Vanhat valokuvat on ihania. Paksulle pahville liimatut mustavalkoiset kabinetti-muotokuvat, joissa on ajan tuoma lämmin väri. Sellaisia ei enää saa tehtyä. Ennen filmikemioissa käytettiin enemmän hopeaa, joten kuviin on tallentui enemmän vaalean ja tumman sävyjä. Kuvista tuli herkkiä, niissä on yhä unisen pehmeä pinta
Vilnasta löysin katumyyjän vanhojen neuvosto-tavaroiden seasta muutaman vanha valokuvan. Olin kai niin innostuneen oloinen, että mies kaivoi pöytänsä alta erikoisaarteens, jota ei uskaltanut pitää esillä ulkoilmassa. Isoja kabinettimuotokuvia vuosisadan vaiheesta. Huoh. Onneksi oli matkan viimeinen päivä, joten oli ihan pakko käyttää loputkin Litat pois...
Vanhat valokuvat on paperimuotoisia aikakoneita. Niitä katsoessa miettii kuka kuvan ihminen oli, mistä hän haaveili ja millaista elämää eli. Kun päädyin vähän vakituisempaan asuntoon opiskeluiden jälkeen, uskalsin hankkia muutamia oikeita kalusteita, joita ei ole helppo muuttaa. (Joita ei saa pakattua osiksi pahvilaatikkoon ja raahattua pahimmillaan pyörän tarakalla uuteen kämppään.)
Yksi näistä pysyväishuonekaluista on vanha klaffipiironki, johon kirpputorilla ihastuin heti. Piironki oli käytössä vuoden ennen kuin hioin ja maalasin sen ja samalla löysin salaisuuden. Pienen vetolaatikon taakse oli "salalokeroon" lipsahtanut vanha mustavalkokuva nuoresta naisesta ja ikivanha elokuvalippu. Omistaja ja aika on muuttunut, mutta valokuvista ja elokuvista nauttiminen säilytyn ennallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti