Väriterapiaa - luova työpäivä?

Yleensä opettaessa ei ehdi tehdä mitään omaa. Tietenkin kaikki energia suuntautuu muiden opastamiseen. Opiskelijoiden töillä on merkitystä, ei minun harjoitustuherruksilla.
Mutta erikoista kyllä tämän viimeisimmän taittoprojektin aikana sain väsättyä tekniikka esimerkkeinä muutaman taustakuvituksen, joihin olin itsekin ihan tyytyväinen.



Joka kuvan päälle tuli tekstiä, joten osa niistä voi näyttää yksinänsä tyhjiltä. Mutta koska yleensä väritykseni on periaatteessa harmaan eri sävyjä sekä raikasta mustaa, ajattelin laittaa tänne myös (pahoittelen pakollista kliseisyyttä) säännön vahvistavan poikkeuden. Keltaista! Oranssia! Voitteko uskoa?



(Tosin laitoin tänne vähän vähemmän keltaisen version. Pitää sentään hiukan ajatella mielenterveyttään...)




Tehtävänä oli periaatteessa taittaa pieni esite/kirja väreistä ja tehdä siihen jonkinlaiset kuvitukset Illustratorilla. Halusin pois kliinisen siististä vektoritunnelmasta ja karusti liimasin kuvituksiin vielä Photarissa tekstuurit. Niin yksinkertaista, mutta rosoisuus toi kuviin vähän vanhanaikaisen lastenkirjan oloa. No, ainakin minulle...

(Illusionaattori on itsellekin uusi ihastus. Alan hiljalleen hyväksyä Freehandin poismenon... *sigh*)

Vastaväriparit tulivat samalle aukeamalle, mikä hiukan lisäsi haastetta... Viimeinen pallokuvailu on pariton kansiviritelmä.

Before and Aftershock II

Joulusiivous on keskittynyt pääasiassa koneen kansioiden järjestelyyn. Samalla bittiavaruuden unohduksista pulpahti esiin muutama mukava kuva.

Yrittäkääpä muuten joskus kuvata pikimustaa kissaa kirkkaassa auringonpaisteessa valkoisella tuolilla, valkoisessa huoneessa. Valkobalanssi sanoo: HA HA! (Simpsoneinden Nelsonin äänellä) Kuten saatoit arvata, kuva on kesän ajalta, nykyään kun tuo aurinko ei juuri käy naamaansa näyttämässä meilläpäin.

Yleensä jatko-osat ovat huonompia kuin se alkuperäinen, mutta silläkin uhalla. Ennen ja jälkeen kuvat palaavat kummittelemaan eteiseen.

Tämä mitäänsanomaton Colosseum nappaus harmaana päivänä oli juuri sopiva uhri kuvamutaatiokokeiluihin. Taas kerran tarkoituksena ei ole realismi vaan tyylitelty lopputulos jostain valokuvan, maalauksen ja idean välimaastosta.
Paljon viimeistelystä jäi taas tekemättä, sillä tämä oli harjoitusprojekti tunneilla. Ehdin tehdä vain perustekniikat esimerkkeinä opiskelijoille. Joten antakaa anteeksi tuo kamala katuvalohalo.

Before and Aftershock

Sisustusohjelmat aina huipentuvat eron korostukseen. Esitetään kaksoiskuvina millainen asunto oli ennen ja jälkeen muutosten. On jotenkin nautinnollista nähdä, miten nahistuneet tapetit ja kammottavat väriviritelmät pyyhkiytyvät pois ja tilalle tulee jotain mietittyä kaunista. Niin kuin kauniiksi tekeminen olisi vain yksinkertaista taikuutta.

En aina ole samaa mieltä sisustajien kanssa, mutta siitä viis. Muutoksen näkeminen pikavauhtina on aina yhtä hekumallista. Joten olen siirtänyt saman ihastuksen hetken myös omiin töihin. On mukava värkätä Photosopilla itsekseen tai opiskelijoiden kanssa jotain kuvaa pitkään ja hartaasti. Ja sitten lopuksi katsoa miltä se näytti aloittaessa. Miten se on muuttunut, kehittynyt ja parantunut. - Toivottavasti!

Tässä muutamia juttuja, joita tunneilla tehtiin kokeiluiksi. Usutin kaikkia pitämään alkuperäisen backgroundilla koskemattomana, että voisivat verrata lopullisia tekeleitään siihen...

Yläkuva on koottu panoraamaksi kahdeksasta eri kuvasta. Näistä kartanosta en edes löytänyt enää sitä ihan alkuperäistä, kumpikin kuvista on muokattu. Toisessa etsittiin päivävärejä, lämpötiloja ja toisessa taas yöllistä monokromaattisuutta. Omat työni ovat kaikkea muuta kuin viimeisteltyjä, joten omia Photoshoppailutaitoja niistä ei kyllä huomaa : )

Tämä siivekäs herra löytyy Roomasta Castel Sant’Angelon huipulta. (Jos on Angels and Demons luettuna, teidät paikan.)

Pronsinen arkkienkeli Mikaelin patsas jäi kaikkien antennikaapelien alle, joten harjoiteltiin kuvien siivoilua poistamalla kaikki ylimääräinen. Ja pakkohan taivasta oli vähän dramatisoida... Kyse on sentään Roomasta. Pieter Verschaffelt (patsaan tekijä) olisi ollut ylpeä, 1700-luvulla ne tykkäsi draamasta...

Tämä kuva ei ole totta!

Tämä valokuvakollaasi on kerätty seitsemästä eri kuvasta ja muutamasta vektoripiirroksesta. Tietenkään en ole lopputulokseen kovin tyytyväinen – kuinkas muutenkaan – mutta tarpeeksi tyytyväinen, että voin sen tänne eteiseen ripustaa.

Ja siitä tuli mieleen pitkän keskustelut valokuvien totuudesta. Voiko kuviin enää uskoa ja onko kuvien muokkaaminen valehtelemista? Tietysti näin kuvankäsittelyn opettajana olen aika puolueellinen mutta... Onko kuva koskaan totta?

Kuvia on käsitelty niin kauan kuin niitä on valokuvattu. Ennen vain muutokset tehtiin käsin. Melkein A4 kokoiselle lasilevynegatiiveja oli helppo muokata, verrattuna nykyisiin pikku negatiiveihin.

Ennen värifilmejä mustavalkokuviin saatettiin maalata värit jälkeenpäin. Poliittisista ryhmäkuvista poistettiin epäsuosittuja henkilöitä tai niihin lisättiin väkeä, joita ei kuvaustilanteessa ollut paikalla. Valotettiin kuvia päällekkäin, että saatiin aikaiseksi yliluonnollisia ilmiöitä. Ihmiset uskoivat kuviin vilpittömästi. Ja heitä huijattiin, yksi kuuluisimpia tapauksia ovat ns. keijukuvat jotka tehtiin kaksoisvalotuksella. (tai ehkä ei?) Ehkä täältä juontaa juurensa se negatiivisuus kuvien muokkausta kohtaan.

Kuvamanipulaatio kuulostaa jo sanana jonkinlaiselta aivojen väkisin väännätykseltä. Se tuo heti mieleen että kuvalla yritetään huijata ja valehdella. Kuvan muokkaaminen ei ole minusta ollenkaan sama asia. Kuvalla voi valehdella, mutta mikä valokuvassa on alunperinkään totta? Jo kuvaa rajatessa voi muokata tilannetta. Valita tiettyjä asioita huomion keskipisteeksi ja rajata toisia pois. Valokuvaajan täytyy löytää itse tasapaino kuvan autenttisuuden ja sen käsittelyn välillä. Oma totuus.

Kuvankäsittelyn voisi periaatteesa jakaa kahden ääripään välille.

1. Kuvan selvennys. Kuvankäsittelyohjelma on digitaalisen kuvan pimiö. (valio? hih.) Digitaalista kuvaa muokataan hienovaraisesti, kuvaustilanteelle ja kuvalle uskollisena. Poistetaan esimerkiksi kuvasta roskia, tarkistetaan valkobalanssi jne. Kuva ei sinänsä muutu.

2. Uuden kuvan tekeminen palasista. Photoshop (tai muu) on taiteen tekemisen työkalu. Kuvien palasista ja muista graafisista elementeistä luodaan kokonaan uusi kuva. Valokuvat ovat vain rakennusmateriaaleja, ”Valokuva maalaus”.
Vähemmän käytettyjä termejä mm. Colligo, kollaasi. Mixtura, montaasi ja Lumine, valolla tehty kollaasi...

Yleensä kuvien muokkaus on jotain näiden kahden ääripään väliltä. Valokuvakollaaseihin asennoidutaan toisinaan negatiivisesti. ”Kun ei oikeasti osaa maalata, niin sitten tehdään muka-taidetta kuvankäsittelyllä. Huijausta.” (Ehkä paras kommentti, mitä itse olen kuullut.) Mutta sillä voi saavuttaa jotain, mitä ”oikea” valokuva ei voi tehdä.

Kaikkia asioita, joita mielikuvituksessa liikkuu, ei aina pysty valokuvata sellaisenaan.
En ainakaan minä.