torstai 28. tammikuuta 2010

Living on the edge (of reason)


Realismiharjoitus. Valitse kuvista oikeasti olemassaoleva paikka:
a) Ensimmäinen b) Toinen c) Nehän on samaa paikkaa 
(sinistä kissamiestä voi käyttää apuvihjeenä)

En tiedä kumpi on ihmeellisempää, Totuus vai Taru, mutta kaikista ihmeellisintä on, kun nuo kaksi ääripäätä ihan tyynesti yhdistetään samaksi.

Todellisuuden ja mielikuvituksen hämärillä rajamailla on kieltämättä mielenkiintoista kuljeskella. (Kunhan osaa takaisin kotiin tänne reaalimaailman puolelle ainakin laskuja maksamaan.) Tässä muutamia todistusaineistoja siitä miten rajaviivaa on hämärretty entisestään.

WWW - Weird, Wonderfull ja en keksi kolmatta

Törmäsin netissä kuljeskellessa Sylarin eli Gabriel Grayn kellofirman sivuihin. ("We'd love to hear from you!  Fill out the form and we'll get back to you as soon as we can." Kyllä kiitos!)  Ikävä kyllä luulen, että Heroes ei ole kuitenkaan totta, vaan Gray&Sons on jonkun innokkaan / netti-koodaukseen kykenevän fanin tuotetta. 
Sain kuitenkin innostuksen penkoa lisää oikeita mielikuvitusfirmoja. 



Sain myös innostuksen tehdä itselleni eräänä hiljaisena iltana piilo julkis-fanituspaidan. 
Kukaan ei ole vielä huomauttanut asiasta. Undercover Heroes-geek...


Vähän tehokkaammalta  ja sopivasti tökeröltä näyttää Primatech paperifirman sivusto. Jos minulla olisi peitefirma, johon en haluaisi juurikaan kiinnittää huomiota, tekisin varmasti yhtä tyyyylsät sivut. Uskottavaa. 
Ja pitäytyäkseni Heroesin universumissa, löytyipä internetin ihmemaailmasta myös 3. kaudella ilmestyvä biolääketiede firma Pinehearst. Suurorganisaation sivut ovat sopivan informaatiottomat. Inspiroiva mainosvideo kannattaa katsoa.  

Jos alkaa nälkä hiukoa, kannattaa tilata pullotettua keinoverta. True Blood on jopa verigreippimaustettua. Ja on hankittavissa myös sixbackinä. (Haluan jääkaappiini muutaman. Ihan vain varuilta jos tulee erikoisruokavalioisia vieraita.)  Tosin sivusto on vähän liian "realistinen" illuusiota rikkova, koska HBO on kaikessa mainittuna. Ei siis todellista fiktio-todellisuutta...

Harmittaa, ettei Transformers II tekijät miettineet yhtä pitkään käsikirjoituksen, kuin mielikuvitusnettisivuja... Molemmat elokuvan jättiläisroboteista totuutta penkovat nettisivut löytyy netistä (Duh: mikä yllättävä paikka löytää nettisivut: netti). Samin ärsyttävän kämppisten The Real Effing Real ja yhtläisesti ärsyttävän entisen agentin Giant Effing Robots. (Uskottavuusprosenttia laskee F sanan vaihtaminen tuohon kilttiin PG13 effing hittolaiseen.) 


Pandora goes Earth


Hallelujah mountains... made in China?

Muutamien innokkaiden nettisivutekeleet tai elokuva/tv yhtiöiden ovelat markkinointi kamppanjoinnit ovat oma asiansa. Hämmentäväksi toiminta menee kun aletaan puhua kokonaisista vuorista...

Kiina on nimittäin nimennyt uudelleen Zhangjiaijen kansallispuiston yli kilometrin korkuiset "taivas pylväät"  Hallelujah Mountainiksi. Ihmeelliset kiviröykkiöt muistuttavat Avatar elokuvan kelluvia vuoristoja ja ovat kuulemma olleet inspiraationa Cameronin elokuvan geografialle. Uusi nimi (Kiinan matkailuihmisten haaveissa) inspiroi lisää turisteja ihmettelemään lähes-pandoraa.


"Hyvät helikopteri-tourin matkustajat. Pahoittelemme huonoa näkyvyyttä. 
Joku on taas mennyt käyttämään märkiä nuotiopuita"

Kyllä ainakin itse haluaisin lähteä paikan päällä käymään. (Aito Pandoran matka ei ihan sovi viikon lomalle, lentomatkakin kun sinne kesti 6 vuotta.)

Joka tapauksesa häkellyttävää, vaikkei se ihan virallinen sana olekaan...
Ja realismitehtävän vastaus on: all of the above. Kaikki vastaukset käy. Todellisuus on vain näkökulma : )

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on yksi joka antaisi aika paljon että Gray&Sons olisi totta ;OP Tai edes Sylar...
Törmäsin joskus True Bloodissa olevan Fellowship of the sun-kirkon sivuihin, oli siinä ihmettelemistä ;O) Heroes on poikinut näitä sivuja runsaasti, mutta onko tuo nyt ihme kun se maailma on niin kiehtova, krhm....