Onnistuin olemaan höperö, tällä kertaa ihan julkisesti. (Toiset vain on lahjakkaampia kuin toiset, vaikka sitten noloissa tilanteissa...) Älkää välittäkö hiukan hyppelevästä juonesta, luottakaa vain siihen että lopussa kaikki selvitykset jollain hämärällä tavoin kietoutuvat viimein toisiinsa.
Minulla on syystakki, jossa on puolipituiset hihat. Ei ehkä kovin käytännöllistä, mutta vaatekappale sattuu olemaan minusta kivan näköinen. Koko syksyn yritin löytää pitkävartisia hansikkaita, joita voisi käyttää viileämpinä päivinä takin kanssa, mutta koskaan ei ollut onni muassa. Vaatetuskaupoissa ei ollut kuin ranteisiin ulottuvia pikku käsineitä.
Exhibit A: Sticky finger-warmers
No, joka tapauksessa tämä totetuttamaton ostos-haave on pyörinyt mielessä vielä talvenkin. Kun tässä eräänä viikkona törmäsin yllättäen erittäin pitkävartisiin hansikkaisiin, ne oli tietysti aivan pakko hankkia. Pitkähihaisen talvitakin kanssa ne ovat valtavan lämpimät, mutta äärimmäisen hankalat ottaa pois, jollei takkia ole ensin riisunut päältä. Nyt pakkaskirpeilyn luvattuna talvena, olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä tästä hankaluudesta ja käyttänyt ihanan lämpimiä käsineistöjä.
Minulla on myös Ipod. (Pahoittelen tätä jatkuvaa tavaran-omistuslistaa, mutta se on tarinan kannalta tarpeellista.) Se on yksi suuria aarteita, joita ilman en oikeastaan liiku mihinkään. Aina yksinään kaupungilla ollessa kuuntelen musiikkia. Soundtrack for arki.
Jos ette kyseistä laitetta ole koskaan käyttäneet, kerrottakoon että Ipod on suunniteltu mahtavasti. Keskellä oleva pyöritettävä valintarengas ei reagoi kankaaseen, joten sitä voi ihan rauhassa pitää taskussa. (Siis toisin kuin vaikka normikännykkä, josta voi kävellessään vahingossa painaa väärän napin päälle ja soitella taskunpohjan rahinapuheluita, ellei käytä näppäinlukkoa.)
Exhibit B: Handle with care
Ja tästä pääsemmekin kanssakaupunkilaisia huvittaneeseen tilanteeseen. Voitte jo nokkelina arvata ongelman vertailemalla esiin otettuja tavaroita. Niiden yhteistoiminta ei oikein toimi.
Olin ihan rauhassa kulkemassa kaupasta kotiin, kun ipod alkoi pauhaamaan jotain liian isolla olevaa kappaletta korvien säryksi. Siirsin kuulokkeet vinoon ja kaivoin ipodin taskusta, mutta kuinka ollakkaan, hanskojen kanssa ei voinut volyymiä muuttaa suuntaan tai toiseen.
Yritin nykkiä käsineitä pois, mutta moninkertaisen vaatekerrokset eivät halunneet päästää niistä irti. Ärsytystaso alkoi tässä vaiheessa olla koholla. Pakkanen, painava kauppakassi, yhteistyökyvyttömät käsineet ja yliherkkä ipod. Eikä kuulokkeista pauhaava kappale sopinut yhtään tunnelmaan.
Lopulta tein mitä kuka tahansa siinä tilanteessa olisi tehnyt. Jos Ipod tottelee vain iho-kosketusta, käytetään sellaista iho kohtaa joka ei ole vaatekerroksien alla piilossa: Nenää.
Olin tietoinen toimintani potentiaalisesta huvittavuudesta, joten vilkuilin näkyykö ketään ennen äänenvoimmakkuuden ja musiikkivalinnan muuttamista. Mutta dramaturgia tietysti vaatii, että viereisestä parkkitalosta tupsahti juuri sinä kyseisenä hetkenä ihmisiä.
Sain pitkiä katseita jotka vaihtelivat huvituksesta huolestuneisuuteen.
En yhtään tiedä mitä he olettivat minun tekevän : )
No. Itselle nauraminen on terveellistä...
Ainakaan en liimannut kieltäni johonkin metalliputkeen niinkuin joskus lapsena.
4 kommenttia:
Hahhahhah... =D kiitos päivän parhaista nauruista!!
Hänen pitää hankkia kuulokkeet, joissa on johdossa volyymisäätö, erinäppärät vekottimet on ne.
Muah, tuntuu tutulta ja raivostuttavalta yhtä aikaa, juuri näin ;O)
I aim to please ;) Omia idiotismeja on hyvä jakaa. Teoriahan menee niin, että typeryydet laimenee mitä useampi niille nauraa...
Laiza, logiikkanne on virheetöntä ja otan neuvostanne tulevaisuudessa vaarin. Ehdin juuri vähän aikaa sitten hankkia uuden designer kuulokkeet, ilman volyymisäätöä. Mutta ne oli niin nätit :) Toivotaan että saan ne hajalle? Tai kesä tulee ja voi olla taas sormet paljaina?
Lähetä kommentti