Pakollinen turistiotos
Talvella tuli idea lähteä isovanhempien kanssa kesälomareissulle Helsinkiin, synttärilahjana heille. Kumpikaan heistä ei koskaan aikaisemmin lentänyt, joten se oli osa matkaohjelmaa heti alusta. Mummu (meillä ei ole nimityksinä mummo ja vaari, vaan mummu ja pappa) usein puolitosissaan huokaili, ettei sitä varmaan enää tässä iässä tule lennettyä, joten halusimme todistaa väitteen vääräksi. Ei koskaan ole liian vanha tekemään jotain uutta ja mielenkiintoista. Isovanhempia ei tarvinnut suuresti houkutella, kunhan saatiin järjestettyä kissavahti ja kukkien kastelija.
Jännitys oli korkealla jo pitkästi ennen lähtöä. (Ensilentäjille neuvoja oli tullut koko suvulta, kaikilta tuttavilta ja kampaajalta. Muistakaa ottaa purkkaa mukaan. Korvat voi mennä nousussa ja laskussa lukkoon. Ei kannata istua siiven kohdalla.) Yksin he tuskin olisivat uskaltaneet lähteä, mutta lapsen ja lapsenlapsen toimiessa matkanjohtajina, saattoi keskittyä itse lomailuun.
Olen aikaisemmin lentänyt vain pimeinä aikoina. Nousun aikana on hetken voinut ihailla maailmaa yläpuolelta, mutta sitten on jo yö piilottanut kaiken paitsi kaupunkien valot. Oli mahtavaa istua pikku koneessa ja tuijottaa suomen pintatekstuureja taivaalta käsin koko matkan. Nyt kun kuulas kesäyö ei hämärtynyt ollenkaan.
Tilkkupeltoja ja pörröistä havumetsää, siellä täällä muutama sileä vedenpeili heijastelemassa pilvimuodostelmia. Tiet pitkinä vanoina leikkomassa maan muuten vihreää pintaa. Lentämisessä saa perspektiiviä maailmaan. Kilometrit vilisee alla ohi ilman, että itse tajuaa juurikaan liikkuvansa. Laskeutuminenkin oli huomaamaton. Pellot ja puut vain läheni ja autoja ilmestyi pisteinä näkyviin tieviivastoille.
Ja yhtäkkiä oltiin jo Helsingissä.
Extreme-Ikkunanpesemistä kiipeilyköysillä varustettuna
Isovanhemmat olivat innoissaan. Usein matkapahoinvoivalle, ahtaanpaikankammoiselle mummulle tullut lentokoneessa yhtään huono olo. Lentokokemusta voitiin siis pitää erittäin onnistuneena.
Loppumatka oli vain bonusta.
Viimeksi joskus olympialaisten aikoina Helsinkiä kiertäneet isovanhemmat ällistelivät kaikkea ihmisvilinästä talojen kokoon. Parin päivän ratikkalipulla oli helppo ajella ympäriinsä kaupunkia katselemassa.
“Mission accomplished, boys. Now move to the next target. ASAP.”
Lokit teki kommandohyökkäyksiä jäätelötöttöröiden kimppuun.
Suomenlinnassa oli helle. Piti valita aina varjoiset paikat, joissa kulkea. Silti maanalaiset tunnelit oli kosteita ja kylmiä. (Niihin ei tosin uskaltautunut menemään kuin minä nuorimmaisena.)
Arvoisa Herra oli piilossa lapsilta,
odottaen esiintymisvuoroaan näytelmäseikkailussa.
Ateneumissa oli ihana rauha ja kaikki Gallen-Kallelan Kalevala-klassikot esillä.
Pari päivää pääkaupunkihulinaa nautittua lähdettiin junalla takaisin kotiin, hyvillä mielin ja helteestä läkähtyneinä. Junassa pääsi ihan itse hakemaan ravintolavaunusta kahvia ja pullaa. Ja näki suomen uudestaan vähän matalammasta näkövinkkelistä. Vihreältä näytti alempaakin katsottuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti