nyt-olikaan-muistaakseni-alkaa-Dllä".

 

 

Savitalot tykkää lävistyksistä?  

Ikkunareijitykset tehty. Samoin pintakuvioinnit.

Myös omaa asumusta on virkistävää välillä muokkailla. Ylitäytetty kirjahyllyni kaipasi kaveria,  joten hankin lisää uskollista Lundiaa. Viime viikolla sain sen viimein kotiin (deja vué termi aiemmasta?) ja lopulta myös kasattua.

ENNEN:

Avunantoa: Kissat olivat päättäneet avata pahvilaatikot sillä aikaa kun olin töissä

(Asunnossa havaittava kaaos ei välttämättä ole pysyvää. Huomaa Lounge valaisimen korvike)

JÄLKEEN:

Kirjoille lisää tilaa = lisää kirjoja. Amazon here I come.

Pitää järjestellä myöhemmin opukset johonkin soveliaaseen järjestykseen. En vielä tiedä mikä sellainen olisi. Vertigon sarjakuvat ja pratchettit ja gaimanit omiinsa. Miten olisi pari hyllyä pelkkiä vampyyrikirjoja? Hmm... 

Don't get me wrong. En edes ole mikään järjestelyfani. En aakkosta omia sukkia, pussita muroja yksittäispakkauksiin tai mitään. Kirjat vain on eri asia. Niissä asuu liian monta läheistä hahmoa, että niitä voi vain kasata miten sattuu...

And now for something completely different

Every race has its Morons.
(kahvitunnilla oli tylsää...)

Yleensä aina tulee Eteisessä valitettua, tänään poikkeuksellisesti listaamme asioita, joilla voi todistaa, että Universumi ainakin välillä myös hymyilee leveästi. Say Cheese.

1.

Opetin tänään omalta osalta vuoden viimeiset tunnit. (Huzzah! niinkö viktoriaaniset britit huudahtaisivat teekupit kilisten.) Opettaminen on kivaa ja opiskelijat mukavia, mutta oh joy, kun saa hetken siitäkin taukoa. Voi laittaa periaatteessa jo aivot osittain lomalle. Ei enää jokailtaisia tuntisuunnitteluja. (Playstation 3 Here I COME!)

2.

Perjantaina loppuu pitkä odotus (toivottavasti) kun pääsee nauttimaan Pandoran maisemista ja sinisistä pystykorvista. Avatar on sen verran iso elokuva, että saa ensi-iltansa kerrankin oikeaan aikaan myös täällä kaukana. Uusi (iso) Sci-fi-leffa on aina innostuksen arvoinen ja Avatar on pidetty ihanan salaisena. Mahtavaa kun kerrankin ei tiedä koko juonta valmiiksi.

3.

Ratchet and Clank - A crack in time vain paranee pelatessa. Jos mahdollista. U_U - Zoniii!

4.

Pääsen vielä kertaallen nautiskelemaan Herrojen Northman ja Compton seurasta ennen siirtymistä kirjoista televisioon... Olen kesän jälkeen imenyt tyhjiin (pahoittelen pakollista vampyyrihuumoria) kaikki Charlaine Harrisin True Blood pokkarit. Tänään sain (vihdoin) käsiini viimeisimmän, Dead and Gone. Mitään syvällisiä älykkö-opuksia kirjat ei ole, mutta suurta hupia, joten harmaat aivosolut saa vain tyytyä osaansa ja nauttia miesvalikoimasta. (Twilight K15 kiellolla ja ironialla höystettynä.)

5.

And best for last...

Pleikkarin vieressä ihana isonenäinen aivokeräilijä/sarjamurhaaja odottelee palvontaa... (hmm... outo miesmaku? -Ei ainakaan minulla...)  HEROES! 3. kausi tuli viimein myyntiin. Lupasin odottaa suomitekstityksellisen boxin ilmestymistä enkä tilata etukäteen ulkomailta, että voivat tekstityskaipailija-ystävät lainata myöhemmin... Muutaman kerran Amazonin sivuilla jo tuumasin repsahtaa, mutta kärsivällisyyshän saa lahjoja tai jotain. Ainakin tänään. 

Miten tästä kaikesta auvoisuudesta oikein selviää? Sigh.

Tarinamurhaajat!

Kuten eteistä lukiessa voi ehkä havaita, olen melko... no... fanaattinen mitä tulee tarinoihin, oli kyse sitten kirjasta, elokuvasta tai vaikka pelistä. Rakastan tarinoita. Ja käytän aivan liian ison aivokapasiteettimäärän niiden miettimiseen, let me tell you

Olen tarinoidenrakastaja. Jos haluaa hyvää palautetta, kannattaa näyttää elokuvansa minulle. Annan anteeksi pienemmät virheet ja huonot näyttelijät, jos tarina vain on hyvä. Hyvästä tarinasta voi nauttia vaikka sen ulkoasu olisi kuinka surkea tahansa. Tietysti inhoan jos joku asia tarinassa haraa vastaan. Hahmot toimivat oman luonteensa vastaisesti. Juoni ei ole uskollinen tarinan maailmalle. On epäloogisuuksia. Mutta ne ovat pikku yksityiskohtia, jotka voi jättää huomiotta, jos oikeasti tykkää kaiken alla olevasta tarinasta.

Kaikki eivät ole tarinoille yhtä ystävällisiä. Tarinat ovat täysin voimattomia ja turvattomia kun ne päästetään maailmalle. Julmat ja kyyniset kriitikkosadistit iskevät niihin kyntensä ja yrittävät löytää sen kipeimmän kohdan johon iskeä.

Mutta kaikista pahimpia väärinkäyttäjiä ovat tavalliset ihmiset. Ne jotka katsovat elokuvista "tylsät" kohdat pikakelauksella. (Tiedät kyllä kuka, senkin pahis!: )

Hienovaraisemmat lukijat voivat tässä vaiheessa vaihtaa nettiosoitetta, sillä aihetta jatkaakseni kerron järkyttävän tositarinan. Kirjakaupassa käydessä kaksi tyttöä osti innoissaan viimeisimmän Twilight kirjoista, Aamunkoin. Sinänstä tämä ostoteko oli mitä ymmärrettävin, kuka nyt ei olisi innostunut hyvän kirjasarjan viimeisestä osasta. (Itse olen lukenut kirjan alkuperäiskielellä jo viime talvena, joten olen elänyt aivan normaali-elämää...)

Kammottavuusalueelle siirryttiin vasta myöhemmin.
Näin nimittäin samat tytöt vähän myöhemmin Anttilan aulassa.
Lukemassa kirjan viimeisiä sivuja.

ARGH! Kuka oikeasti lukee kirjasta lopun ensimmäiseksi! Järkyttävää!!! Kauheaa kirjan raiskausta. Tietysi voi olla että kumpikin on teini-neroja jotka lukevat 100 sivua minuutissa, mutta hiukan epäilen.

Pitäisi olla joku mielikuvittelu-oikeus, joka voisi toimia tarinoita tehtyjä rikoksia vastaan.
Copy-paste käsikirjoittajat saisivat opetella ulkoa Aristoteleen runousoppia.
(Tai edes katsoa muutaman elokuvan, jossa on alle 2 tuntia tietokonetehosteita. Vaikka nekin ovat hyviä sopivalla tuulella : ) 
Ja viheliäiset lopun aluksi lukeva joutuisvat syömään murot ilman maitoa. Aina.
Tai joka kirja, mitä ne alkaisivat lukea muuttuisi Harlekiiniromanssiksi. Ei tarvisi jännittää enää lopputulosta.

Huoh. Tulipa taas valitettua. Pahoittelut huutomerkkien liiallisesta viljelemisestä.
(Ja jos satuitte olemaan ne tytöt Anttilasta.)

Päivänkakkaroita ja paperikasoja

Tämä aamu oli todella hieno. (Mikä on saavutus ottaen huomioon, että aamu on aamu. Aamun on periaatteessa eksistentialistisesti mahdotonta olla jotenkin siedettävä ajanjakso, koska sen tarkoitus on olla kamala herätyshetki. Riistäytyminen lämpimästä sängystä ja myöhemmin koko kodista.)

30 vuotta 36 viikkoa 4 päivää ja 498 minuuttia vanhana minä näin ensimmäisen jakson Pushing Daisiestä (kovalevyltä). Ihan koko aikaa sitä ei tietenkään ole tullut odoteltua, mutta kuitenkin siitä asti kun sarjasta kuulin. Ihan tarpeeksi kuitenkin. Eikä yhtään liikaa.

Todennäköisyyden prosentti oli tietysti erittäin korkealla, että tykkäisin kyseisistä päivänkakkaroista. Barry Sonnenfield on vähän niin kuin Tim Burton suklaahuuruissa. Vähän huumorintajuisempi, vähän optimistisempi, vähän monimutkaisempi (ja vähän kaksimielisempi). Ja niin kovin ihana. 50-luvun autoja. Viimeiseen asti hiottu värimaailma. Mustaa huumoria ja sarkasmia. Paljon monimutkaista sanoja. Mies, joka leipoo ja ajattelee. Ja osaa käyttää yli kolmen tavun pituisia sanoja.

Ainut hampaidenkiristely johtui suomennoksesta. Eikö digitaaliaikana voisi jättää niitä tekstityksiä liimaamatta ohjelmiin, niin että ne saisi pois tuhoamasta mahtavaa dialogia. Helmiä katosi. Kuten että synkronoitua kuviouintia harrastaneilla tädeillä oli myös synkronoidut mielentilahäiriöt. Tai grain of salt - keskustelu. Lehmän nuolukiviä on tietysti aika hankala saada mahdutettua kahteen riviin...


Ja koska menin töihin vähän myöhemmin, ehdin olla kotona vielä vastaanottamassa toista mahtavaa asiaa. Posti toi viimein vuodenvaihtumisyönä tilatut kirjat isossa paketissa. OH JOY! Mangaa, Vertigon ihanaisia sarjakuvia, vampyyrejä ja Neil Gaimanin uusin kirja Graveyard Book. *Swoon!*

Universumi a) tykkää minusta, b) maksaa vanhoja velkoja takaisin, c) tietää että on tulossa jotain tosi tosi tosi raivostuttavaa ja yrittää pehmentää iskua etukäteistoppauksella. Olipa syy mikä tahansa, olen Universumin kanssa tänään hyvissä väleissä. Kaikki on Zen ja niin edelleen.