perjantai 27. marraskuuta 2009

ensimmäinen piparkakku uunista ulos



Talven ensimmäiset piparkakut on paistumassa. Tuoksu on huumaava. Tosin epäilen, että noin kolmasosa taikinasta ei selivinnyt pellille asti... Mutta se kuuluu piparkakkujen tekemiseen, ylimäärärippeet saa syödä, kun niitä ei enää kannata kaulia uusiksi.

En käytä juurikaan "perinteisiä" piparkakkumuotteja vaikka ne ovatkin herttaisia ja käteviä. Teen pipareita kuitenkin niin vähän, että jokaiseen voi tuhlata hiukan enemmän aikaa ja keskittymistä. Minulla oli ennen paksusta muovikalvosta leikatuja muotteja, mutta värkkäsin viime talvena savesta perusmallit omista pipareista.

Inspiraatio kaikkiin malleihin on lähtöisin Tim Burtonin ihanista aivoista. Saksikäsi Edwardin rakentaminen lähtee elokuvassa liikkeelle mahtavan omituisesta piparkakkukoneesta. Joskus muinoin suuressa Edward huumassa piirtelin omituiskeksijän piparkakkumallit ja siitä asti käyttänyt niitä jouluisin. Tietysti mukaan on päätynyt saman tyylisiä omiakin malleja. (En ole muualla törmännyt muumio-pipareihin, mutta tietysti harvat ovat yhtä vinksahtaneita teidehistoriasta kuin eräät nimeltämainitsemattomat blogistit...) (Muumiot oli muuten eri pellillä)

Ei kommentteja: