Thirty one and a half years ago in a galaxy quite near…

Mikaela haastoi manaamaan esiin syntymävuoden elokuvahenkilöitä ja tapahtumia. Joten nouskaamme vaikkapa jätteillä toimivaan DeLoreaniin ja hurautetaan takaisin ajassa vuoteen 1978. Eletään viimeisiä seitsemänkymmentäluvun värikkäitä vuosia ennen kreppirautoja, neonvärejä ja Miami Vicea. Ruskean ja oranssin kirjaviin potkuhousuihin on (minun lisäkseni) kääritty muutamia elokuvakankaan ja televisiooruudun ihastuttajia. 

Elokuvateattereissa käydään tuolloin innokkaimmin katsomassa Kauriinmetsästäjiä ja Grease musikaalia. Kumpikaan ei oikein minua inspiroi, joten siirrytään nörtismin puolelle: yksi varhaisia sarjakuvaelokuvia näkee päivänvalon. Superman the movie. (Tätä voi pitää jo jonkinlaisena ennusmerkkinä myöhemmällä iällä tapahtuvasta pahanlaatuisesta sarjis-addiktiosta.)

Mutta kaikista legendaarisin 1978 vuoden elokuva/televisiotaivaan tähti on tietysti ainut ja oikea


Star Wars... 

- The Holiday Special.

Aivan. Minun syntymävuotena EI tehty yhtään OIKEAA SW elokuvaa. Vaan mysteerinen elokuvakohtauksia ja uusia tvtä varten kuvattuja pätkiä ja animaatiota sekoittava jouluspesiaali. Sitä ei ole koskaan julkaistu virallisesti ja muutenkin poistettu kaikista virallisista SW listoista. George Lucas ei ole tekeleestä kovin ylpeä.

"If I had time and a hammer,
I would track down every bootleg-copy and smahs it..."

En yhtään ihmettele...
Holiday Specialissa Chewbaccatm yrittää Han Solontm kanssa ehtiä viettämään "Elämänpäivää" (lue: Joulu) Chewbaccan perheen luo. Imperiumitm hankaloittaa kotiin paluuta ja pääjuonen ohessa nähdään wookietm-perheen arkipäivää ja mm. Bobba Fetttm:istä animaatio. Niin ja kaiken kruunaukseksi Prinsessa Laiatm laulaa Star Warstm tunnarin/elämänpäivä laulun. 

Lucasin toive ei kyllä toteudu, koska videon löytää netistä aika helposti. Kannattaa oikeasti käydä katsomassa jos on tunti aikaa ja tarpeeksi huumorintajua ja anteeksiantoa kämp-viihteelle. Aivan käsittämättömän kamala ja juuri sen takia niin hieno. En tiedä kenelle on tullut mieleen mahtava idea laittaa pääosaan wookie perhe ja heidän keskustelunsa, varsinkin kun puhe koostuu erilaisista urhateluista. (Ja minäkun luulin ettei miimikkoja pahempaa voisi keksiä?)

Ettei SW-fanittajan itsetunto ihan katoaisi olemattomiin, siirrytään elokuvista ihmisiin. 1978 on aikamoinen väliinputoajavuosi myös näyttelijöissä. On muutama entinen Roswell, 70-show ja Dawsons Creek-teini sekä omenapiirakan kanssa läheisiä suhteita harrastanut Jason Biggs. Mahtavaa.
Toki katraasta löytyy myös muutamia erityisiä helmiä.

Jensen Ackles Kun mies ilmestyi Dark Angeliin, voin tunnustaa ettei minua myyty kerralla. Alec oli hahmona aluksi ärsyttävä ja vaikka häneen hiljalleen tottui mitään suurta ihastuksen paloa ei roihahtanut palamaan. Siis ennen Supernaturalia. Winchesterinä herra Ackles on juuri sopiva sekoitus ärsyttävää ja sympaattista. Dean on inhimillis-antropomorfinen suklaakonvehti, jossa sarkastisen ja kovan pinnan alla on jotain herkkää pehmeää herkullista piilossa. Deania lainatakseni He's adorable. 

Zoe Saldana Harva näyttää yhtä hyvältä sinisenä kuin Zoe Saldana. Neytirin hahmo Avatarissa on voimakas ja elävä ja uskottava. Aikamoinen saavutus ilman että näyttelijätärtä itseään näytettäisiin elokuvassa kertaakaan. Ensimmäisinä muistikuvina Zoe jäi Terminalista mieleen koska roolihahmo tunnustautui Star Trek nörtiksi. Olikohan kyseessä sitten joku etiäinen. Star Wars elokuvan Uhura oli hieno rooli. Ja...  *Nyt pitää vetää välissä henkeä ettei aivan tikahdu* sai siinä samalla yhtäaikasesti suudella Spockia JA Zachary Quintoa.

Pienenä korvauksena meille muille laitamme tähän kuvan Spockista vaikkei hän 1978 vuonna olekaan syntynyt. Olkaa hyvät. Terapiaa:

 

Todellinen nörtti saa kieroa tyydytystä jopa siitä, 

että ST elokuvan ensi-ilta osui juuri tämän syntymäpäivälle 8.5.

Naislistalla voidaan jatkaa ihastuttavaan Audrey Tautouhin. Audreyhepburnistinen, aina viattomalta ja optimistiselta tuntuva Audrey on yksi lempi näyttelijöitä. Tuntuu, että hän kykenee pelkillä silmillä välittämään puolet elokuvasta, pienillä eleillä suuria tunteita ja pitkiäkin tarinoita. 

Tuntemattomampi (ainain ei-nörteille) on Wlasilainen Eve Myles. Torchwoodissa Cardiffia ja/tai maailmaa pelastava Eve on kaunis mutta virkistävästi lähempänä "tavallisen" ihmisen tasoa kuin ns. hollywoodin muovi-ihmiset. Jos ikätovereiltani saisi jotain, voisin Audreyltä ottaa keijumaista ulkonäköä ja Eveltä salaisen avaruusolioita vastaan taistelevan agenttityön. (Zoe-toivomuksia ei varmaan tarvitse edes tähän kirjata)

Että saataisiin penkoa mukavien miesten kuvia laitetaan ikälistalle lisää y-kromosomisia. Ehkä saman ikäisenä pitäisi olla tyytyväinen, kun jotkun meistä vain paranevat vanhetessaan. Joshua Jackson oli Dawson's Creek aikoina äärisuosittu, enkä koskaan oikein tajunnut miksi. Mutta iän lisääntyessä hänestä on tullut koko ajan kiinnostavampi. Fringessä Jackson on eräänlainen Mulderin ja Scullyn mutaatio, ymmärtää kaiken oudon päälle, mutta ajattelee yhä realistisesti. Topher Grace on myös kasvanut ulos 70-shown naapurin-epävarma-luke-skywalker-pojasta.

Näyttelijät ja elokuva-hahmot toisinaan vain kiinnittyvät lähtemättömästi toisiinsa. Wes Bentley on mielessäni hiukan emo-synkistelijä, joka osaa nähdä muovipussien kauneuden. Ei mitään väliä vaikka hän ei todellisuudessa olisi tippaakaan sellainen. Ghostriderissa Wes oli erityisen hieno ja tyylikäs demoni. Ja taas mennään tälle tutulle evil=hot osastolle?
Josh Hartnett , lets face it, on komistus, mutta ei silti  saa sukkia erityisesti pyörimään minun jaloissani. Lucky numper s7evin pääsi tässä lähimmäs, huomasin jo pientä vipinää kantapäiden kohdilla. Ja tottakai olisin mieluummin pommittanut lentokoneella alas ja jättänyt viidakkoon Ben Affleckin kuin Hartnettiä.

Ashton Kutcher ja Katie Holmes ovat myös 78-vuoden lapsia. Heillä on se yhteinen nimittäjä, että kumpikaan ei saa minua kiinnostumaan elokuvistaan. Olen katsonut Perhosvaikutuksen ja Batmanin (jota Katie Holmes kyllä olemassaolollaan heikensi huomattavasti) ilman suurempia ihottumia, joten ei mennä  sentään aivan Adam Sandler-yuck tasoiselle inhokkiväistelylle. Mutta jotenki vain loppureaktio kummastakin on kädenlämpöinen Plaa.

Että saataisiin mukaan edes joku vaalea, laitetaan esille myös Grayn anatomian ja hömppäkomedioiden uusi vakiosankaritar Katherine Heigl. Roswell ajoista on muututtu paljon.
Ihan varuilta laitan myös  Ian Somerhalderin tänne listaukseen. Lostissa ensikausissa tiiviissä sisarussuhteessa elävää Somerhalderia ei hänen kuolemansa jälkeen jäänyt valtavan pitkäksi aikaa suremaan, vaikka hahmo mukava olikin. Ainakin itselle vähän tuntemattomampi, mutta kohta täällä meilläkin  näkyvässä Vampire Diaries voi muuttaa asian. Vampyyreillä on tapana päätyä suosikkilistoillani korkealle.

Yllättävää ettei tästä tullut vanha olo. Suuri osa saman ikäisistä oli yllätyksiä.
En juurikaan etsi tietoja näytelijöistä, en halua tietää liikaa. Näyttelijä voi mennä "pilalle" jos saa selville millainen idiootti hän on todellisuudessa (Mietitäänpä esimerkkinä vaikka Tom Cruisea) 
Ja tulipa seliville sellainenkin tärkeä tieto että 1978 joku varasti Charlie Chaplinin jäännökset. Hautausmaalta. Oikeasti. Ihmiset on niin kummallisia. (Minä tahansa vuonna syntyneet.)

Living on the edge (of reason)

Realismiharjoitus. Valitse kuvista oikeasti olemassaoleva paikka:

a) Ensimmäinen b) Toinen c) Nehän on samaa paikkaa 

(sinistä kissamiestä voi käyttää apuvihjeenä)

En tiedä kumpi on ihmeellisempää, Totuus vai Taru, mutta kaikista ihmeellisintä on, kun nuo kaksi ääripäätä ihan tyynesti yhdistetään samaksi.

Todellisuuden ja mielikuvituksen hämärillä rajamailla on kieltämättä mielenkiintoista kuljeskella. (Kunhan osaa takaisin kotiin tänne reaalimaailman puolelle ainakin laskuja maksamaan.) Tässä muutamia todistusaineistoja siitä miten rajaviivaa on hämärretty entisestään.

WWW - Weird, Wonderfull ja en keksi kolmatta

Törmäsin netissä kuljeskellessa Sylarin eli Gabriel Grayn kellofirman sivuihin. ("We'd love to hear from you!  Fill out the form and we'll get back to you as soon as we can." Kyllä kiitos!)  Ikävä kyllä luulen, että Heroes ei ole kuitenkaan totta, vaan Gray&Sons on jonkun innokkaan / netti-koodaukseen kykenevän fanin tuotetta. 

Sain kuitenkin innostuksen penkoa lisää oikeita mielikuvitusfirmoja. 

Sain myös innostuksen tehdä itselleni eräänä hiljaisena iltana piilo julkis-fanituspaidan. 

Kukaan ei ole vielä huomauttanut asiasta. Undercover Heroes-geek...

Vähän tehokkaammalta  ja sopivasti tökeröltä näyttää Primatech paperifirman sivusto. Jos minulla olisi peitefirma, johon en haluaisi juurikaan kiinnittää huomiota, tekisin varmasti yhtä tyyyylsät sivut. Uskottavaa. 

Ja pitäytyäkseni Heroesin universumissa, löytyipä internetin ihmemaailmasta myös 3. kaudella ilmestyvä biolääketiede firma Pinehearst. Suurorganisaation sivut ovat sopivan informaatiottomat. Inspiroiva mainosvideo kannattaa katsoa.  

Jos alkaa nälkä hiukoa, kannattaa tilata pullotettua keinoverta. True Blood on jopa verigreippimaustettua. Ja on hankittavissa myös sixbackinä. (Haluan jääkaappiini muutaman. Ihan vain varuilta jos tulee erikoisruokavalioisia vieraita.)  Tosin sivusto on vähän liian "realistinen" illuusiota rikkova, koska HBO on kaikessa mainittuna. Ei siis todellista fiktio-todellisuutta...

Harmittaa, ettei Transformers II tekijät miettineet yhtä pitkään käsikirjoituksen, kuin mielikuvitusnettisivuja... Molemmat elokuvan jättiläisroboteista totuutta penkovat nettisivut löytyy netistä (Duh: mikä yllättävä paikka löytää nettisivut: netti). Samin ärsyttävän kämppisten The Real Effing Real ja yhtläisesti ärsyttävän entisen agentin Giant Effing Robots. (Uskottavuusprosenttia laskee F sanan vaihtaminen tuohon kilttiin PG13 effing hittolaiseen.) 

Pandora goes Earth

Hallelujah mountains... made in China?

Muutamien innokkaiden nettisivutekeleet tai elokuva/tv yhtiöiden ovelat markkinointi kamppanjoinnit ovat oma asiansa. Hämmentäväksi toiminta menee kun aletaan puhua kokonaisista vuorista...

Kiina on nimittäin nimennyt uudelleen Zhangjiaijen kansallispuiston yli kilometrin korkuiset "taivas pylväät"  Hallelujah Mountainiksi. Ihmeelliset kiviröykkiöt muistuttavat Avatar elokuvan kelluvia vuoristoja ja ovat kuulemma olleet inspiraationa Cameronin elokuvan geografialle. Uusi nimi (Kiinan matkailuihmisten haaveissa) inspiroi lisää turisteja ihmettelemään lähes-pandoraa.

"Hyvät helikopteri-tourin matkustajat. Pahoittelemme huonoa näkyvyyttä. 

Joku on taas mennyt käyttämään märkiä nuotiopuita"

Kyllä ainakin itse haluaisin lähteä paikan päällä käymään. (Aito Pandoran matka ei ihan sovi viikon lomalle, lentomatkakin kun sinne kesti 6 vuotta.)

Joka tapauksesa häkellyttävää, vaikkei se ihan virallinen sana olekaan...

Ja realismitehtävän vastaus on: all of the above. Kaikki vastaukset käy. Todellisuus on vain näkökulma : )

Safe as houses

Toisinaan on tarpeellista tehdä jotain aivan arkiasioista poikkeavaa, ettei ihan nukahda omaan elämäänsä.

Saven kanssa läträäminen on terapeuttista. Otat harmaan köntin mukavan tuntoista ainesta ja alat muovailla. Suunnittelu ja perfektionismi on pakko jättää vähemmälle. Lopputulos on aina jotain ihan muuta kuin mitä aloittaessa aikoi. Ja se on vain positiivista.

"Netistä tilatessa kannattaa aina tarkistaa lukeeko huonekalun todelliset mitat."

Vinttikamarissa on aamuteen-juonti parveke 

Kun en mieti, päädyn yleensä tekemään savitaloja. Niin tänäkin syksynä. Keramiikka juttujen saaminen valmiiksi poltettuina ja lasitettuina kestää kohtuullisia aikoja, joten kärsivällisyysprosentti kasvaa. Tämä talo on värkätty joskus lokakuussa ja nyt sain sen viimein kotiin.

Muotoiltu ja pinta raapusteltu talo, 

vielä pitäisi vähän kuivuneeseen saveen leikata kaikki kolot.

Löysin muutaman "making of" kuvan tekovaiheesta. Toisinaan savityöt on kuin piparkakkuja, paistamatta parempia. Tässäkin olisi lasitus voinut olla parempi, mutta hyväksykäämme se sellaisena kuin se on.  

Olisin muuten voinut ihan vannoa, että laitoin näitä savitalonrakkennus kuvia jo joskus aikaisemmin Eteiseen, mutta eipä täältä löytynyt. Hämmentävää... Varmaan iskenyt "mikä-se-nyt-olikaan-muistaakseni-alkaa-Dllä".

 

 

Savitalot tykkää lävistyksistä?  

Ikkunareijitykset tehty. Samoin pintakuvioinnit.

Myös omaa asumusta on virkistävää välillä muokkailla. Ylitäytetty kirjahyllyni kaipasi kaveria,  joten hankin lisää uskollista Lundiaa. Viime viikolla sain sen viimein kotiin (deja vué termi aiemmasta?) ja lopulta myös kasattua.

ENNEN:

Avunantoa: Kissat olivat päättäneet avata pahvilaatikot sillä aikaa kun olin töissä

(Asunnossa havaittava kaaos ei välttämättä ole pysyvää. Huomaa Lounge valaisimen korvike)

JÄLKEEN:

Kirjoille lisää tilaa = lisää kirjoja. Amazon here I come.

Pitää järjestellä myöhemmin opukset johonkin soveliaaseen järjestykseen. En vielä tiedä mikä sellainen olisi. Vertigon sarjakuvat ja pratchettit ja gaimanit omiinsa. Miten olisi pari hyllyä pelkkiä vampyyrikirjoja? Hmm... 

Don't get me wrong. En edes ole mikään järjestelyfani. En aakkosta omia sukkia, pussita muroja yksittäispakkauksiin tai mitään. Kirjat vain on eri asia. Niissä asuu liian monta läheistä hahmoa, että niitä voi vain kasata miten sattuu...

Bad mental images go away!

Year One. Valittiin se ihan vain, koska kukaan meistä ei ollut elokuvaa tekelettä aiemmin nähnyt ja kukaan meistä ei sitä olisi yksikseen vuokrannut. Ja hyvästä syystä...

1tunti 33minuuttia katosi täysin turhana elämästä Absoluuttiseen Surkeuteen. Jäi niin suuri ärsytys, että vielä muutaman rauhoittavan Supernatural-jaksonkin jälkeenkin ottaa päästä.

Huonoja elokuvia voi katsoa huumorilla. Plan 9 from outer space on legendaarinen kalkkuna. Mutta Year None meni jo Love Gurun käsittämättöän-ylidebiili-huonous-tasolle. Nauratti vain se karmeus, kun tajusi millaisen monstrositeettisen typeryyden keskittymän olimme menneet vuokraamaan.

Silläkin ajalla ja rahalla ja ihmismäärällä olisi voinut tehdä jotain muuta. Vaikka lajitella käytettyjä hammastikkuja tai punnita ilmaa. Tai tehdä kunnollisen elokuvan. Ihan mikä tahansa olisi mennyt paremmin talteen.

Piece of cake

Tulista ruokaa

Rakkaalla ystävällä oli synttärit, joten oli mukavaa keksiä jotain tavallisesta lauantaivietosta poikkeavaa. Pikku synttäriviettämiseen kunnon täytekakku tuntui liian massiiviselta, joten tein toivoakseni söpöjä muffinsseja.

A cupcake just waiting to happen

Leipominen on mainota puuhaa. Koko asunto tuoksuu hyvälle ja pienellä vaivalla saa "kodin hengetär" olon. (pitäisi kai olla päällä herttainen röyhelöessu ja hehkeä 50-luvun mekko, ei ihan minun perusasuteita kumpikaan...)  

Yksin asuvana on se ongelma, että kaikki leivotut joutuu syömään itse. Esimerkiksi cupcakeja eo kannata tehdä vain muutamaa. Samalla vaivalla saa koko pellillisen. Mistä nousee tosiaan tämä "joutuu-syömään-kaikki-itse" problematiikka. Ratkaisu on kokkailla vain kun on enemmän syöjiä. Voi käyttää ystäviä ylimääräisinä ruuan-deletoimis-välineinä. Onneksi on juhlapäiviä, että saa leipoa ja herkutella, mutta ei ylenmäärin liiallisesti.

 Cover me!

Perus-porkkana*muffinsseihin sai vähän lisää makua ja juhlavuutta kuorrutushörhelöillä. En omista pursotinta, mutta pikku pakastepussi auki leikatulla nurkalla toimii ihan hyvin.

* Porkkanoita ei voi ajatella ilman että päässä alkaa soida "And what's with all the carrots, why do they need such good eye sight for anyhow. Bunnies. Bunnies. It must be bunnies.". Buffyn musikaalijakso on huolestuttavan hyvin muistissa.

make a wish 

(aioin olla törkeä ja laittaa jotain muuta kuvateksiksi... mutta päätin toisin)

Päivänsankari puhalsi kynttilät sammuksiin, joten taitaa olla pariisin matka tiedossa tai jotain muuta toivottua tiedossa. Muutkin vieraat huomasivat ottaa kynttilät pois ennen kakkusten syömistä. (Ollaan kaikki steariinittomalla ruokavaliolla.) Mitään ankaraa biletystä ei ollut illaksi tiedossa. (Sen sijaan aikuismaisesti mm. käytettiin silikonivuokia eräänlaisina käsinukkeina ja meitä opetettiin röyhtäilemään. Ihan vain varuilta jos joskus sattuisi päätymään intiaan ja pitäisi kiittää ruuasta...) 

Oli mukavaa olla pienellä ystäväporukalla. Puhua koko ilta turhia ja tärkeitä mieleen juolahdus järjestyksessä. Enemmän ehkä kuitenkin niitä turhia... (Ja vähä-älyisiä juttuja, joille ei oikeasti pitäisi nauraa, mutta minkäs teet kun on nähtävästi 13-vuotiaan huumorintaju...) Aikuismaisuutta vähentääksemme myös syötiin irtokarkkeja niin kauan, että alkoi ällöttää ja sitten vielä muutama.

Hyvää syntymäpäivää 28-vuotias : )

An Englishman never enjoys himself, except for a noble purpose.

 Spooked yet?

On olemassa turvallisia televisiosarjoja. Niissä päähenkilöille tapahtuu joka jaksossa kaikenlaista jännittävää, mutta lopussa palataan taas normaaliin. Pysyviä muutoksia ei tapahdu. Jo alussa tietää, että kaikki päähenkilöt ovat  ehjiä ja turvassa seuraavaa viikkoa/jaksoa varten, erinäisistä vaaratilanteista huolimatta. Kätevää ja viihdyttävää omalla perus-makaronilaatikko-tyylillä.

Ja sitten on toisenlaisia sarjoja. Sellaisia, joissa päähenkilö voi kohdata viimeiset hetkensä milloin tahansa.

Yksi rankimmista päähenkilö-murhaajista on ollut BBC:n Spooks (eli täällä Suomessa Erikoisjoukkue). MI5-agenttien työstä ja yksityiselämästä annetaan karu kuva, ollaan kaukana James Bondin tyylikkäästä satumaailmasta. Undercover agenttien elämä on silputtu eri vale-hahmojen taakse. Voiko enää muistaa kuka itse on, jos vaihtaa elämää ja persoonaa jatkuvasti työprojektien mukaan. Hengenvaara on pysyvää ja moni päähenkilöistä ei selviä paineista.

Vaihtuvuudella on omat hyvät puolensa. Spooks on onnistunut keräämään vuoron perään englannin kutkuttavimpia miesnäyttelijöitä. Mikä antaa oikein hyvän tekosyy postata vähän harvinaisempaa britti-silmänruokaa näin perjantain ratoksi. Enjoy...

Tunnustan, että Spookismini alkoi puhtaasti visuaalisista syistä:

Matthew Macfadyen

"I have been meditating on the very great pleasure 

which a pair of fine eyes in the face of a handsome man can bestow."

What can you say. Olin aivan varma ettei tule Colin Firthin voittanutta Mr Darcyna. Mutta kuinka ollakkaan Macfadyen veti pidemmän korren. Eikä hän ole huono missään muussakaan roolissa. Usein tall, dark and moody tyyppinen Macfadyen osaa näytellä ja aiheuttaa kylmiä väreitä vaikka paikallansa seisten.

Odotan innolla Ridley Scottin versiota Robin Hoodista. Luulen, että minulle tulee elokuvassa hankaluuksia olla Iloisten Veikkojen puolella, kun Nottinghamin sheriffinä on herra Macfadyen.
Pahat vain on aina mielenkiintoisempia. Siitä huolimatta toivoisin saavani silmieni eteen myös minisarjan The Pillars of the Earth. Keskiaikaan sijoittuvassa, Goottilaisen katedraalin rakentamisesta kertovan sarjassa mies näyttelee munkkia. Ei sellaista syötävää. Ainakaan tarkoituksella...

Jane Austen - miestä on näytellyt myös seuraava Spooks-hani:

Rubert Penry-Jones

Useissa tv-projekteissa näytellyt Penry-Jones on vielä vähemmän tunnettu. Itse törmäsin mieheen ensi kertaa Casanovan yhtä televisioviritelmää katsellessa ihanan Doctor Who David Tennantin vastakkaismiehenä. Amerikan valloitus loppui The Forgotten-sarjassa harmittavasti kesken kun typerä ABC päätti viime hetkillä vaihtaa Penry-Jonesin tilalle (aivan saman oloisen???) näyttelijän Christian Slaterin. Hmm... Ehkäpä edessä on jotain uutta jerrybruckheimer parempaa...
Woody Allen inhoajana en Match Pointtia ole katsonut, mutta sielläkin vaalea herran pitäisi olla hiukan danielgraigmaisena komistuksena nähtävissä. 

Ja ettei aasinsillat loppuisi kesken voimme vetää Robin Hoodista viimeisimpään Spooks mieheen:

Richard Armitage

Armitage on nimittäin näytellyt Robin Hood tv-sarjassa Nottinghamin lähintä apulaista Guy of Gisbornea. Kummallisessa sarjassa ei oikein muita hyviä asioita ollutkaan.  
(Robin Hood on juoneltaan ja kuvaustyyliltään lapsille suunnattu ja vähän kämppi, mutta kuitenkin yrittää olla synkkä, karu ja moderni. Eikä yllättävästi onnistu kummassakaan. Satunnaisesti sarjaa katsoneena ei ainakaan koko juttu auennut. Mitä nyt muutama haarniskan sovitus kohtaus sai häkeltymään tyytyväisenä. )
Uusimpana mies esittää irakin sotaveteraania minisarjassa Strike Back. Tänä vuonna ulos tuleva sarja näkyy vielä jonain päivänä ehkä täällä pohjoisessakin.

Itse tykkään Armitagesta erityisesti, koska hän ei ole selkeä sankari-komistus, vaan sopii paremmin synkistelemään vastapuolelle. Tai kulkemaan siinä harmaan rajalla, niin ettei tiedä katsojanakaan hahmon motiiveista.

Hih. Sattumalta löysin netistä tiedon, että Armitage on liikuskellut myös galaksissa far far away. Star Wars Episode I:sessä hän on extrana, nimettön Naboon taistelulentäjä. (Pitää varmaan katsoa tarkemmin kun sen seuraavan kerran dvd-hyllystä kaivaa.) 

Kunnon englantilaisina jokainen Spook-mies on näytellyt myös jossain Agatha Christie filmatisoinnissa. Kannattaa muutenkin bongailla heitä BBC:n vakkarituotannoista.


Ja hyvät tekijänoikeuspoliisit: Kaikki kuvat on törkeästi siepattu netistä niin monelta eri sivulta, ettei niitä kannata luetella.

Week of the living dead

Eloni on ollut tämän viikon yhtä mielenkiintoista kuin jäkälällä. Jos olisin televisiokanava, minusta tulisi vain vanhoja Timothy Dalton Bond uusintoja. En ole saanut tehtyä mitään mielenkiintoista. Vain sama tylsä levy jäänyt samaan tylsään uraan hiertämään. Väkisin ylös sängystä - töihin - kotiin - turhaa sisustus-tositeevetä - nukkumaan. Toista seuraavana päivänä alusta. SOOOO fascinating...

Eilen onneksi löysin viimein luonnoslehtiön kokoushuoneesta ja innostuin piirtelemään tylsistymistäni paperille. A Boring Week. (Klikkaa isommaksi jos kiinnosta tekstien luenta.)

Noh. Onneksi on edessä mukavia asioita kuten perjantaina palkkapäivä (jee) ja lauantaina hyvän ystävän synttärit (jee) ja öö... sunnuntai. Sinne asti ei ole mitään erityistä vielä.  
Ehkä leikkaamaton kissani voisi lopettaa jatkuvan mouruamiskurnutuksen sulhaskaipuussaan. Siinä olisi jo juhlimista.

Don't try this at home

Tänään aion valittaa kohtaloa ja kertoa kauhutarinaa työpaikalta. Koittakaa kestää. (Herkemmät lukijat voivat pyytää jotain viereen pitämään kädestä.)

Olipa kerran, itse asiassa tänään, eräs mieshenkilö, joka ystävällisesti halusi tehdä ryhmänsä työvuodenaloituksesta mukavampaa ja tarjosi koko porukalle glögiä. Työpaikan "olohuoneen" keittiöstä ei löytynyt kattilaa, joten Macgyver-mies päätti kuumentaa glögit vedenkeittimessä.

Tässä vaiheessa voidaan lukijoille kertoa, että laitteen nimi antaa pientä viitettä sen tarkoitetusta käyttötavasta. Vedenkeitin. Mietitäänpä sitä hetki. No niin. Nyt voidaan jatkaa.

Kotvan istuskeltuaan mies ja ryhmä alkoi havaita ikäviä, etovia tuntemuksia. Jättäkäämme ilkeät yksityiskohdat välistä ja kertokaamme että kaikki lähtivät pikaisesti toalettiin tai etsivät sopivaa muovipussia vatsan sisältöjä vastaanottamaan.

Glögissä ei ollut mitään selvää vikaa. Päivämäärät ja kaikki kunnossa. Hätääntyneenä mies soitti terveyskeskukseen ja sieltä puolestaan myrkytyskeskukseen. Ja nyt voimme palata takaisin tähän aiemmin hienovaraisesti vihjattuun (*köh*) veden-keitin ajatelmaan.

Tähän nyt on pakko kuvitella CSI tyylillä jokin hieno animaatio: Hapan glögi kuumenee keittimen sisässä, kuparinen kuumennuskiekura hehkuu oranssina punaisessa nesteessä (uu, tosi dramaattista). Kamera zoomaa ihan lähelle ja näyttää miten mikroskooppisia hiukkasia irtoaa kiekurasta nesteeseen. Sitten nopein leikkauksin näytetään miten hehkuvin hiukkasin (ettei katsoja vain unohda että sinne niitä levisi 3 sekunttia sitten...) yhä koristeltu glögi kaadetaan tiukasti rajatusssa lähikuvassa tyylikkääseen mukiin. Se juodaan. Kamera seuraa juomaa kurkusta sisään. Fade to black.

Mutta ei vielä paljasteta koko juonta. Koska olen tässä kertojana, haluan itsekin ehtiä tarinaan mukaan jännittävänä aikana...

Aamulla auto ei suostunut heräämään henkiin. Ei sitten millään. 30 astetta pakkasta oli vain liikaa.  Olisi pitänyt tajuta vihje ja pysyä kotona. Mutta ei. Kunnollisena (lue:tyhmänä) juoksin keuhkot jäässä bussiin ja olin vain muutaman tunnin myöhässä.

Iltapäivällä keräännyttiin meidän työpaikan mukavaan takkahuone/olohuoneeseen pitämään kokousta. Oli tuhottoman kylmä vieläkin. Vilukissana lipitän monta litraa teetä päivän aikana. Ja mitä muutakaan sitä kokouksissa tekisi : ) (varsinkin kun uskollinen luonnoslehtiö unohtui kotiin. Ehkä toista kertaa kymmeneen vuoteen. Kertoo jotain päivän karmasta...) 

Jossain vaiheessa alkoi olla tosi surkea olo. Yritin miettiä mitä ihmettä olin syönyt, mutta en oikein mitään aamumurojen lisäksi. Pelkkää teetä. Ja tee on terveellistä...?

Macgyver-mies tuli myös kokoukseen ja alkoi kertoa aamupäivän kauhuista. Että oli sitten myrkyttänyt omat opiskelijansa (tästä saisi hyvän lööpin iltalehtiin...) Ja tajusin, että olin juonut samalla keittimellä keitettyä vettä sen terveellisen teen ohessa. Nice. Olin myrkytyksen uhri. Tänään olisi Hercules Poirotille ollut töitä. (On muuten tosi Shakespearelaista juoda myrkkyä. Vähä minusta tulis nyt hyvä synkistelijä-emo-gootti... vaikka taidan kyllä vähä jo ollakin. Dou. Siinä meni sekin...)

Kuparisulfaatti. Jos olisit  lapsena syönyt vaikka lääkkeitä tai myrkkysieniä, sinulle olisi annettu kuparisulfaattia. Se nimittäin pakottaa kaikki ikävät asiat ihmisestä ulos mahdollisimman nopeasti. Vedenkeitin on veden kanssa käytettynä täysin turvallinen. Mutta hapan neste saa irrotettua kuparista tuota oksetusainetta. Erityisen pahanlaatuinen myrkytys ei ole, mitä nyt on totaalisen surkea olo puoli päivää.

Macgyver-mies oli tosi pahoillaan vähän nolona. Työpaikka-naljailussa hän saa varmasti pitkäksi oman aikaa osansa. (Taidan käydä kiinnittelemässä sen työhuoneenoveen kärpässienitarroja, pääkalloja luilla tai jotain.) Pahamaineinen vedenkeitin on siirretty paremmille keittämismaille. May it rest in pieces.
Opiskelijat on aivan ok. Itse olen taas turvassa kotona, eikä enää tarvi halailla pönttöä. Five by five.

On tästä kuulemma myrkytyskeskus varoittanut. Joskus. Ja vedenkeittimessä ei kuuluisi tietenkään mitään muuta kuin vettä kuumentaa. Mutta silti aika erikoista, ettei asiaa tunneta laajemmin. Tässä nyt teille pitkä ja kiemurteleva varoitustarina. Oppikaa toisten virheistä.

Kävin netistä penkomassa ja oli muutama uutisjuttu vanhusryhmän pikkujoulu glögeistä, jotka myös päättyivät surkeasti. Muutamalla sivulla selkeästi varoitettiin, ettei glögiä saa kuumentaa vedenkeittimessä. (En kyllä itse niin tehnytkään. Olin jatko-sijaiskärsijä... Kellekkään ei tullut mieleen että kuparisulfaatia irtoaisi vieläkin.)

Ja selvisi muuten sekin, että hopea ja kultatussit on imeskeltyinä myrkyttömiä. Olipa hyvä tieto. Nyt voin jatkaa sitäkin pahetta...
(toim. huom. kukkahattutädeille. Äskeinen oli sitä Sarkasmia)

Oh the humanity

Mystisesti katosi johonkin eetteriin tuo joulu/vuodenvaihde ja niiden ohessa myös suloiset lomapäivät. Edessä arkea ja ilkeitä aamuherätyksiä. Auton ikkunoiden rapaamista sormet kohmeessa ja murha mielessä.

Ei enää valvottuja peliöitä tai elokuvamaratoneja... "No katon vielä yhen jakson"-lupauksia Heroes boksista. (3. kausi on muuten näin ohimennen sanottuna aivan TAJUTTOMAN hyvä!!! Oon ihan euforinen sitä katsottua. Hii)

Mutta on arkeen palaaminen myös mukavaa. (Vaikka mielellään en niitä aikaisia aamuja henkilökohtaisesti tapaisikaan.) Jouluna vältän muun musiikin kuuntelua, asunnossa soi vain klassisempi radio ja joululauluja. (En onneksi saa niistä yliannostusta marraskuusta asti, koska en ole kaupassa töissä. Raukat. Kulkusia tulee varmaan korvista ennen joulukuun puoltaväliä. ) Siten voi uuden vuoden aloittaa puhtaasti kuuntelemalla taas "omaa normaalia" musiikkia.

Itse pidän siitä että ajat erottuvat jotenkin selkeästi toisistaan. Vuodenkierrossa on jotain omanlaista joka osiolle. (Joulu on vähän unenomaista lämpimässä nostalgiakuplassa elämistä. Ja sitten aloitetaan seuraava luku.) Sama pätee myös musiikkiin. Ainakin itsellä on selkeästi kevät-olo musiikkia jonka kuuntelu syksyllä tuntuu aivan kummalta. Tai kesälla autolla-ajelu biisejä. Tai syksysynkistely musiikkeja. Or maybe I'm just weird like that?

Vietin vähän pitempään kaupassa ja ihmettelin ympärillä kuhisevaa elämää kotona erakkoilun jälkeen. Rakas ystäväni Ipod tarjosi soundtrackin, joka antoi kaikelle uusia merkityksiä. Jos omistatte jonkin kuljetettavan musiikkilaitteen niin kokeilkaa joskus. On aivan eri nähdä mummo raahaamassa korillista perunoita Amilién soundtrackillä kuin ilman. Naureskella kun edessä kävelevä sattuu astumaan juuri soivan musiikin tahdissa. (Pieniä vaaratilanteita voi aiheuttaa liiallinen herkistyminen vaikka jäätelöaltaalla jos kohdalle osuu sormustenherran ihanimmat sävelet.)

Kestorakkaus Radiohead on aina hyvää elämä-taustamusiikkia kaduilla kulkiessa. Tietysti siitä tulee vähän irrallinen olo maailmasta, mutta se on toisinaan ihan sallittua. Radiohead on vähän niinkö mustat vaatteet ja elokuvateatterit. Niissä on aina kotonaan. Tapahtui mitä tahansa.

Ihmiskuntaan takaisin liittyminen on aina mielenkiintoinen prosessi näin vapaapäivien jälkeen. Yleensä erakkoudun vain muutamien hyvien ystävien seuraan lomien ajaksi. Ihmislaumojen kanssa on töissä niin paljon tekemisissä, ettei enää vapaa-ajalla jaksa ylimääräistä hulinaa. (Oonkohan oikeesti tulossa vanhaksi?) Mutta nyt ollaan taas täällä, tyytyväisinä nauttimassa teidän aivoituksista ja yhteyksissä ulkomaailmaan... ainakin joissain määrin : )
  

Waitinglist

"Bounjourno, nätsis"

Viime vuonna luin 86 kirjaa ja katsoin 162 elokuvaa.  Osan ihan ensimmäistä kertaa. Osan muisti jo ulkoa. Ja osan olisi voinut jättää välistä. (Tiivistäkäämme tämä kahteen sanaan: hanki ja elämä)

Olen huono elokuvakriitikko, joten jätän kommentoinnit täällä Eteisessä vähälle. Yleensä tykkään leffoista vaikka niissä olisi jotain pahastikin vialla. Jos tarina vain on sen arvoinen voi virheet jättää vähemmälle huomiolle. Viime vuodelta jäi mielen päälle kelluman muutama suosikki.

Coraline oli ensimmäinen 3D kokemukseni elokuvateatterissa ja missä ulotteisuudessa tahansa aivan ihana. Neil Gaimanistille herkkua.

 "Easy Breasy Cover Girl. HA!"

Ja syntymäpäivänäni ensi-illan saanut (Its a sign!) Star-Trek oli vain niin onnistunut loikka uuteen aikakauteen vanhalle tutulle. (Spockista en edes sano mitään. Tulee liian pitkä litania teinityttöhuokailuja...) 

Live long and furry.
(Ihan virallinen tervehdys on hankalaa tassulla...)

Pitkät spekulaatiot siitä, että vain Tarantino voi tehdä Hitlerin salamurhaelokuvan, jossa voitaisiin onnistua, pitivät paikkaansa. En spoilaa enempää.
Sinänsä kevyt Gamer oli sai miettimään miltä mitättömistä sivupelihenkilöistä tuntuu. Mikä ei helpota pelaamista let me tell you. (Ja toivomaan aivo-pyyhekumia, että saisi Milo Ventimiglian pikkusivuroolin mielestä pois Heroesta katsottaessa.) 

"And they said the diamond-effect would look cool..."

Kumpikin Twilight-filmityksistä osui viime vuodelle ja pysyivät hyvin kirjojen tunnelmissa kiinni.
Sympaattisena pikkuelokuvamaistiaiseksi sopi Fanboys. Pahanlaatuisena nörttinä siitä saattoi löytää kaikki omat enemmän ja vähemmän herttaiset hölmöytensä. Ja muisti miten hartaasti ja palolla Episode 1 aikanaan odotti. Piiiitkäaikaisena Star Wars-fanina en kyllä ihan yllä samalle tasolle. Scifiklassikoiden kaksoisagenttina tykkäsin aina myös Star Trekistä...

"Look. I'm your stuffed animal."

Mutta se oli silloin ennen vanhaan. Nyt keskitytään siihen mitä kaikkea kauan odotettua on tulossa.

Sherlock Holmes. Hii!
Liisa ihmemaassa. Hii!! (Tim Burtonin takia ylimääräinen huutomerkki.)
Prince of Persia. Hii!

True Blood viimein televisiosta. (Parempi tullakin kun kaikki kirjat on tullut luettua ja verenhimo on kiitettävä...)
Ainakin kaksi matkaa ulkomaille. Eli kerrankin kunnon valokuvia...
Jo toista kertaa peräkkäin pitää aloittaa ikä numerolla 3.
(Kaikkea pelottavaakin siis edessä...)

Jatkoajatus jälkikäteen. Uudenvuodenpäätökset on tyhmiä. Mutta.

Katsoin dokkarin kissanaisista. Tai oikeammin crazy cat ladies. (Suomennos on vähä liian Halley Berry trikoissa -fiiliksinen.) Siinä oli nainen jolla oli 3 kissaa, toinen jolla oli 16 ja sitten muutama rajan yli jo kauan sitten lipsahtanut yksilö, joilla oli pitkästi yli sata kissaa kummallakin asuntoa valloittamassa. (Dokkari on vielä YLEn arenassa nähtävissä. Se oli mielenkiintonen ja huolestuttava yhtä aikaa.)
Ja päätän nyt että kaksi on ihan tarpeeksi. (Varsinkin kun ne on smackdown-tuulella ja juoksee ympäri asuntoa hännät paksuina innostuksesta.) Päätän että tänä vuonna en ota lisää kissoja. Ei kyllä ollut aikomuksissa, mutta päätetään nyt ihan varmuuden vuoksi.

Ja nyt kun kerran alotettiin päättäminen, niin päätetään täten ihan yleisesti ettei olla turhan kilttejä ja vastuuntuntoisia. Tehdään välillä niinkuin itsestä tuntuu. Ei aina kuten pitäisi tai velvoitetaan tekemään. 
Ja vielä päätetään, että ei olla turhan aikuisia. Illistellään kaupassa pikkulapsille jos siltä tuntuu. (Eikä niiden vanhemmat huomaa.)