torstai 24. joulukuuta 2009

Tässä ja nyt. Nauti.


Jouluaattona on vuoden ainut aamu, jolloin herääminen ei ole kamalaa. Yleensä vältän aamuja mahdollisuuksieni mukaan. Niiden kanssa ei kannata olla missään tekemisissä - varsinkaan vapaapäivinä. Mutta aatto on eri asia.

Aattona herään ennen kuutta. Laitan radiosta kuulumaan joululauluja ja unitokkuraisena rapsuttelen kissoja, kunnes herää sen verran, että osaan laittaa kengät oikeisiin jalkoihin. Sitten lähden ajamaan vielä nukkuvasta kaupungista maalle hakemaan ensin äitini ja sitten mummun. Yhtään autoa ei tule vastaan. Kiireisimpien tienristeysten keskelle voisi mennä pitämään piknikkiä, jos ei pakkanen ja lumi hidastaisi viettämistä. Muutos eilisen ostoshulinakaaoksesta on häkellyttävä. Ihmiskuhinan tilalla on vain autonvaloissa pyörähtelevä lumipyry.

Ziko-koira tulee vastaan ja yrittää antaa kylmällä kuonolla aamuterveisiä. Iso saksanpaimenkoirarontti saa melkein kaadettua minut hankeen. Lyhtyihin ympäiri pihaa on laitettu kynttilöitä jotka palaa siellä monta päivää. Kymmenmetrisen Ison Kuusen runko on kääritty jouluvaloilla, nurinpäin kuin normaalikuusissa. Sisällä äiti on kaivelee ympäri taloa paketteja ja herkkukoreja mukaan otettavaksi. Laitettiinko sinne joulukortti postissa vai viedäänkö me nyt aamusta? Kenelle tämä oli? Joo Ziko et voi lähtiä, sulle tulis vain autosa kylymä, jyrsi tätä luuta sen aikaa täälä kotona, hyvä poika. 
Hulinaa...

Isovanhempien tykönä on rauha. Mummu tulee korinsa kanssa ja alkaa jouluaattoaamun puhumiset. Millon te menittä nukkuhun. Puoli kolomelta. Voi hyvänen aika, pysykkö ollenkaan hereillä autonratisa? Ei nukuta yhtään, koska on aatto. Autoradiosta vieläki soi 50-luvun rahisevia "suomifilmi" joululauluja, niitä kaikista oikeimmilta tuntuvia.

Ensimmäinen vierailupaikka on aika lähellä. Mummun pikkuveljen koti on koristeltu huumorilla. Traktori on peitetty optimistisesti jouluvaloilla, ettei täsä tarvi nyt töitä tehä koska on joulu. Jätkän kynttilät hehkuu oranssia hiillosta, haisee pihalla mukavasti savu. Koirat vähä motkottaa ja murisee saunan eteisestä, koska eivät pääse nuuhkiin kaikkia vieraita. Vain vanhimmainen kuurokorva köllii matolla ja nauttii ohikulkevien rapsutuksista.
Kuusessa on kaikki tutut koristeet ja muutama uusi. Ikivanha mummun äitin antama pupujussi alkaa olla jo aika muodoton vaaleanpunainen olio. Korvat puuttuu, naamasta on maali lähteny ja suuri osa turkista, mutta se on silti iso aarre. Isäntäväki ja vieraat välillä aina haukottelee, mutta se ei haittaa koska ollaan niin tuttuja. Joka joulu täällä ollaan käyty nauttimasa aamusta ja herkuista. Kaikki jakaa kuulumisia. Veljekset on lähteny hakemaan sokeria toisen kotoa super-maastoautolla ja epäillään, että ne on päättäneet oikaista jotain mielenkiintoista metsätietä. Ja todennäköisesti jumittuneet penkkaan.
Juodaan glögiä. Vaihdetaan paketteja, mutta ne avataan  tietysti vasta illalla.



Alkaa jo taivas kirkastua, pitää jatkaa matkaa. Pyrkimyksenä on ehtiä kotiin pimeän aikana. Toisella puolella kylää pikkutalossa asuu pappan sisarukset. Nuorimmainen keittää tapansa mukaan riisipuuroa rauhassa. Keskimmäisellä on amerikasta kirje jota vähä suomennetaan. Täälläki tapaa isäntäväen lisäksi kaikki tutut joulukoristeet. Osa niistä on minun tekemiä. Jouluna törmää aina omaan lapsuuteen mitä erilaisissa paikoissa.
Sovitaan välipäivien viettämispäivästä. Sitten hipsutellaan pois. Taas on pussukat ja purkit vaihtaneet omistajia. Kylmässä kuisissa on käsinveistetty pikku tuoli ja ikkunat täsmällisissä kuuraruusuissa.



Ulkona alkaa olla jo vaaleaa, aamun hämärä satu-aika alkaa olla ohi.

Mutta joulu on vasta alussa. Aamu on mukava esinäytös.
Illalla tulee se aivan oikea Aattoilta
Isovanhempien luokse keräännytään koko lähisuku isona laumana.
On umpimatot ja iso kuusi. Hiukan yliaktiivisia pikkulapsia, joulupapereista innostuva iso kissa ja lakkakakkua. Ikkunassa hohtelee punaisen joulupallon sisään tehty ikivanha soittorasia, jota on joka jouluna soitettu ainakin kerran niin kauan kuin muistan.


Jouluna saa jonkinlaisen nostalgiayliannostuksen ja kaikki vanhat asiat saa haikean hohteen. Voi miten sitä on muuttunut maailma ja itse. Ja toisaalta pysynyt aivan samana. 



Jouluhulinointi on pitänyt minut eteisestä ulkona kiitettävästi, on vain ehtinyt käydä kurkkaamassa ensivuoden kalenterikuvia ja joulutunnelmia. Saa nähdä milloin palaan sähköisten välineiden ääreen.
Oikein ihanaa joulua teille kaikille.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Parrakasta porukkaa



Olen aika jouluhöperö. Jokin osa päästä vain sanoo viimeistään marraskuun lopulla tip tap ja sitten alkaa jouluilu. On nostalgista kaivaa kaikki vanhat joulukoristeet ja hankkia muutama valikoitu uusi. Nyhertää pakettikortteja ja lahjoja ja tehdä monimutkaisia piparkakkutaloja.  Paitsi että tänä vuonna en ole vielä saanut jouluhääräämisvaihdetta päälle, vaikka kuu on jo näin pitkällä. (Ei vielä oikein tajua, että aivan kohta on joulu. Siis ihan oikeasti. Aivan muutaman päivän päästä. Joulu. Tuntuu että itse elää vielä marraskuuta... )
Onneksi tänään pääsi hyppäämään joulutunnelmaan ja vielä pääedellä suoraan syvään päähän allasta. splash. 




Meillä oli nimittäin erikoisempi pikkujoulu työporukan kanssa. Lähdettiin aamuvarhaisella kohti tuntematonta ja päädyttiin tutustumaan tonttukartanoon.



ZZ-top - reunion tour

Entisen antiikkikauppiaan (rakkaus vanhoihin tavaroihin on selvästi pysynyt voimissaan) Tyynelän Tonttula on niin tunnelmainen paikka, että siellä käymiselle voisi antaa joulumielensaamistakuun.



Kakkuvuokien alla tuli aina puhuttua makeita
 
Ihan jännitti puoliunisena aamuhämärissä hiipiä mäkeä alas kynttilöin valaistuun lämpimään tupaan. Takassa napsahteli kunnon tulet, meille tarjottiin glogiä ja tonttu-kronikointia.


Tässä lautasella oli äsken kolme croisanttia... 
Ei niin että syyttäisin tai mitään, 
mutta kuvaajalla näyttäisi olevan muruja suupielessä.


Possut nauttivat uunin lämmöstä - in a good way

Joka paikka oli täynnä kaunista katsottavaa. Sympaattisia vanhoja leluja, antiikki huonekaluja ja joulukoristeita, eläimiä ja tietysti paikan isäntiä tonttuja.




 Naisväki oli sivukammarissa katsomassa Sinkkuelämän uusintoja

Tyynelän omistaja tekee kaikki tonttunsa kokonaan käsin. Jokaisella on oma luonne ja tietysti kasvonpiirteet ja ne tunnetaan nimeltä. Tonttuja ei niinkään osteta, vaan adoptoidaan : )


Kuvallinen todistusaineisto siitä, 
että tontut eivät vain kurki ikkunoista sisään, 
vaan myös ulos...

Itselle ei yhtään parta-ukkoa lähtenyt kotiin mukaan, vaikka ne kovin herttaisia olivatkin. En halunnut jakaa kaukosäädintä. (Ja kyseenalaisesta miesmaustani keskusteltiin jo viime postauksessa...)


Patrioottinen kuusi antiikkikoristein

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

And now for something completely different


Every race has its Morons.
(kahvitunnilla oli tylsää...)

Yleensä aina tulee Eteisessä valitettua, tänään poikkeuksellisesti listaamme asioita, joilla voi todistaa, että Universumi ainakin välillä myös hymyilee leveästi. Say Cheese.

1.
Opetin tänään omalta osalta vuoden viimeiset tunnit. (Huzzah! niinkö viktoriaaniset britit huudahtaisivat teekupit kilisten.) Opettaminen on kivaa ja opiskelijat mukavia, mutta oh joy, kun saa hetken siitäkin taukoa. Voi laittaa periaatteessa jo aivot osittain lomalle. Ei enää jokailtaisia tuntisuunnitteluja. (Playstation 3 Here I COME!)

2.
Perjantaina loppuu pitkä odotus (toivottavasti) kun pääsee nauttimaan Pandoran maisemista ja sinisistä pystykorvista. Avatar on sen verran iso elokuva, että saa ensi-iltansa kerrankin oikeaan aikaan myös täällä kaukana. Uusi (iso) Sci-fi-leffa on aina innostuksen arvoinen ja Avatar on pidetty ihanan salaisena. Mahtavaa kun kerrankin ei tiedä koko juonta valmiiksi.

3.
Ratchet and Clank - A crack in time vain paranee pelatessa. Jos mahdollista. U_U - Zoniii!


4.
Pääsen vielä kertaallen nautiskelemaan Herrojen Northman ja Compton seurasta ennen siirtymistä kirjoista televisioon... Olen kesän jälkeen imenyt tyhjiin (pahoittelen pakollista vampyyrihuumoria) kaikki Charlaine Harrisin True Blood pokkarit. Tänään sain (vihdoin) käsiini viimeisimmän, Dead and Gone. Mitään syvällisiä älykkö-opuksia kirjat ei ole, mutta suurta hupia, joten harmaat aivosolut saa vain tyytyä osaansa ja nauttia miesvalikoimasta. (Twilight K15 kiellolla ja ironialla höystettynä.)

5.
And best for last...

Pleikkarin vieressä ihana isonenäinen aivokeräilijä/sarjamurhaaja odottelee palvontaa... (hmm... outo miesmaku? -Ei ainakaan minulla...)  HEROES! 3. kausi tuli viimein myyntiin. Lupasin odottaa suomitekstityksellisen boxin ilmestymistä enkä tilata etukäteen ulkomailta, että voivat tekstityskaipailija-ystävät lainata myöhemmin... Muutaman kerran Amazonin sivuilla jo tuumasin repsahtaa, mutta kärsivällisyyshän saa lahjoja tai jotain. Ainakin tänään. 

Miten tästä kaikesta auvoisuudesta oikein selviää? Sigh.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Sound and Fury



Luovuustoiminta on ollut hiukan päämärätietoisempaa... eli freelance-töitä. Sain viimein Titanic musikaalin julisteen periaatteessa valmiiksi. Tarvitaan vain muutamia hienosäätöjä ennen painoon lähettämistä. Vieläkö typerä sähköpostilaatikko suostuisi liikuttamaan mammuttimaista taittoa omalta koneelta eteenpäin ilman nyherystä.

Musikaalijulisteista päästään kätevästi aivan toisenlaiseen musiikkikerrontaan. Elokuvissa musiikki on yksi suurimpia yksittäisiä tunnelmanluojia. Scoresta on asia erikseen, mietin tällä kertaa ihan yksittäisiä biisejä. joskus joku tietty kappale jää päällimmäisenä elokuvasta soimaan. Aina sen kuullessa tulee sama elokuvan tunnelma tai jopa tietty kohtaus mieleen.

Jatkuvasti nelosella pyörivä Flashforward mainos (sarja jota innolla odotan alkavaksi) on jo useaksi päiväksi saanut päässä pyörimään Donnie Darkon Mad World. Michael Andrewsin ja Gary Julesin versio on vain osa Donnie Darkoa. Ei niitä osaisi ajatella erikseen.

Joskus musiikki vain sopii täydellisesti kohtaukseen. Kuten Star Trekissä  Sabotage, auto-anarkismia parhaimmillaan. (Hmm... Ehkä niiden pois kuitenkin pitäny käyttää Intergalactic, ihan nimensä puolesta)


Yksi omista vakio hyvän-mielen-elokuvista on Mr ja Mrs Smith. Aamulla, tuhottuaan aiemmin koko talonsa, vakoojapari juo appelsiinimehua sirpaleisista laseista, syö maidottomia muroja ovat onnellisia. Silloin soiva Lay Lady Lay tuo aina vastaavan kiirettömän tyytyväisen olon kun sen kuulee.

Italian Job, sekin aina positivismia levittävä juonimiselokuva, omaa hyvän soundtrackin ja sen musiikista soi energialauluna usein takaisinmaksu biisi The Wreckoning.

Monesti musiikki on olennainen osa jotain kohtausta ihan rakenteellisesti. Burtonin Beetlejuice ei olisi sama elokuva ilman kummallisia Harry Belafonten kalypso-biisejä kuten the Banana boat song/Day-O. (Hih. Löysin vain dubatun version.)

Sama toimii tottakai tvsarjoissakin. Heroesin ensimmäisestä kaudesta tulee aina mieleen Eyes ja toisinpäin.

Joskus hämmentää kun eniten mieleen jäävät laulut ei aina löydy soundtrackeiltä. (Kuten muuten tuo Heroesin Eyes...) Tekijänoikeudet varmaan vaikuttaa tässäkin, mutta silti joskus puutokset harmittaa.  Twilightin päättää tyylillä Radioheadin 15 Step, mutta eipä ole kyseistä ollenkaan levyllä.  

(Tietysti eräillä... tuota... nimeltämainitsemattomilla Radiohead-narkkareilla on kaikki musiikkiyhtyeen kappaleet muilla levyillä, joten Ipod voi aivan tyytyväisenä viisitoista askeltakin soittaa, mutta kyse on periaatteesta... Ehkä kaikilla ei ole moista, tässä tilanteessa käytännöllistä, addiktiota.)

perjantai 11. joulukuuta 2009

Fiksaatio suippokorviin? No ei ainakaan minulla...



Vaiheiset ja valomiekat saa jäädä komeroon. Avaruusörvelöille ja sirkkeliroboteille annetaan selkään parhaiten työkaluilla. Buahhahhaa!

Good things come to those who wait. Tein aikoinani pienimuotoisen kulutusperiaatepäätöksen, että en koskaan osta peleja heti ilmestymisaikoina täyshintaisena. Odottelen aina että se ilmestyy jatkokierrokselle käytettynä. Reilu 70 euron hinta romahtaa yhden pelikerran jälkeen ainakin puolella. (Varsinkin muinaisina markka-aikoina tuntui tähtitieteelliseltä maksaa peleistä monta sataa, euroina se ei tunnu niin pahalta...)

Pikkukaupunkiamme täydentää mukava käytettyjen pelien kauppa, joten siellä voi aina käydä vaanimassa himoamis-listalla olevia pelejä. Viime aikoina olen vieraillut siellä tavallista tiheämmin metsästämässä uutta Ratchet ja Clankkiä. Ja (OH JOY) siellähän se hyllyssä virnuili collectors edition hologrammikannella.

Tietysti oli suuri jännitys, olisiko uusi yhtä hyvä kuin aiemmat. (Miettikää miltä tuntui Episode 1 ensi-illassa... ennen elokuvan alkua...)

Ja (dramaattista rumpujenpärinää)... se oli. (Hmm... pieni dramaturginen laimennus?) Vieläkin on aivan kihinä olo. Onnellisia saippuakuplia pään sisällä. Ja tästä seuraakin pitkä ylistysvirsi, jonka vähemmän pelaavat voivat päätään puistellen jättää lukematta hyvällä omalla tunnolla.

A Crack in Time on visuaalisesti niin silmäkaramellinen että retinat kehrää. Pelillisesti ohjaus on yhtä täydellinen kuin aiemmissa. Avaruudessa voi vapaasti lennellä ja tehdä pikku sivutehtäviä (tietysti dogfight pahiksten kanssa on nautittavaa).  Tarinaa ei kuljeteta enää sekmentoidusti vaan elokuvamaisemmin, joten videot ja keskustelut yhdistyy melko saumatta muuhun pelaamiseen. Clankillä on isompi action rooli kuin ennen. Ja aikaan liittyvät puzzlet on kirpeitä ja mielenkiintoisia. 

Pikku yksityiskohtia on lisätty kaikkeen myös sisällöllisesti. Esimerkiksi omituis-aseista (joita ylistin jo joskus keväällä) on animoitu 50-luvun fiiliksellä esittely- ja opetusfilmin pätkät, joille voi vain nauraa. Avaruudessa lennellessä voi kuunnella eri radiokanavia. Klassista, Robotin juontamaa konemusiikkia, avaruusfunkkia ja piraattiradiota. Jokaisesta tulee välillä uutisia, mainoksia, kuunnelmanpätkiä ja juontoja. Sinänsä kummallakaan yksityiskohdalla ei ole itse juonen kanssa mitään järisyttävää merkitystä, mutta itse rakasta kaikkia pikku juttuja.

Kaiken kaikkiaan pelaajana maailmassa vain viihtyy. (Vähän liianki hyvin. Pitää laittaa puhelinta hälyttämään, että muistaa mennä ennen aamuyötä nukkumaan : )




Kokouksessa istuessa ehti piirrellä vähän suoranaisia joulujuttuja. Tätä en ryhtynyt värittelemään ollenkaan.  Pitää skannailla muutkin tämän viikon tekeleet, kunhan ehtii.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

No analysis due to insufficient information



Piiiiiitkällisen työpäivän jälkeen ei enää ole oikein energiaa tehdä mitään erityisen luovaa... Joten päätin piirrellä jotain miellyttävää hömppää. (Miten tämä poikkeaa normaalitoiminnasta voisi kysyä?) 

Ja mikä voisi olla parempaa piristystä kuin suippokorvainen klassikkohani.

Hmm... Vielä joskus oikeasti käytän aikaa ja vaivaa ja teen jotain kunnollista. I promise. Mutta ei kai joulukaleterista mahdukkaan tulemaan mitään suurta ja hienoa. Vain pikku juttuja.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Whitehole




Tällä kertaa joulukalenteriluukun-mielenkiintoinen-tekeminen päätyi olemaan hiukan oletettua laajempaa. Tuli iltayöstä vimma valloittaa asuntoa takaisin savun jäljiltä. Kaivoin yläkaapista huonakkalujen tuunailussa käytetyt maalit. Käytin hiukan geometriaa ja maalarinteippiä. Ja kaikelle mustalle ja kanttiselle tuli vastapaino seinälle.

Heti muuttaessa revin iljettävät 80-luvun epämääräisläiskätapetit pois. Alta löytyi ihanan industrialtunnelmainen käsittelelmätön betoniseinä kaikkine rakennusajan pikku virheineen. En millään hennonut peittää seinää enää uudella tapetilla, joten käsittelemättömät betoniseinät ovat saaneet olla pääosin rauhassa jo muutaman vuoden.

Nyt tuntui hyvältä tehdä jotain uutta asuntoon. Eikä tuoreen maalin hajukaan yhtään haitannut. Täällä ei enää haise käry kuin vastenmielisenä ja satunnaisena muistutuksena aiemmasta. Mutta vieläkin on itsellä sellainen olo että tänne tunkeutui asustelemaan joku kutsumaton vieras. (Eikä sellainen kuin jossain vanhoissa Gevaliamainoksissa.) Maalailu teki taas asunnosta oman.

Vaikka kyseessä oli hetken mielenjohde olen jo kauan miettinyt jonkinlaista seinämaalailua. Muoto tuli vain yllätyksenä. Mutta olen tyytyväinen. Käytin sekaisin matan ja kiiltävän maalipurkin jämiä ja jätin tahallaan betoniseinän kuultamaan osittain läpi. Lopputulos on kuun-omainen ja eri valoissa muuntuva.
Mukavaa minimalismia : )

perjantai 4. joulukuuta 2009

I do not babble. I occationally run on, every now and then I yammer



En tiedä voiko shoppailua laskea luovaksi toiminnaksi, mutta tänään kalenteriluukku täyttyy värillisellä lasilla...

Veronpalautuksista inspiroituneena mentiin töiden jälkeen pitkästä aikaa kiertelemään kauppoja. Oikein mitään kiinnostavaa ei löytynyt. Aivan tuli surkea olo kun kirjakaupasta ei löytynyt yhtään himoittavaa kirjaa. Tuntuu aivan että on maailma sekaisin kun minä bibliofiili lähden kirjakaupasta ilman jonkinlaista painettua paperinivaskaa. (Tilasin sentään viimeisimmän True Bloodin tulemaan. Ehkäpä jouluksi ehtii tulla jotain ihanaa luettavaa.)



Pienestä sisustuskaupasta löytyi mukavia käsinpuhallettuja pikku lasikoristeita. (Lisäsin niihin kyllä aivan omin käsin satiininauhat, että sain koristeet roikkumaan. Kai sekin on jotain luovaa toimintaa...)

En yleensä ole ihastunut jenkkityylin superglitterjoulukoristeisiin vaikka sinänsä joulutavaroissa saakin olla pikkuisen kämppiä lapsellisuutta. Värillinen lasi on ihanaa. Kauneinta on kaikki se mikä tulee lasin mukana mutta ei ole siinä konkreettisesti kiinni. Vaihtuvissa valoissa erilaiset heijastukset ja hehkuvat värilliset varjot. 

torstai 3. joulukuuta 2009

UnknownFlowerPower?


Tämän päivän joulukalenterin mielenkiintoinen tekeminen on tarkoitettu lahjaksi. Näin ollen maalailun aihekin on hiukan erilainen... kukkia?

Yksi työkavereista täyttää perjantaina 60 vuotta joten huome aamuna meillä on kakkukahvit. Päätin tapani mukaan värkätä juhlinnan sankarille kortin. Halusin välttää ihan perinteistä kukkataulufiilistä, joten leikkelin paperia vähän muotoon. Itse kukan muoto lähti lumpeista, siirtyi jonnekkin tulppaanien tietämille ja päätyi jonnekkin omituiseen välimaastoon.  (Botanian opiskelua voisi harkita...)

Herra Fossiili on jäänyt seisoskelemaan pöydälle Halloweenista asti, joten hänen läsnäoloaan ei saa ottaa minkäänlaisena vanhuus-loukkauksena.