Lovely

Viime viikolla sai yhden pitkäaikaisen haaveen ainakin osittain toteutettua. Pääsin viimein Lontooseen. Hii! Jotenkin mystisesti se on aina jäänyt matkailukulkemisista ohi, vaikka olen sinne jo pienestä halunnut päästä.

Työreissulla ei vapaata tutkimusmatkailua ehtinyt tehdä kuin pikku murusina, joten kokonaiskäsitys kaupungista jäi saamatta. Rakastumista se ei jatkuva työkiire tai syksysää hidastanut, täytyy päästä sinne uudestaan ihan omin päin. Oyster Card säilöttäköön hyvään talteen odottamaan tulevien metrolippujen lataamista.

Kauniita rakennuksia ripoteltuna täysin mielivaltaisesti ilman turhia ruutukaavoja.

Pakollinen sadepäivä.
Toisilla on oma parkkiruutu, kuningattarella on Parlamenttiin oma sisäänkäynti torni...

 Big Benin sointia ei voi ottaa vakavasti
pitkällisen Knalli ja Sateenvarjo - altistuksen jälkeen...

Curiouser and curiouser. The Tube oli tosiaan nimensä veroinen putkisto.

Pariisin metroissa huikeasti liikkumatilaa verrattuna Lontooseen.
Voi vain kuvitella hevoskärryjen tai hiiliveturien historialliset aromit tunneleissä...

Platform 9 löytyi, 9 3/4 jäi näkemättä...

Kummallisia löytöjä taidekoulun tutustumiskierrokselta

Laittomuuksia. Westminster Abbeyssä oli kuvaaminen kielletty = Stealth photography...

Aika käsittämätön paikka. Joka nurkkaa puunattiin Paavin vierailua varten. Huvittavaa katsoa kun Elisabet I hautaa imuroitiin.

 Ovivärien kanssa oltiin hyvin monipuolisia
ja ulko-ovista astutaan suoraan olohuoneeseen.

Bury st Edmunds, päivän vierailu pikkukaupunkiin. 

Englannin junalogiikka on mystinen. Ruuhka aikoina liput tähtitieteellisen kallitta, of-peak liput taas työmatka-aikatauluille mahdottomia :/ (mikäli ei halua istuskella minikokoisissa muinaisjunissa ja odotella pikku asemilla tuntikausia, mikä on sinänsä ihan mielenkiintoinen kokemus)

Viimeisenä päivänä viimein kaiken kruunaava kirsikka: British Museum, oh joy. 

Vanha museorakennus ja moderni lasiverkosto... Hmm.... miten tämä tuntuu jotenkin niin tutulta. (Louvre tunnelmista huolimatta voi vain sanoa, että Norman Foster on taitava arkkitehti.)

Kreikan 3D mallinnokset ja Mesopotamian Lamassu-sfinksit tulivat hyvin toimeen.

Maailman ensimmäinen (säilynyt) maailmankartta,
kaikki tiet vievät Babyloniin...

Näkemättä jäi vielä mm. Oopperan Kummitus, Shakespearen Globe, Hyde park aurinkoiseina, Millenium silta ja Tate modern... Enkä edes törmännyt Doctor Whohon. Toisaalta, pystyin lörpötellä kenen kanssa tahansa mistä tahansa ilman kielimuureja ja löysin viisikerroksisen kirjakaupan, jossa oli lukemista varten nojatuoleja, kahvila ja aukioloaikaa kirjojen selailuun aina ilta kymmeneen. Taivaallista. (Harmiksi/Onneksi oli EasyJet yksi-käsimatkatavara-lento... olisin todennäköisesti ostanut paperia muutaman metsällisen takaisin Suomeen... Nyt lähti mukaan vain Ylpeys ja ennakkoluulo - zombeilla...)

Ja kaikki hoki jatkuvasti tuota Lovely-a. Hertaista.

Going going gone...

Asustetaan taas pikku hostellissa aivan vanhan kaupungin keskellä

Juuri kun on sopivasti  päästy kotiutumaan viime matkasta, pitää taas pakata laukut ja tarkistaa passin läsnäolo. On nimittäin jälleen se aika vuodesta kun valokuvausopiskelijat parveilevat etelään. Ja minä siinä sivussa. Edessä on siis viikko Vilnassa. 

Ihan mielenkiintoista mennä sinne uudestaan. On niin paljon helpompaa kulkea kaupungissa, jonka jo valmiiksi tuntee. Tietysti ulkomailla opiskelijoiden kanssa ollessa koko viikko on aamusta iltaan töitä ilman mitään vapaa-aikoja. Seitsemän pitkää päivää... Huoh. Ensi sunnuntaina, kun viimein aamuyöstä taas (toivottavasti) kotiini raahustan, olen varmasti lähellä katatonista tilaa... No. Ei ainakaan ehdi arkeen kyllästyä.

Kissat on tosi tyytyväisiä, tietävät jo että lähden pitemmäksi aikaa pois aina kun kaivan matkalaukun kaapista. Ovat yrittäneet sabotoida pakkaamista koko päivän. Mikä voisi olla sen mielenkiintoisempaa kuin kaivautua siisteihin vaatepinoihin ja myllätä ne nurin. Ja samalla tietysti kuorruttaa kissan irtokarvoituksella. Pitää olla tarkkana, ettei laukku ala lentokentällä naukua.

 

Oman matkalaukun tunnistaminen on aina yhtä hankalaa. Piti tehdä jotain muutakin pääsiäisenä kuin pelata Final Fantasya ja nauraa Sheldonille. Joten painoin laukkuuni Tardiksen. Sovieliasta matkallaolijalle...  Tietysti oma Tardis olisi vielä parempi, voisi ilallla palata takaisin kotiin. (Tai edellisviikolla. Toissa vuonna. Aikakoneet on niin käteviä.)

If there is magic on this planet, it is contained in water.

Ehdin sulatella matkaa ja kuvia. Ja siirtää niitä tänne Eteiseen asti. Joten tässä tunnelmia Petrasta. (Yhdistettynä kohtuuttoman moneen kuvaan veden muovaamista kallioista).

Tungetaan ulos pikkubussista monen tunnin ajon jälkeen. Sisäänkäynnillä on matkamuistokioskeja. Yhdessä poseeraa Indiana isänsä kanssa. Myynnissä on tosin kiliseviä napatanssiasuja. En muista elokuvasta niitä. Pikkupoika nukkuu turbaanipäisen isän sylissä. Huivipäiset pikkuteini kikattaa ja supisee pikku laumassaan. Ihmiset on ihan samanlaisia joka paikassa. Turhauttaa odottaa. Odotettiin Israelin tullissa ja Jordanian tullissa ja nyt taas täällä. Muuten olisi kiinnostavaa istua ja katsoa hulinaa, mutta paluu aikataulu on sidottu kiinni. Haluan Petraan. Oikeaan Petraan.

Kävelen vanhaa soratietä. Ympärillä leviää kermanvärinen laakso ja kumpuilevia kallioita. Kuin joku olisi parkkeerannut cumuluspilven ja muuttanut kiveksi. Kallioissa on pehmeiksi hioutuneita luolia ja seinämiin hakattuja temppeleitä, valtavia kivipylväitä.

On rauhallista, vaikka opas kiirehtii koko ajan. Turisteja siellä täällä, mutta pitkiäkin matkoja saa olla yksin. Hevosmiehet huutelee ratsastustarjouksia, mutta haluan mieluummin kävellä. Mutta kävelen mieluummin. Haluan rauhassa imeä kaiken itseeni, olen haaveillut Petraan pääsemisestä pienestä asti.

Ylempänä kallioilla kuljeksii vuohia syömässä. Kaukana istuskelee taivasta vasten siluettina klassisia beduiinihahmoja mustissa kaavuissaan. Liian sopivaa, onkohan ne lavastettuja extroja.
Aurinko on pilvessä, onneksi, lämpötila pysyy alle 30. Kuvat näyttää harmailta, mutta toisaalta ei ole liian kuuma.

Punaisia kallioita. Päästään korkean kallioseinämän viereen. Tie jatkuu kiemurtelevan kanjonin pohjalla. Seinämät molemmilla puolilla ovat sata metriä korkeita, veden ja ajan muovaamia. Sileitä ja pehmeitä. Siq, "kuilu", on nimensä mukainen. Taivaasta näkee vain ohuen kaistaleen.

Opas hätyyttää liikkumaan nopeammin. Kuvatkaa sitten paluumatkalla. Välillä hevoskärryt viuhahtavat ohi vähän liian läheltä. Kyllästyn laumaliikuntaan ja lähden seikkailemaan ryhmän edelle. Pitäkää tyhmät opaskierroksenne. Tutkin itse.

Kivi on punaista ja oranssia ja ruskeaa, kuin joku olisi harjoitellut auringonlaskun maalaamista ja kaatanut ylimäärävärit tänne. Kallioiden sävyt vaihtuvat ja elävät koverilla ja kuperilla. Karhean ja huokoisen punakiven seassa lonkeroi mustaa kovempaa ainesta. Metalliset suonet ovat hioutuneet kiiltäviksi. Ne ovat koskettaessa sileitä ja paljon kylmempiä kuin muu kallio.

Argeologimerkintöjä vai ikärajoituksia?

Ihmisten muovaamia kohtia ei aluksi huomaa. Sitten kallionviertä alkaa kiemurrella siihen hakattu vesikouru täynnä heijastavaa vettä. Muutama lapsi roiskuttaa vettä toistensa päälle kunnes äiti kieltää. Täällä on vehmasta, kuulemma. Itse huomaan vain muutamia heiniä. Pikkuisiin kallionrailoihin iskostuneet puut ovat vihreitä, toiset kukkivia. Viime viikolla on satanut niin paljon, että koko sileä kanjoninpohja oli hetkeksi muuttunut joeksi. Turisteja oli täytynyt pelastaa vedenpaisumukselta.

Kapea kanjoni kiemurtelee hitaasti alaspäin. Seiniin alkaa ilmestyä lisää hakattuja koristeluja, jotka aika on muuttanut hienovaraisiksi. Paikallinen työmiesporukka kaivaa ikivanhaa laattakivitietä esiin. Tai seisoskelee kottikärryjen vieressä ja polttaa itse käärimiään sätkiä. Puhuvat nopeasti ja kiivaasti, mutta hyväntuulisina. Yksi nostaa välillä lapiolla muutaman kivenmohkuran metallikärryihin. Kallioseinistä heijastuu kumea kolahdus.

Tie päättyy. Kallionseinämästä puuttuu korkea kapea siivu. Ja siitä näkyy Petran tunnetuin raunio. Aarrekammio. Se josta Indy löysi Graalin maljan. Ja nyt minä olen täällä. Ei ihan vielä usko itsekään. Aarrekammion edessä on iso aukea, tori täynnä kuhinaa. On telttamaisia krääsäkoju/kahviloita. Turistien monivärinen moniääninen suma. Kameleita, hevosia, aasi... Kissa juoksee ihmisten jaloissa. Koira seuraa poikaa kieli pitkällä. Kaikki ovat kerääntyneet toiselle puolelle aukeaa, kaikki katsovat samaan suuntaan.

Kävelen Aarrekammion eteen. Sisään ei pääse, se on aidoilla suljettu. Toivun pettymyksestä nopeasti ja istun alas ihmettelemään hautatemppelin kokoa. En koskaan tajunnut että se on niin iso.

Petra jatkuu eteenpäin. Kiipeän jyrkkiä, lukemattomien jalkojen hiomia portaita korkealle luolan suuhun. Alhaalla hulina jatkuu. Luolan katto on savun mustaama. Ennen kuin Petra "löydettiin" uudestaan, ennen kuin se tuli taas länsimaiden tietoon, kaupungin hautataloissa ja luolissa asui beduiineja. Harva halusi muuttaa pois kun Petra vallattiin historialle. Ja matkailulle. En olisi minäkään lähtenyt. Täällä on niin kaunista.

Petran keskusta laajenee koko ajan avoimemmaksi. Kallioseinämissä on valtavasit pieniä hautataloja. Niiden pehmeiksi hioutuneet ikkunat ja ovet näyttävät törmäpääskyn pesiltä. Eroosio on muovannut kallioista nykytaideteoksia. Kummallista kivipitsiä, jossa kiven värisävyt ja metallijuonteet aaltoilevat.

Ei-toteltuja-kamelineuvoja osa I. 

Don't take photos while riding. Keep hands away from the teeth.

Bajamajat ja heppoiset myyntikojut eivät sovi tänne yhtään. Pikkupoikalauma juoksee turistien keskellä ja myy postikortteja. Fortiin kards, van dollar, van juro, you buy. Muuten kauppiaat antavat olla melko rauhassa. Kamelin omistaja huutelee turisteja kyytiin. Muutama tyttö kiipeää kikatellen kyytiin ja kiljahtelee kun kameli kapuaa jaloilleen. Huojuva kulku näyttää koomiselta mutta saa lisää kiljahduksia aikaan.

Meillä on aivan liian vähän aikaa. Amfiteatteri on valtava. Roomalaisia varten vielä isonnettu. 3000 hengen istumapaikat. Korkeille istuimille en suostuisi ilman turvavöitä. Kaupunki jatkuu eteenpäin. Minä jään luonnostelemaan. Kiipeä kallionkoloon piirtämään. Haluan kesyttää paikan, huomata jokaisen yksityiskohdan. Olla.

Oviaukoista saattoi päätellä kuka naapurustosta 

oli vasta hankkinut kotiinsa flyygelin.

Lähellä istuskelevat thaimaalaispojat jutelevat koko englanninkielitaitonsa läpi. Suomessa oli korkeat hanget ja lumipyry kun lähdin. Täällä on kesä ja puhun toisella puolella maapalloa asuvien kanssa arkisia. Maailma on pikkuinen.

Aurinko on päättänyt tulla esiin. Taivas muuttunut kirkkaan siniseksi ja kallion värit hehkuvat uusissa sävyissä. Miten tähän voisi kyllästyä. Ryhmä ja opas yhyttävät minut. On aika palata. Luvattua rauhallista kuvienottamisaikaa ei yllättävästi tulekaan. Paluumatka on ryntäys. Run-by-shooting kuvausta. Viimeisetkin hetket talteen.

The famous Vanishing Man and his noble steed Stonelephant.

hmm... Aikomus oli kertoa Petrasta. Nabatealaisista ja heidän valloittamattomasta kaupungistaan, missä kuolleet asuivat palatseissa ja elävät teltoissa. Jossa oli suihkulähteitä ja vesisäiliöitä keskellä aavikkoa. Nerokkaasta kansasta, joilla oli salainen karavaanireitti kaivolta toiselle. Mutta taide/historiallista tarinaa ehkä toisella kertaa...

Return to sender, addressee unknown.

Serious and uncurable Cat-o-photographism is still a little known medical condition

Olemme palanneet : ) Ihana olla taas kotona vaikka oli mahtava matka. Mögel söt mögel tai sinnepäin. Vieläkin kyllä tuntuu siltä että menee vähä eri tahdissa aika-avaruusjatkumon kanssa. Yksi hammasratas eri kierroksella kuin muut.

Aion selvitellä reissujani myöhemmin hiukan tarkemmin. Kunhan saan 16 gigan kuvasaaliin edes jollain tapaa setvittyä läpi... Mutta tässä ensimakuja pienen sulattelun jälkeen. Israel oli jännittävä maa, paljon mielenkiintoisempi kuin oletin. Ja ehdottomasti matkan arvoinen. Ja siellä oli kesä, helle. Lämpötila oli lähes +30 joka päivä, kuumimpina päivinä ylikin. Mikä tietysti pakkasesta tulleelle oli aivan käsittämätönä. Että muutaman tunnin lennon jälkeen on yhtäkkiä eri vuodenajassa.

Linja-auto matkailun parhaita puolia: Epämääräiset, epätarkat ja heijastuksia täynä olevat bussinikkuna otokset ohi kiitävistä maisemista. (Nuo möllykät oikealla on muuten lampaita.)

Israelia ehti viikossa nähdä laajalti, koska vaellettiin ympäriinsä koko loma. Niin pieneen maahan mahtuu käsittämätön määrä erinäköisiä paikkoja.

 Punaisen meren panoraamaa

Aluksi lennettiin pakkasuomesta rutikuivaan, aavikon keskellä olevaan Eilattiin alas punaiselle meren rannalle.  Sieltä käytiin pyörähtämässä päivä Jordanian puolella ja ihanaisessa Petrassa.

 Ehdittiin historiallisten ihmeiden välissä vähän lojua uima-altaalla palmujen varjossa. Envy much?

Seuraavina päivinä seilattiin bussilla aavikkoja. Päästiin ihmettelemään kivettyneitä puita, valtavia geologisia kraattereita ja suolakidevuoria. Ja tietysti käytiin kellumassa Kuolleessa meressä. (Ei muuten kannata uteliaana nuolaista sormea, kun sieltä nousee. Kamalan makuista. Blääh.)

Puolet meidän matkasakista oli lintubongareita, joten itsekin tuli lisää sivistystä aiheesta. Tässä veikeä Rotkorakkeli Kuolleenmeren rannalla (ja ei, me ei keksitty nimeä itse...) Tulivat syömään jonkun tuomaa isäänmaallismuistelu-ruisleipää kädestä.

Kuivuudesta noustiin vehmaaseen pohjoiseen. Banaanipuissa oli valtavia terttuja kypsymässä, mangopuut vasta kukassa. Majailtiin vaihteluksi mukavissa bungaloveissa, joista illalla saattoi omalle terassille mennä kuuntelemaan sirkkoja ja sammakko-konsertteja.

Ruutukaava-anarkismia parhaimmillaan

Matka päättyi Jerusalemiin, missä oli valtavasti historiaa kasattuna päällekäin. Siellä parhaiten näki erilaiset kansat, uskonnot ja tavat mitä Israelissa asustaa.

Jerusalemin vanhankaupungin hulinaa ja rentoilua

Moni kysyi ennen matkaa miten ihmeessä sinne Lähi-Itään uskaltaa lähteä. On terroristeja ja pommituksia ja uskonnollisia hulluja. Voi vain sanoa, että kertaakaan ei vähääkään pelottanut. Toki tiukempi turvallisuustarve näkyi maassa.

Hirvivaara merkkien tilata tienvarsilla oli kamelivaara kolmioita...

Rajan passitarkastuksissa oltiin erityistarkkoja. Kyseltiin pikku yksityiskohtia passin tiedoista ja läpivalaistiin ihan kaikki. Jordanian rajalla meni useampi tunti kun erinäisiä tarkistuspisteitä oli kummankin maan puolella ainakin viisi. Sotilaita kuljeskelee joka paikassa, mutta he ovat kaikki ystävällisiä, puheliaita ja ylpeitä maastaan.

 Uus-Daleklaista arkkitehtuuria? Exterminate!

Kesti tietysti hetki näin suomalaisena tottua aseisiin. Rennosti t-paidassa ja reisitaskuhousuissa kahvia juovalla tyypilla on hillitön rynnäkkökivääri olkapäällä. Ja se on yhta tavallista kuin meillä joku kännykkään puhuminen.

Uskonnon säätämät tiukat määräykset olivat suurin ihmetyksen kohde. En ollut ajatellut niiden vaikuttavan niin paljon koko maan toimintaan. Tietysti säännöt ei koskeneet sinänsä meitä ulkopuolisia muuta kuin välillisesti, mutta sekin oli jo paljon...

Lauantai on juutalaisten pyhäpäivä sapatti ja silloin ei saa tehdä mitään. Ei yhtään mitään. Ei saa tehdä tulta (eli ei mitään paistettuja ruokia ennen iltaa, tupakoijat menee noloina piiloon), ei saa kirjoittaa mitään tai ottaa valokuvia. Ei saa edes painaa hissin nappia. Hissit vaihdetaan automaattisiksi aina lauantaisin.

Tässä kaikille Assassins Creediä pelanneille autenttista jerusalemkatostoa. 

(Yhtään turvatelttaa ei näkynyt, enkä olisi muureilta hypännyt paksuunkaan heinäkasaan.)

Toinen mielenkiintoinen kokemus oli ruuan "puhtaus" sääntö. Kaiken pitää olla Kosher eli maitoa ja lihaa ei saa sekoittaa. Ravintoloissa saattoi olla kaksi eri osastoa. Toisesta sai kahvia, jäätelöä, voileipiä ja sellaista, toisesta taas lämmintä ruokaa. (Joka ruokalan seinällä oli Kosher-todistus ja todella uskonnollis-juutalaiset Kosher tarkastajat käyvät tasaisin väliajoin tarkastamassa, että mitään siivotonta ei tehdä.) Hotelleissakin pidettiin tarkkasti sääntöjä yllä. Aamupalalla oli kaikkea maitotuotteita, mutta ei muruakaan lihaa. Iltaruualla ei saanut maito edes kahviin. Joka tapauksessa kaikki syötävät mitä maistelin viikon aikana oli tosi hyviä. Hedelmät ja vihannekset oli aivan tajuttoman hyviä, eikä mikään ihme. Vierestä poimittua lähiruokaa, appelsiinit kypsyneet puussa ja auringossa eivätkä laivan ruumassa pahvilaatikossa...

Pitihän sitä itsekin päästä kuvaan ;)

Paluu pakkaseen on ollut haasteellista. Pitää taas muistaa laittaa vähintään kolme kerrosta vaatteita ja voi rauhassa jättää aurinkovoiteet väliin. Autopaikka on mini-mount-everestittynyt viikon aikana täysin käyttökelvottomaksi. Töissä oli odottamassa vastaava läjä hommia. Ja kissat ei anna hetken rauhaa rapsutusvaatimuksiltaan. Mutta siitä huolimatta on ihana olla taas täällä kotona.