Helle!

Ihanainen kesähelle ajoi minutkin kolostani rannalle. Vattajalla oli, kuten aina, taivaallista.

 Loppumattomasti hiekkaa tassutella. Muotoilla linnoiksi. Löytää luonnoslehtiön välistä illalla kotona. (ja joka muusta välistä)

 

Kävin ensimmäistä kertaa tälle kesälle uimassa, vaikka sukeltaessa tuntui, että aivot jäätyy.
Pitkä empiirinen tutkimukseni on osoittanut, että elinvuosien karttuessa uimaveden lämpötilan sietokynnys alenee eksponentiaalisesti koko ajan. Lapsena kävi jo joskus huhtikuun lopulla ensi kertaa meressä (h)uimassa, kovasti kiljuen välillä, mutta nauttien yhtä kaikki, vaikka jossan kauempana ulapalla vielä kelluskeli viimeinen sitkeä jäälautta.

Aikuisuuden myötä surkastuu myös hiekkalinna-arkkitehtuurin taito, kuten kuvasta voi päätellä. Ehkä kaikki lapsuuslinnat oli niin mahtavia koska

• - silloin oli itsekin pienempi, joten linnat tuntu valtavilta
• - niihin jaksoi käyttää tunteja ja taas tunteja aikaansa
  
• - muistot niistä on sanonnan mukaisesti kullattu ajan toimesta
• - silloin eli vielä syvemmällä mielikuvituksissaan kuin nykyään. (Mikä on kyllä vaikeata uskoa...)

Tai ehkä sitä nykyajan hiekassakin on jotain vikaa verrattuna Vanhoihin Hyviin Aikoihin.