Switzerland

Tänään viimein pääsin elokuviin asti. Ei tulipaloa, ei nokien ja savustettujen vaatteiden siivoamista. Viimeinkin New Moon. Elokuvasta voisi sanoa kaksi kirjaint: A ja h. (Yhdistetään äänteksi ja toistetaan huokaillen kunnes nolottaa ja tulee säälittävä "olen liian vanha tähän"/teinityttöfiilis)

Mikäli et ole kirjoja tai elokuvaa katsonut etukäteen, kannattaa tässä lopettaa lukeminen. En halua millään pilata kokemuksia ja olla itse tarinamurhaaja.

Vähän pelotti etukäteen. Twilight on suloista (ja tietysti myös kamalaa) ensirakkauseuforiaa sekä kirjana että elokuvana. New moon on se ensimmäinen rakkauden menetys ja aivan musertava sellainen. Aikoinansa kirjaa lukiessa itkin silmät melkein irti. Kuukausi toisensa perään vaihtuu eikä mitään ole olemassa.

New Moon onnistui hyvin hankalasta tehtävästä. Olla tuskallisen kipeä erotarina ilman että koko elokuvasta tulee ilkeä olo. Olla rakkaustarina ilman toista osapuolta.
Ja mikä vaikeinta: saada Edwardille kilpailija, joka oikeasti olisi tarpeeksi (lisää tähän mikä tahansa ah-adjektiivi). Että oikeasti pitäisi miettiä kumman ottaisi, auringon vain kuun.

"Kuuta" ei elokuvassa nähdä suureksi osaksi kuin haamuina. Niinhän nimikin lupaa. Uusikuun aikaan kuuta ei näe, vaikka se olemassa onkin. (Toisin kuin pikainen susi-klisee-kuvitusluonnokseni antaa ymmärtää). Edwardin poissaolo ja hänen näkemisensä odottelu on tehty hienosti. Yhtä paljon kuin Bella, toivoo itsekin että mies ilmestyisi, edes hetkeksi.

"Aurinko" taas on elokuvassa koko ajan läsnä, onnellisena ja lämpimänä. Kiinnostavaa miten paljon pelkkä hiukstenleikkuu saa Jakobin hahmoa vanhennettua ja muutettua. Kuten Bellan näkökulma hänestä muuttuu. Itseä nuoremmasta ystäväpojasta joksikin muuksi.

Keskinäinen naljailu ja tajuttomankokoiset muffinssit saavat koko susiporukan tuntumaan mutkattoman kodikkailta. Susilaumasta on tehty kaunis, lämmin ja hyvin inhimillinen. Heidän seuraansa voisi vain tupsahtaa ja olla se mikä on. Culleneiden hienosto tyyliin ja vampyyri-kylmyyteen on taas selkeä ero.

Susien animaatio oli riittävän hyvää. Vähillä vaatteilla liikkumista ei juuri selitelty, paitsi nopeasti sudeksi muuttuessa näki miten kengät ja vaatteet räjähtivät silpuksi. Tästä voisi siis kirjoja lukematonkin katsoja päätellä, ettei lempivaatteita kannata metamorfoosin iskiessä olla päällä. 

Volturien luona käytävä taistelu on yksinkertaisesti hieno. Volturien mahti tulee hyvin esille juuri siinä, miten avuttomia aiemmin voimiltaan ylivertaiselta vaikuttaneet Cullenit ovat heidän käsissään. Edward on kuin märkä kissanpentu. Häntä paiskotaan ja heitellään marmorimurskaimena pitkin salia ja päättäväisyydestään huolimatta Edward on täysin voimaton. : (
Voimakkaillakin hahmoilla täytyy olla jokin uhka, jotain vielä voimakkaampaa jota pelätä. Jota varoa. Jota vastaan taistella... Voltureista tehtiin sellaisia ja samalla kudottiin alulle tulevia juonia.

Supersankarit joilla ei ole mitään heikkouksia, ovat tylsiä. Supermies pelkän kryptoniitti-allergiansa kanssa jää aina wolverinen, batmanin ja muiden mielenkiintoisten jalkoihin. (Mies, jonka suurin ongelma on uskaltaako hän puhua naisille ja muistaako kammata hiukset oikein päin, ei juuri hetkauta minua.)

Elokuva oli aluksi kirpeän kaunis ja onnellisen hattarainen lopussa. Juuri sopiva sekoitus kipeää ja pehmeää. (Edwardia ja Jacobia, jos niin päin haluaa ajaltella?)

Kuten kirja-lukeneet saattoivat otsikosta päätellä, itse en suostu valitsemaan.