Virginia Woolf sanoi, että kirjailija tarvitsee oman Huoneen, eikä hän tarkoittanut vain fyysistä tilaa, jossa kirjoittaa. Huone on kaikilla omassa mielessä. Mahdollisuus antaa ajatuksista aikaa ja tilaa luomiselle, on se sitten mitä tahansa taiteilua.
Viime keväänä huomasin, että minulla ei ole omaa huonetta. Huomasin eläväni eteisessä. Olin koko ajan menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Koskaan ei ollut aikaa tehdä niitä asioita, joita itse halusin tehdä, koska piti olla niin onnettoman tehokas kaikessa ulkopuolisessa muka-tärkeässä.
Tuntui, että maailma liikkuu aivan eri vauhdilla kuin minä, enkä koskaan ehtinyt saada sitä kiinni. En saanut mitään valmiiksi. Tai jos sain jotain tehtyä, en ollut tyytyväinen, liikaa oli vielä tekemättä. Koko ajan keräsi enemmän ja enemmän varastoitua, levotonta mielikuvitusta sisälleen, kun ei voinut käyttää sitä mihinkään. Ei ollut muka tarpeeksi aikaa...
Aikaa ei saa haukkua liikaa. Ei ole sen vika, jos aikansa käyttää turhiin työasioihin tai muuhun pakolliseen. Ajankäyttö saa muuttua. Kuten blogikin... Varsin kätevää, että kahdella hiirenklikkauksella voi kadottaa kokonaisen vuoden. Ja aloittaa alusta.
Elämisen ei pidä olla tehokasta tai järkevää. Minä haluan taas huomata kaikki mielenkiintoiset pikkuihmeet, joita ei ehtinyt miettiä. Värkätä tarinoita tai kuvituksia ilman selkeää tarkoitusta. Olla välillä onnellisesti ”hyödytön”.
Minä aion hankkia itselleni Huoneen. Jos ei parempaa löydy, niin edes Eteisen.
Ehkä siitä sitten ajatustaloon rakentaa hiljalleen lisää asuintilaa luovuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti