Ones and zeroes never looked better...

Price of Persia - How to fix your badhairday with a scarf

Blogiversumissa on levinnyt innokkaasti visuaalisia piristeitä sisältäviä postauksia. Niissä kirjoittajat ovat listanneet näytelijöitä, joita... kröhöm... eivät potkaisisi illan tullen ulos makuuhuoneesta. Tai itseasiassa minään muunakaan aikana, mistään muustakaan huoneesta...

Koska omat elokuvasuosikkini ovat jo käyneet komistuttamassa maailmaa, päätin siirtyä vähän teknologisempaan suuntaan ja listata ihailtavaksi pelimaailman pikselihaneja. Nämä miehet ovat parhaimmillaan liikkeessä, mutta pelkkinä kuvinakin kiitettäviä silmäkarkkeja. Epä-pelaajille mainittakoon, että aseiden kanssa coolisti poseeraaminen kuuluu välttämättömänä osana pelihahmon arkea ja ammattia.

Stick it to me baby

Altaïr Ibn-La'Ahad 

Altaïr on filosofi ja mietiskelijä, joka pohtii elämän tarkoitusta ja ihmettelee ihmiskunnan toimintaa. Mietiskelyä hän tosin tekee kirjaston sijaan kiipeillessään pitkin Ristiretkien ajan kaupunkiarkkitehtuuria. Hän kiitää parkour-mestarina katoilla, pelastaa hätään joutuneita ja ajatuserojen takia vainottuja, eikä voi sietää fanatismia.
Altaïr kätkee itsensä hupullisiin kaapuihin ja sulautuu väkijoukkoihin, mutta ei voi mitenkään piilottaa omaa pixelhaniuttaan. Altaïria voi ihailla Assassins Creedissä.

When I was a kid, they called me porcupine

Cloud Strife

Muista hahmoista poiketen vaaleatukkainen Cloud pääsi pixelhanilistalle jo muinaisina aikoina piikkipäisenä pikkumiehenä, kauan ennen kunnollisia grafiikoita. Alkeellisella ulkonäöllä ei ollut vaikutusta, Cloud oli jo silloin ihana. Hiukan elämän päähän potkima mies, joka etsii itseään ja tarkoitusta. Kovan kuoren (ja valtavan miekan) takaa löytyy yllättävää herkkyyttä. Myöhempi Cloud on yhä piikkipäinen, mutta aiempaa ilmeikkäämpi mies. Final Fantasy VII, Kingdom Hearts (cameo) ja FFVII:Advend Children

My eye colour is shadows

Ezio di Auditore
Ezio on ylpeä, röyhkeä ja erittäin tyytyväinen itseensä. Ja siitä huolimatta aivan vastustamaton. Eli renessanssin vastine Tony Starkille. Leonardo Da Vincin ystävänä Ezio kerää taidetta ja remontoi vanhaa Villaa. Toisaalta Ezio kiipeilee torneihin ja tekee niistä käsittämättömiä sukelluksia pikkuruisiin heinäkasoihin. Soutelee Venetsian kanaaleissa ja selvittää salaliittoja aivoilla tai salatuilla aseillaan.
Assassins Creed II. En malta odottaa maaliskuuhun asti kolmatta osaa...

Only boring people take showers

Nathan Drake
Nathan on sarkastinen ja optimistinen nykyajan Indiana Jones. Seikkailija ja muinaisia kieliä ymmärtävä piilo-älykkö. Täpärästä tilanteesta toiseen koheltava Nathan on aina hiukan rähjäinen ja scruffy, mutta se kuuluu asiaan. Uskollinen ja itselleen naurava Nathan päätyy toivottomiin tilanteisiin ja yrittää parhaansa mukaan selvitä niistä. Hän on inhimillisin kaikista pelihaneista ja siksi aivan erityisen ihana.  
Uncharted: Drake's Fortune, Uncharted 2: Among Thieves...  (Vain PS3:selle, Xbox owners eat your heart out.)

His royal highness, Prince Grimm and Grimmer

Prince of Persia

Ehkä korkeimmalle pixelhani listalla kiipeää kaksi tummaa, sinisilmäistä nimetöntä miestä Persiasta.

Ensimmäinen Prinssi on rikkauteen kasvanut ylhäinen, jonka elämä muuttuu kokonaan, kun Aika päästetään karkuun tiimalasistaan. Diplomatian sijaan täytyy yhtäkkiä selvitä taistossa typeryksiä, hiekkahirviöitä, Aikaa ja omaa itseään vastaan. Vastoinkäymiset kasvattavat ja muuttavat Prinssiä, mutta synkistely ei yhtään vähennä miehen hanitasoa, päinvastoin. (Jotain voi päätellä siitäkin että valkokankaalla Prinssiksi on valittu varsin monen näyttelijälistalta löytynyt Jake Gyllenhaal). 
Prince of Persia:Sands of time, Warrior within, Two Thrones, Forgotten Sands.

Toinen on köyhä seikkailija, jolle Prinssi on pelkkä sarkastinen lempinimi.  Hän on sinipunahuivinsa alta virnistelevä rogue, lain hämärällä rajamaalla toimiva kulkuri, joka etsii oikotietä parempaan elämään ilman suuria velvoitteita tai mietintöjä. Kunnes päätyy vahingossa pelastamaan maailmaa. Vaaroille nauravan ja lähes ammatikseen hankaluuksiin joutuvan Prinssin kanssa ei ainakaan olisi koskaan tylsää.
Prince of Persia (2008)

I'm making this up as I go.

 Haluan lomalta paluu loman

Mihin kesä katosi? 

Laitoin tänään ensimmäistä kertaa parvekkeen oven kiinni sitten toukokuun. End of an era. Lasitettua parveketta on voinut pitää koko kesän lisähuoneena. Mutta nyt alkoi olla niin koleaa, että oli pakko luovuttaa syksylle. Aurinkopäivät on vielä mahtavia lähes-helle-parvekkeella, mutta näin sadeaikaan ei ulkona tarkene. Kissat on ihan tylsistyneitä, kun ne ei pääse vakoilemaan kaupunkia lähempää...

Tykkään syksystä. Iltaisin on tunnelmallisen pimeää eikä sadekaan haittaa, ropina on rentouttavaa. Kunhan niiden mukana ei automaattisesti tulisi myös kolea viileys. Aamulla on aivan hämmentävää,  kun joutuu taas käyttään sukkia. Pitää muistaa siepata takki mukaan ja valita kengät, joilla jotenkin selviää vesisateessa. Snif. Sinne meni kangastossujen keveys. 

It's all downhill from here...  Seuraavaksi tulee se viheliäinen jääkausi, joka kestää ainakin neljätoista kuukautta. Ilkeää kylmää ja pakkasta, auton ikkunoiden loputonta rapausta ja michelin-ukko-määrät vaatekerroksia, ettei palellu. Plaah. En niin oo talvi-ihmisiä.

Mutta jospa nyt vain keskittyisi nauttimaan syksystä.  
Saa ainakin hyvällä omallatunnolla nyhrätä kotona ja katsoa elokuvia...

Hyvästit

 The Incredible Shining Dog

Sain tänään suru-uutisia. Viime yönä saksanpaimenkoira Ziko, vanhempien luona asustava "pikkuveli", lähti sinne mihin koirat täältä maailmasta sitten menevätkään.

Ziko pääsi eilen aivan pikku hetkeksi pihalle. Aamuyön nuuhkinta paljasti lähellä olevia kissoja. Mielenkiintoisia otuksia, jotka lähtevät heti juoksemaan karkuun kun niitä kohti loikkii. Mikä mahtava leikki.

Hiljaisella kylätiellä ei yleensä juuri ihmisiä liiku niin myöhään. Mutta viime yönä siitä ajoi muutama teinipoika mersullaan. Ziko hyppäsi kissan perässä tielle. Alamäessä tielle ilmestyvä musta koira jäi täysin huomaamatta, eikä kuski olisi muutenkaan ehtinyt tehdä mitään.

Kissa ehti hypätä alta pois. Ziko ei varmaan edes tajunnut mitä tapahtui. Kaikki kävi niin äkkiä. Ainakin se on lohdutuksena.

Ei vielä oikein osaa ajatella, että oma koirakaveri on poissa. Edellisen koiran kuolema oli sekin yllättävä, mutta ei sentään onnettomuus. Hän oli jo iäkäs harmaantunut vanhaherra, joten asiaa oli ehtinyt ennalta miettiä. Ziko oli vasta pöhkö teini. Kaikesta innostunut energiapakkaus. Ja sitä tulee kovasti ikävä. Varmasti vielä enemmän kuin nyt edes tajuaa...

Hiekkanenä

Monta asiaa jää Zikosta mieleen. Valtavat loikat, kun se otti heitettyjä käpyjä ilmasta kiinni. Kävyt oli Zikolle lempi leikkikaluja. Niitä oli joka paikassa, niitä pystyi heitellä, jyrsiä, kuljettaa suussa ja sitten pudotella kuolaisina strategisesti valittuihin kohteisiin.

Ziko rakasti kaiken jyrsimistä. Purentaan päätyi luita, palloja, käpyjä, kenkien (tosin laittomasti), halkojen, vanhan kottikärryn renkaita, hiusharjoja... mitä tahansa mikä kesti hetken hammaskäsittelyssä ehjänä. Tietysti jyrsittävän tuoteen palasiksi saaminen oli osa nautintoa. Toisinaan se kävi kaivamassa perunamaasta perunoita ja jyrsi niitä vaihtelun vuoksi.
 
Ziko söi herkkuna marjoja suoraan puskista. Riipi ne hampailla irti. (Ihmeteltiin aluksi mihin marjat katosi, kun pensaissa oli jäljellä vain ruodit)
 
Kun taloon tuotiin orpo kissanpentu, jota piti tuttipullolla ruokkia, Ziko hoiti aina ruokailun jälkeen pesut nuolemalla pennun (kaksi kertaa sen kokoisella kielellä) puhtaaksi. Ja litimäräksi. Mutta niistä tuli erikoinen ystäväkaksikko. 
 
Ziko oli tykkäsi leikkiä piilosta tai etsiä piilotettuja tavaroita nuuhkimalla. Sillä oli mainio nenä, jonka se törkkäsi kaikkialle, niin että kuono oli ihan hiekassa tai mullassa tai jossain muussa sotkussa. Piti saada joka haju talteen. Ziko nautti myös uimisesta ja hiekassa pyörimisestä (ennen ja jälken uimisen). Ja tunki sitten hiekkaisena ja märkänä viereen nukkumaan, oli sänky kuinka kapea tahansa.

Voi suru.

Your just jealous 'cause the voices only speak to me

Remember to walk your Time Lord regularly

Olen haikein mielin jättänyt hyvästejä kymmenennelle Tohtorille. Hiljalleen alkaa kauhistuttava alkujärkytys muuttua melankoliseen hyväksyntään siitä, että ihanainen David Tennantin Tohtori vaihtuu uuteen inkarnaatioon...

En ole vieläkään hennonut katsoa neloskautta loppuun. Välttelen End of Timea kuin maailmanloppua, mikä se jossain määrin onkin.  Hiukan lohduttaa se, että 11. Tohtorin tekemisiä on kirjoittamassa omaperäinen ja synkkä Steven Moffat (Blink), samoin kuin (lisää tähän äänitehosteeksi teinityttökirkunaa) Neil Gaiman, the love of my literary life. Gaiman tykkää 11. tohtorista, joten Matt Smith voi olla positiivinenkin yllätys. Ja who could resist a Timelord?

Mutta päästäkseni itse asiaan, olen löytänyt jotain tulevia vieroitusoireita helpottamaan: Doctor Who original audiobooks. Kyseessä on pelkästään äänikirjoina saatavia Who tarinoita, joihin on lisätty äänimaailmaa ja musiikkia tunnelmaa lisäämään.

En juurikaan kuuntele kirjoja. Lukijan ääni ja valinnat vaikuttavat liikaa tarinaan. Sivun kääntäminen ja paperille painetut sanat kuuluuvat erottamattana osana kirjoihin uppoamisen nautintoon. (Eh.... Hyvää äidinkieltä... Auts...)

Paitsi... Jos lukijana sattuu olemaan David Tennant (teinityttökirkunaa osa II)...

Mietipä tätä. Istut jossain tylsässä odotushallissa, bussissa tai lentokoneessa. Ihmiset vilisevät ohi harmaana massana. Kello tikittää ja mitään ei tapahdu. Tympeää?
Ei ollenkaan. Koska Tennant lukee sinulle tarinaa omalla makealla aksentillaan. Korvista valuu pään sisään Who-maailmaa ja universumi on taas huomattavasti kiinnostampi paikka. On aika häkellyttävää miten pienillä asioilla Kertoja vaihtuu välillä vuorosanoissa Tohtoriksi.

Olen itse kuunnellut vasta muutaman, joten tarinoiden dramaturgisesta sisällöstä en voi mennä takuuseen. Mutta Tennantia kuuntelisi vaikka lukemassa puhelinluetteloa... Tai no, ainakin minä. Kohtuullista englanninkielitaitoa kuunteleminen kyllä vaatii. Itselle ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta mikäli aito brittienglanti aksenteineen ei kuulosta tutulta, voi kestää hetki ennen kuin pääsee juonista selville. Ja tietysti Raxacoricofallapatorius-tyyppiset sanat ovat ehdoton osa Whoismia. (Kielitaidostaan aremmat voivat tässä kohtaa voi palata takaisin tuohon puhelinluettelokommenttiin, mitä väliä ymmärtääkö vai ei...)

Tennant on lukijana myös useammassa perinteisessä äänikirjassa, joten ihan heti ei korvaherkut* lopu kesken. Näistä voi lähteä liikkeelle: Pest Control, Day of The Troll, The Last Voyage ja Dead Air.  Varoituksena sanottakoon, että ohikulkijat voi mulkoilla kummasti, mikäli istut kuulokkeet päässä nauramassa julkisissa tiloissa...




*Korvaherkku on muuten aivan kamala sanavalinta. Pahoittelut. Silmäkarkki ei käänny eri aisteille.

Starved, famished and revenous

Apple päivässä pitää lääkärin toivottavasti loitolla

Kun pääsin viimein töistä fyysisesti eroon, aivot eivät seuraneetkaan mukana. Huomasin kauhukseni, että joka kerta tietokonetta käyttäessä ajatukset siirtyivät suoraan takaisin työasioihin ja juuttuivat sinne.  

Tein listaa siitä mitä olisi pitänyt ehtiä saada tehtyä ennen lomaa ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mitä pitäisi tehdä loman jälkeen ja huoh... harmaat aivomassat vain täyttyivät ankeista asioista. 

Joten päätin tehdä jotain radikaalia. Irrotin rakkaan omenakoneen töpseleistä ja pakkasin pois. Aloitin tietokone/nettipaaston. Sanouduin irti mikropiireistä ja verkoista.

Nyt Pariisista palattua ei aivoissa ole enää mitään yhteiskunnallisesti hyödyllistä. Vain omia hoopoja ajatuksia. Ihanaa kun taas omistaa oman päänsä. What is the hatter with me? 

On ollut kyllä ikävä kaikkia teitä sähkömaailman asukkaita sekä teidän ihanaisia ajatuksianne. No, nyt pääsee mässäilemää lähes kuukauden verran postauksia kerralla :)

I Aten't Dead

No Chickens (or future realityTVstars) were harmed in the making of this comic

Joo, olen minä vielä olemassa... Ainakin teoriassa...  (Aivotoiminnasta ei kannata mainita mitään...)

Jäkälämäinen olemassaolo toivottavasti alkaa hiljalleen helpottaa, kunhan pahimmista työkiireestä selviää hengissä läpi. Kun opiskelijat oli saatu ulos talosta, alkoi heti ankara seuraavan lukuvuoden suunnittelu. 
Hii, kyllä kulttuurialan opettajan elämä vain on auvoista. Muista oppilaitoksista karkasi työväki jo viime viikolla lomailemaan... Meillä touhuaminen jatkuu ainakin juhannusviikolle asti. 
Positiivista on, ettei tarvi iltaisin suunnitella tunteja. On taas pitkästä aikaa päässyt keskittymään salamurhaajaopintoihin*.




*Ja etteivät mieleltään herkät lukijat menettäisi yöuniaan tai soittaisi viranomaisille, kerrottakoon, että kyseinen sivutoimeni on puhtaasti sähköistä ja tapahtuu tällä hetkellä pelkästään renessanssin ajan Italiassa.

Good for you, Gene Pool

Näin jälkikäteen ajatellen en ole varma oliko se salaisuus. Hmm... (Sor-ry. Olin vain niin innoissani. )