lauantai 20. kesäkuuta 2009

Helsinkijuhannus: Päiväretki Porvooseen




Tehtiin juhannuspäivä vierailu Porvoon vanhaan kaupunkiin 
(n. 200 vuotta Aleksanteri I jälkeen.) 

Mielenkiintoinen vanhakaupunki nousee portaittain joesta mäelle kohti kirkkoa. (Muusta Porvoosta en aio sanoa paljoakaan. Siellä on joku aika-avaruusjatkumo on rikkoutunut ja hiljalleen klassisen kauniit puutalot sekoittuvat etoviin 70-luvun betonilaatikkomöhkäleisiin eikä kellään ole enää kivaa. Pysyttiin turvallisen välimatkan päässä tuhoalueesta. )



Aivan joen rannassa venevajoista oli tehty (kesä)asuntoja. Laiturit oli evoluutio muuttanut ihaniksi teenjuontiterasseiksi veden ylle. Hassua ajatella, että ne oli entisaikoina sitä köyhimpien ja surkeimpien aluetta.



Brunbergin tehdas oli kiinni, joten jäätiin suukoitta.
(Paikalliset Umpalumpat oli varmaan juhannusvapaalla.)



Toinen miinus tuli Porvoolle ilmanalasta. Keskikesän juhla ei näkynyt oikein säätilassa. Harmaita pilviä vilisti taivaalla ja vähän varjosti valokuvaustoimintaa. (Pitää mennä uudestaan jonain hyvänvärisenä päivänä.) (ja kun suklaatehdas on auki)



Porvoon tuomiokirkosta löytyi muiden uskonnollisten kuvien joukosta Yksisarvinen. (Nyt joku kunnon ateisti voisi sanoa että mielikuvitushahmojen kuviahan kirkoissa aina pidetään seinillä?) Se sopi sinänsä oikein hyvin juhannuskoivuin koristeltuun kaariholvistoon. Ja onhan niitä keskiaikaisissa kirkoissa lohikäärmeitäkin (usein ikävä kyllä seivästettynä). Miksei yksisarvisia?

Ei kommentteja: