Jeero of Persia
Olette jo pitkään neuvoneet minua, mutta nyt sen uskon. Prinssit ei tuu kotoa hakemaan.- Ne pitää ostaa kaupasta.
Ja ennenkuin alatte saarnaamaan ihmiskaupan vääryyksistä, kerrottakoon että kyseessä on peli. Prince of Persia. Neljäs lajiaan. (jos jätetään hassut 80-luvun esihistorialliset hyppypelit sekä kännykkä tai käsikonsolihärpäkkeet laskuista.) Olen odotellut pitään, että löydän sen käytettynä paikallisesta pelikaupasta. (Ja tietysti ennen sitä olen odotellut Playstatin 3 ostamista, jolle peli on tehty.) Voi sitä ilon päivää kun PoP hyllystä minulle hymyili. Mun pelivalikoiman täydellisyysprosentti nousi monta pistettä heti kerralla.
Ihastun yleensä peleihin joissa on a) mielenkiintoinen päähenkilö, b) hyvä juoni, c) toimiva pelattavuus. Mahtava ulkoasu ei tietenkään hidasta rakastumisprosessia lainkaan, mutta pelkällä silmäkarkilla ei minun pelaajansydäntäni saa sykäytettyä. Prince of Persiat ovat joka ikisen vaatimuskohdan täyttäneet kunnialla ensimmäisesta Sands of Timesta lähtien. On NIIN (lisää tähän joku sopivan euforinen ylistävä adjektiivi) ottaa vauhtia ja juosta pitkin seinää kun hahmo tottelee täydellisesti komentoja. Tuntuu melkein siltä kuin itse kykenisi samaan.
Vähän jännitti tämä uusi peliosio. Se on aivan eri näköinen kuin edeltäjänsä, akvarellimaalausmainen. Pelotti, että Prince of Persialle olisi tehty Angel of Darknesit. Eli Tomb Raider pelisarjan "uudistus osa", jota on täysin mahdotonta pelata ilman sensuroitavaa kielenkäyttöä.
Nyt on pakko höyrytä tästä hetki. Ei ollut takoitus mutta minkäs teet. Toisinaan pitää päästää paha ulos, ettei mätäne aivot.... Angel of Darknes. Kirottu peli on yhtä kiva kuin juurihoito ilman puudutusta urheiluselostuksella. Aiemmissa Tomb Raidereissa Lara Croftia liikkui kuin unelma, pelaaminen on nautittavaa ja hankalistakin kohdista tiesi pääsevänsä läpi kunhan vain kehitti taitojaan vähän.
Angel of Darkenissa koko pelilogiikka oli muutettu täysin järjettömäksi. Koska pitäähän sitä saada vaihtelua. (EI PIDÄ, AINAKAAN TÄLLAISTA!) Minä, ensimmäisestä Tombista asti himona pelejä läpi pelannut kohtuunörtti, kuolin esittely kentässä 20 kertaa. 20! Esittelykentässä jossa kerrotaan mistä napista tapahtuu mitäkin. Koska peliä pelatakseen täytyi olla debiili tai ennustaja. Kuka voi olettaa että kesken hypyn kamerakulma siirtyy niin, että hyppäät mutkalle ja putoat n. 6 kerrosta maahan. Läts. Vastaus kuuluu: Ei kukaan. Ennen kuin on muutaman kerran hypännyt ja läsähtänyt painovoiman vaikutuksesta alas. Järkeilyn jälkeen tajuaa, että kesken ilmalennon on käännettävä hypyn suuntaa kameran kääntymisen takia.
Argh!
Henkilöhahmosta olen tykännyt alusta asti ja juonikin oli kiinnostava, mutta kun peliä on mahdotonta pelata, ei auta mikään. Voisin ottaa tarinan kirjoitettuna versiona joskus luettavaksi. Muuten en halua olla missään tekemisissä mielenterveysmurhaaja-pelin kanssa. 148 yritystä (kyllä. laskin) saada typerä myrkkylimaa sylkevä mutanttilukkiolio hengiltä kuudestilaukeavalla pikku pyssyllä hitaasti liikkuvalla kakkoshahmo Kurtilla oli viimeinen pisara. En suosittele kenellekkään joka ei ole itsetuhoinen äärimmäismasokisti.
Mutta palataan takaisin itse aiheeseen, unelmien prinssiin. Price of Persia todistaa nimittäin että täydellisyyttäkin voi parantaa : ) Uusi peli on vähintään edellistensä veroinen ohjattavuudessa ja päähenkilönä sarkastinen kerjäläisprinssi on juuri sopivan pahankurinen virnuilija, ettei hänestä voi olla pitämättä. Eikä x-kromosominen vastapari Elika yllättävästi ole ollenkaan ärsyttävä. Kumpikin hahmo täydentää toistaan. Parin yhteistoimintaa on olennainen osa pelaamista ja juonta.
Kriteeristö täyttyy kokonaan. Makea päähenkilö jonka kohtalosta välittää, mielenkiintoinen juoni (ainakin tähän mennessä) ja täydellinen pelattavuus. JA käsittämättömän kaunis pelimaailma/grafiikka/tyyli. Akvarellityyli sopii mielettömän hyvin tunnelmaan. Musiikki on seikkailuelokuvahienoa tunnelma-maalailua.
Ainut ongelma on ehkä se, että en henno pelata aivan intona, ettei herkku lopu liian nopeasti. Pelaan harvoin pelejä uudesta alusta läpi, joten välttelen loppuun pääsemistä viimeiseen asti. En halua, että tarina päättyy...
No. Onneksi on jatkoa tiedossa PoP hurmokseen. Odotan innolla Prince of Persia leffaa. Se pohjautuu aiempiin peleihin, joten uusimman huivipäistä hurmuria ei nähdä vaan hiukan synkempi, ajan kanssa tappeleva edellinen Prinssi. Ainakin muutamat kuvat joita siitä on nettiin livautettu, ovat luvanneet hyvää. Jake Gyllenhaal on aivan muuta kuin oma näkemykseni Prinssistä, mutta ei tarvi ollakkaan. Elokuvalla pitää olla oma näkemys alkuperäistarinasta ja hahmoista. Ei suoraa 1:1 kopiointia, koska peli ei mitenkään voi toimia elokuvana.
Jälkikirjoitus: PoP on niin minulle luotu. Sain ystävältä sen soundtrackin jossa on bonusbiisinä Sigur Rós:in minulle ennestään tuntematon musiikkikappale Sæglópur. Oh Joy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti