tiistai 6. tammikuuta 2009

Knit happens


Sormille piti keksiä jotain konkreettista tekemistä kokonaisen kokoustamispäivän jälkeen. Kaivelin lankakoria ja päädyin kokeilemaan ensimmäistä kertaa ikinä kirjoneulosta. Tai normaali-ihmisten kielellä useammalla langalla tehtyä kuviota.

Miten tähän päädyttiin, on minullekin mysteeri. En nimittäin oikeastaan osaa kutoa. Aina syksyisin tulee jonkinlainen geneettinen tarve värkätä lankojen kanssa. Silloin kaivan virkkuukoukun ja nyherrän jotain pientä. Kaikista ihaninta on tietysti käydä ostamassa uusia lankoja. Kuvitella mitä niistä voisi tulla. (Ainakin jonkun muun käsissä...) Löysin kuitenkin syksyllä kirjakaupasta mukavan kutomisopuksen, joka on saanut minut huomaamaan, että puikkoja voi käyttää muutakin kuin syömiseen.

Kutominen on kivaa ja sitä tehdessä aivot lepää – mikäli on oppinut ihan perus perus perusteet... Muuten menee hermo n. 30s välein. (Voitte itse päättää onko tuo s lyhennys sekunnista vai silmukasta, omasta kärsivällisyystasosta riippuen...) Muutkin ovat tajunneet saman ennen minua. Stitch n' bitch on pienoinen kansanliike. Nainen on nainen puikoissakin, kutominen ei ole vain mummoille.

En oikeastaan tykkää kuvioneuleista. Tulee mieleen monenkirjavat über-villatakit, joissa on sorsia ja kuusia ja koristepunoksia... ja ovat suunnilleen yhtä kevyitä ja taipuisia kuin kevlar. Mutta haasteita pitää olla. Halusin miettiä jotain mahdollisimman epäperinteistä. Joten suunnittelin ruutupaperille retro-pelihirviön.
Ja sitten sormet solmussa sain sen siirrettyä joten kuten lankoihin. (Kissat olivat suureksi avuksi...) Lopputulos on aika kaukana paperihypoteesista, mutta kyllä monsterin suurin piirtein tunnistaa... Eihän tuota palasta mihinkään voi käyttää, mutta ehkä joskus voisin kutoa vaikka ylimäärähihat ja niihin olioita...

Viimeistään ensi syksynä, kun x-kromosomit päättävät taas nostaa klassisnaista papiljottipäätänsä...

Ja jatkoajatuksena teemaan:
Althea Crome (mieletön nimi!) käyttää kirjaimellisesti hiuksen hienoja lankoja ja kutoo niistä neuloilla sormenkokoisia villapaitoja. Kirjoneuleita myös... O____0 Ihan käsittämättömiä.

Tälle fanatismin tasolle en ehkä halua astua aivan vielä. Törmäsin hänen töihinsä kun kävin tarkemmin penkomassa ihanaisen, helmikuussa 2009 julkaistavan (jei!) Coraline animaatioelokuvan sivuja. Löysin makuuhuoneen peilipöydän ylälaatikosta (tämä etsintäneuvo selkeytyy kun käyt klikkailemassa linkkiä. videon miniatyyrikutojasta, hän kun on tehnyt elokuvan hahmoille vaatteita. Alalaatikossa oli jopa kutomisohje Coralinen paidan normityyrille (i.e. normaalikokoversiolle).

Sivut kestää hiukan lataantua, mutta ovat so worth it. Toivottavasti elokuvakin on.
Neil Gaimanin kirjan pohjalta nightmare before christmasmainen elokuva. Oh joy... Ei sen ole mahdollista olla huono?

Ei kommentteja: