Kun hämärä alkoi paljastaa tähtiä, makasimme hiekalla pimeässä.Muumio ei pidä tulesta, aivan ymmärrettävästi. Hän on liian kuiva tyyppi istumaan nuotiolla. Onneksi Hukassa on harvoin kylmä. (Maailmassa hukataan paljon lämpöä, kylmyyttä ei niinkään...)
Hukattu Aika hohtaa aavistuksen valoa, jokaisen aallonharjan näkee tummempaa vasten selkeänä vanana, joka törmää rantaan ja levitessään sammuu. Hohde on melko himmeä, välillä luulee vain kuvittelevansa, että näkee jotain. Vähän kuin lapsuuskaton fosforitähdet sängyn yläpuolella.
Oli hyvä vain olla siinä. Kuunnella Ajan hengitystä ja tietää, ettei itse hukannut hetkeäkään. Kaikki tarvittava oli juuri nyt.
Muumio on hyvä pysymään hiljaa. Hänellä on siitä paljon harjoitusta, eikä minua haittaa. Usein vietetään tunteja sanomatta mitään. Ollaan vain. Iltaisin hän innostuu puheliaaksi. Kertoilee Opaskoulutuksesta ja Hukasta, mikä on yleensä melko tylsää, ja omasta elämästään (tai olemastaan, kuten hän sanoisi) mikä taas on melko kiinnostavaa.
Mitään suuria historiallisia läpimurtoja on turha odottaa. Muumio ei muista kuin hitusia ajalta ennen katoamistaan, eikä oikeastaan mitään ajasta ennen muumiointia. Hautakoristeissa oli ollut pitkät tarinat vainajasta, mutta Muumio ei ole varma kertovatko ne hänestä. Usein muumioita siirreltiin paikasta toiseen rosvojen ja muiden urkkijoiden pelosta. Eikä sillä oikeastaan ole niin väliä.
- ”Tulkoot puhelimeesi loppumaton ketju ylipäättäväisiä lehtimyyjiä”, julistin juhlallisella äänellä.
- ”Olkoon jokainen käymälä varattuna aina, kun sitä eniten tarvitsisit käyttää”, Muumio vastasi. Minua aina huvittaa hänen rahiseva äänensä.
- ”Muuttukoot kaikki kenkäsi yhden numeron liian pieniksi”.
- Tuo oli aika paha, mutta saat miinuspisteitä Amélien plagioinnista, Muumio kommentoi.
Pelasimme Vitsauksia. Tulvat, kuivuudet tai heinäsirkkalaumat olivat aivan liian laajoja. Surkeudesta katoaa teho, jos se tapahtuu kaikille. Olimme tulleet siihen tulokseen, että kunnon vitsaus oli henkilökohtainen.
- Viiltäkööt jokainen paperiarkki sormesi haavan”.
- Auts. Te egyptiläiset olette tosi sadistista porukkaa.
Vitsausten keksiminen oli hauskaa. Aivojen lepuutusta ja juttelun täytettä. Todennäköisesti kumpikaan meistä ei tosielämässä olisi hennonut kiusata ketään, liian kilttejä kun olimme, mutta ajatusleikeistä ei ollut vahinkoa.
- "Ihastukoon jokainen rakastettusi parhaaseen ystävääsi".
- Tuo on jo liian julma, Muumio irvisti. Tai niin ainakin oletin. Kääreet laimentavat kasvonilmeitä kiitettävästi. - Menee jo lähelle perinteistä ”esikoisten kuolema” astetta.
- Niin... mutta toisinaan on käytettävä kovia otteita,yritin perustella.
- ”Peruutettakoon jokainen lempisarjasi kuuden mahtavan jakson jälkeen.”- Tuossa on se vaara, että vitsauksen saaja tykkää samoista ohjelmista kuin sinä...
- Hei! Ehkä Firefly lopetettiin kirouksen takia.Muumion televisiomaku oli hyvin samanlainen kuin itselläni. Pitkästä aikaa tuli puhuttua sci-fistä jonkun kanssa.
- No ei siihen ainakaan mitään järkevää syytä ollut...
- ”Juuttukoon jokainen radiosi soittamaan countrya.” Nää, tuo oli liian huono. Haluan vaihtaa. ” Värjääntyköön jokainen pyykkikoneellisesi epämääräisen vaaleanpunaiseksi.
- ”Rullautukoot jokaiset sukkahoususi kävellessä alaspäin”.
- Mistä sinä voit tietää jotain tuollaista?Muumion ymmärrys maailmasta oli aina hämmentävää.
- Luen lehtiä, oli yksinkertainen vastaus. – Myös naisille tarkoitettuja.
Olin miettinyt asiaa jo muutaman kerran. Tuntui sopivalta hetkeltä kysyä.
- En tiedä meneekö tämä liian henkilökohtaisuuksiin, mutta kumpi sinä olet?
- Kumpi mitä?
- Mies vai nainen. Olen yrittänyt miettiä, mutta en ole vieläkään varma.
- En minäkään, Muumio sanoi.
- Etkö... tunne mitään erityisiä osia, jotka ehkä antaisivat asiaan selvyyttä.
Muumio tuhahti.
- No en ”tunne”. Ruumiinosien tunteminen ei ole enää kovin käyttökelpoista siinä vaiheessa kun sisuskalut ja muut elimet on siististi purkitettuina sänkysi vieressä laatikossa.
- Anteeksi, minä sanoin. Emme puhuneet juurikaan siitä, että Muumio sattui olemaan kuollut.
- En minä suuttunut. Koko ajatus on vain niin turha. Mitä väliä sillä oikeastaan on? Minä olen minä.
- Voihan asian noinkin nähdä.
Tuijotimme tähtiä. Täällä tähtikuviot olivat aivan tuntemattomia. Kotitaivaalta sentään tunnisti Otavan ja muutaman muun. Täällä avaruus oli jotenkin lähempänä ja oudompi. Varmaan osittain johtui siitä, ettei katuvalosaaste päässyt pilaamaan pimeyttä.
- Voisit avata kääreitä ja kurkataehdotin virnistäen. Muumio näytti tyrmistyneeltä ja veti henkeä rahisten.
- KURKATA! Se huusi. Hiljaa, mutta kuitenkin.
- Tajuatko yhtään miten harvinaiset nämä kääreet ovat! Tätä erikoista kalanruotopunontaa ei ole löydetty ainoaltakaan toiselta muumiolta. Se on korvaamattoman arvokas todistus menneen ajan huippuunsa kehitellyistä käsityötaidoista. Minä selvisin arkeologian villeistä vuosista koskemattomana ja sinä haluaisit avata kääreitä ja kurkata!
- IHMISET!Muumio jatkoi valitustaan ja minua alkoi naurattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti