Roskaa.

Ihmettelen aina miten tuttuni tunnistavat automerkkejä kaukaa/pimeällä/räntäsateessa/action-elokuvan-takaa-ajoista...

Heille riittää pikku vilaus ja kas, auto on tunnistettu. (Itse kun erotan lähinnä kuplavolkkarit, minit ja ehkä T-malli Fordin, niitä tosin harvemmin näkyy kylillä...) Mutta tänään tuli konkreettisesti huomattua, että aivan sama speed-o-mator huomiointi toimii minullakin, vain aivan eri asioissa.

Tehtiin opiskelijoiden kanssa jo aiemmissa jutuissa mainittua kankaan maalaus operaatiota, graafista suunnittelua elävässä elämässä tms. Ettei spraymaali pääsisi karkailemaan vääriin kohtiin, paidat paketointiin tosi tarkasti vanhoilla HS:llä. (Sunnuntailehdestä riitti puolelle luokalle...) Kaikki sujui hyvin. Saatoin välillä jopa istuskella ja höpötellä opiskelijoiden kanssa. Kun yhtäkkiä hyppäsin ylös ja kävin repimässä roskiksesta Neil Gaimanin. Ihan refleksinä. Tunnistin sen pikkusesta, huonosti painetusta kuvasta, rutattuna maalisten papereiden, kontaktimuovin ja maalarinteippien myriadista. Hassua.
Taidan olla ehkä aavistuksen into miehestä? Sen kirjat on niin *liitä tähän jokin ylistävä adjektiivi*. Haluaisin muuttaa vähäksi aikaa asumaan herra Gaimanin aivoihin. Voisi olla mielenkiintoista. Toivottavasti en kuitenkaan päätyisi ompelemaan nappeja silmien tilalle.


No Trashcans were emptied during the making of this posting.