lauantai 24. tammikuuta 2009

Flame of the West





Anar


Universumi on outo paikka. Meillä oli koulutuspäivä, joten ehdin aikaisemmin töistä. Pääsin pitkästä aikaa kiertämään kirpputoreja. Ja mitä siellä olikaan.

Anduril. Aragornin miekka.

Oikeasti. Siellä se oli huotrassaan, aivan täydellisenä kaikkine riimuine ja haltijakirjoituksineen. Eikä oikein sopinut vanhojen leikkitavaroiden, vetoketjujen, parittomien kuppien ja vaatekasojen keskelle... Anduril on niin pitkä, että se oli vaikea vetää ulos. Vaikken ole ihan lyhyt, en mitenkään voisi pitää sitä vyötettynä, ilman että maahan jäisi naarmuja.


Mielenkiintoinen arkistointijärjestelmä?

Hetken aikaa taas mielikuvittelijan ammattitauti nyrjäytti ajatukset villeiksi. Koska en ihan ole menettänyt kosketusta todellisuuteen, tiedostin toki, että kyseessä on kopio elokuvarekvisiitasta. Mutta silti. Wou. Anduril. Melkein näin miten Aragorn harppois hakemaan sitä vihaisena, koska joku idiootti on epähuomiossa vienyt sen kirppikselle myyntiin. Riitelisi kirppiksenpitäjän kanssa siitä ettei aio maksaa omasta synnyinoikeudestaan ja lähtisi viitta liehuen pois.
En kuitenkaan jäänyt odottamaan herran saapumista. Vielä ei tarvi soittaa valkotakkisille.

(Sekä Aragorn että Anduril on Sormusten herrasta, tiedoksi teille epä-nörteille ja tietämättömille.)

Isil

Ei kommentteja: