Comic Book Collectors Have Many Issues

Dear Brain, hope to see you again next year.

Mediasta tunkee (tutkimuksen mukaan) meidän aivoihin keskimäärin 100 500 sanaa päivässä. Tässä 14 kappaletta lisää. Toivottavasti mahtuu...

if there is something strange in the neighbourhood...

"At that moment I finally saw all those calligraphy lessons pay off"

Pari viikkoa sitten katsottiin vasta vuokralle tullut Iron Man II taas pitkästä aikaa. (Minkäs teet herrat Downey jr. ja Stark ovat niin vastustamaton yhdistelmä...) Siivoillessani iltaa varten tuli tyhjä hetki ja päätin tehdä jotain pientä virkistävää. Liimailen usein ulko-oveeni epämääräisiä runonpätkiä, kummituksia tai muuta vastaavaa, yritän irrottautua ulko-ovien monotonisuudesta. Ja vieraat muistaa paremmin mihin asuntoon pitikään päätyä. 

Tällä kertaa tein yksinkertaiselle pahvinpalalle kyltin, jossa mainostettiin asuntoni olevan Stark Industriessin testilaboratorio. Koko touhun kruunasi ovisilmän yläpuolelle laitettu vaatimus verkkokalvoskannauksesta.  Kuten kuvista voi nähdä, ammatillisuus oli kaukana. Tuherisin tekstit nopeasti ja kaiken lisäksi tussi imeytyi yli-innokkaasti pahviin, mistä seurasi mielenkiintoisia pallukoita kirjainten päätepisteissä.
Kun elokuva oli nähty ja vieraat lähteneet, päätin antaa kyltin olla paikoillaan. Se sai piristää kotiin tuloa muutaman päivän.

Unkonwn fact: The Secter Agentism has a higt limitations

Samalla viikolla satuin astumaan yhtä aikaa aulaan ja hissiin seinänaapurini kanssa. Tervehdimme yleiset ystävällismieliset latteudet. En tunne häntä juuri lainkaan, vanhempi naishenkilö jonka aikataulut ovat aivan erit kuin minulla. Kolmannen kerroksen kohdalla hän kuitenkin alkoi näyttää vaivautuneelta ja otti lopulta mieltä vaivanneen asian esiin.

Hän ilmaisi että eikö ollut aika erikoista perustaa testilaboratorio aivan tavalliseen asuinkerrostaloon ja eikö sellainen toiminta sopisi paremmin jonnekin teollisuusalueelle. Pitäisiköhän hänen kuunnella räjähdysten varalta seinän takana, jos jotain menee vikaan.

Mitä. Ihmettä. Oma reaktioni oli varsin typertynyt. Kylttiä kirjoittaessa ei kertaakaan tullut edes erittäin yliaktiivisella mielikuvituksella varustettuun mieleen, että joku voisi pitää sitä totena. Varsinkin kun ottaa huomioon kyltin ammattimaisen ja uskottavan laadun.

Naapurini helpotukseksi kerroin hymyllen elokuvaillasta ja vakuutin ettei minulla ollut aikomustakaan perustaa testilaboratoriota hänen naapurikaksioonsa. Erosimme hyvillä mielin. Minä ehkä hiukan kankeana, koska oli niin vaikea pidättää naurua. Ehkä kyseessä oli joku omaperäinen vitsi? Ainakaan mahdollinen metodinäyttelijä-naapurini ei kertaakaan lipsahtanut roolistaan.

Poistin kyltin, ettei joku ympäristömääräysasiamies ota yhteyttä.

I don't think there's a punch-line scheduled, is there?

Time flies when your having fun work

Hyvä Universumi.

Voisitko lisätä sunnuntain ja maanantain väliin yhden ylimääräisen päivän niin, että tätä kahdekstaa päivää ei voi merkata kalenteriin (ja täyttää velvollisuuksilla ja suunnitelmilla) vaan kyseinen lisäpäivä tulee aina yhtä yllättäen niin että sen  huomaa vasta muka-maanantai-aamuna, kun ei tarvitsekaan herätä töihin. Tauontain voi kukin käyttää miten haluaa esimerkiksi kotona lojuskeluun, digiboxin tyhjentämiseen tai blogiversumissa vaelteluun ja maaleilla tuhrimiseen.

Olen muuten täyttänyt elämän tarkoituksen. Sain käännytettyä yhden henkilön Monty Pythonistiksi puoli vahingossa.
 

I'm seeing... Pink?

Sain Suvilta herttaisen kirsikka-tunnustuksen viikko sitten ja siitä asti olen miettinyt epätoivon vimmalla jotain järkevää kohtaan kolme : "Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä". Argh. Miten tällainen kuva-ahmatti voi päättää kaikista mahdollisista ihanuuksista vain yhden kuvan? Helpompi olisi valita ne tuhat sanaa... Joka tapauksessa, kiitos tunnustuksesta : )

Mukana tulleet käyttöohjeet olivat yllättävän selkokieliset eikä mitään palasia puuttunut.

1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle. 

2. Kerro 3 asiaa, joita rakastat. 

3. Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.

So here we go...

Vaihe yksi:

Heitän kirsikat eteenpäin tällä kertaa vain kahdelle blogille, ettei tule ylensyöntiä. Niin moni lukemistani blogeista on jo oman muffinssi kolmikkonsa saanut.

Las Películas ei vaadi espanjankielitaitoa, mutta ehkä jonkin verran tervettä nörtismiä. M-Link kirjoittelee omannäköisesti elokuvista, televisiosta, maailmasta ja omasta elämästä. Lisäkirsikka tulee vilpittömästä geekismistä. M-Link ymmärtää Doctor Whon, Potterin ja hämäräperäisten animaatioiden päälle. (Hänellä on myös pysyvä tapa listata erilaisia asioita viiden sarjoihin, joten sovitaanko että 2. kohtaan voi halutessaan laittaa viisi asiaa :)

Evil Dressmaker on harvinainen sekoitus vaateita ja vanhaa aikaa. Ja todistus siitä että minultakin löytyy X-kromosomi, joka ihailee kenkiä ja kaikenlaisia hienouksia (tosin mielellään ihan eri vuosisadalta kuin nykymuodin naisilla...). Paha Puvuntekijä Rhia on huumorintajuinen ja omaperäinen vaatetaikuri, joka pystyisi supertaidoillansa luomaan jotain ihanaa vaikka kärpäsverkosta ja muutamasta virttyneestä villasukasta. (Ja sitä on tällaisen "ei ihan menny niinkö strömsössä"-käsityötaidottoman mielenkiintoisa sivusta seurata.)

The original, un-eaten version

Vaihe kaksi: 

Kolme R-sanalla kuvattavaa asiaa. Jätän välistä elokuvat, kaupungit sekä karvaiset terroristi-kämppikseni ja valitsen asioita joita ei ehkä ole täällä aiemmin tullut käsiteltyä. Olivatpa ne sitten järkeviä tai ei, ilman vähäisintäkään tärkeysjärjestystä tai logiikkaa.

Meri

Olen aina asunut lähellä avovesiä, enkä voisi kuvitella muutakaan. Lapsena vietin kesästä varmaan enemmän vedessä ja pinnan alla, kuin kuivalla maalla. Pariisissa merenpuutetta lohduttaa Seine, Lontoossa Thames. Meren edessä näkee kauas ja on tilaa hengittää. Se lähettää aaltoja rantaan yhden toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan tapahtui sitten mitä tahansa. Kuin joku valtava sykkivä sydän. Muihin maailman asioihin verrattuna Meri on aika ikuinen ja hyvä tasapainottaja arkihulinan turhuuksille. Vielä jonain päivänä haluan asua aivan rannan vieressä niin, että aallot näkee ikkunasta.   Jos mikään maailmantuhoutumiselokuva tulisi toteen, mieluummin Waterworld  kuin Madmax.

Hmm... I think I smell something... wet. 

Menneet ajat ja museot

Kaikki ikivanha on mielenkiintoista. Lapsena minulla oli museo keittiön pöydän alla. Esillä oli legoista tehty pyramidi, itse piirrettyjä hieroglyfejä ja muita Suuria Aarteita muinaisilta ajoila. Vähän kyllä harmitti se, ettei ollut tarpeeksi yksivärisiä legoja, joten Kheopsista tuli raitainen. Nykyään olen jättäytynyt intendentin tehtävistäni ja siirtynyt museokävijäksi.  Jaksan tuntikausia ihmetellä muumioita ja savitiilen palasia tai hymyillä mestariteokseen jääneille siveltimen karvoille. Voisin vaikka muuttaa Louvreen ja British museumiin muutamaksi kuukaudeksi. 

Kirjojen suurahmijana päähän on kerääntynyt aika paljon tietoa ja tarinaa menneistä ajoista. Taidehistorian opettamisessa siitä on hyötyä, mutta toisinaan olisi mukava laittaa aivot pois päältä. Ei tarvisi irvistellä kun vaikkapa Jane Austen filmatisoinnissa soitetaan Chopinia.  (Austenin kirjat 1811-1817, Chopin 1810-1849. Jos hän ei aloittanut säveltämistä TOSI nuorena, aikataulut ei sovi toisiinsa... . )

Tee

Jos olisin androidi-robotti kävisin teellä. Tee on mun yhdistetty poltto/nautintoaine. Juon sitä varmaan useamman litran päivittän. Aamulla (että herää), töissä (että pysyy hereillä) ja iltaisin kotona (vain huvin vuoksi). Juotan teetä pahaa-aavistamattomille ystäville, mikäli he eivät sitä erityisesti inhoa ja tilaan sitä kahviloissa. Olen siis näkökulmasta riippuen pahanlaatuinen tee-narkkari (teekkari?) tai jonkinlainen tee connoisseur (käyttääkseni mahdollisimman leuhkaa sanaa). Yleensä ihastun maustettuun mustaan teehen. Hassua kyllä parhaimman omistamani teen (Magiśka Arbata-taikatee) makuan en edes tiedä, koska en ymmärrä liettuankielistä etikettiä. Ostin pussin Vilnasta pikku teekaupasta huumaavan tuoksun perusteella. Jos saisin haistaa yhden ainoan asian koko lopun elämää, valitsisin todennäköisesti teen (tai juuri aukaistun uuden kirjan).

 Muutaman tunnin jälkeen jonottaminen alkoi puuduttaa. 

Etuilusta tuli kinaa. "Kuka tee oikein luulette olevanne?"

Vaihe kolme:

Tadaa. James Jeanin kuvittama Fables sarjakuvan kansi (oikeasti osa isompaa kokonaisuutta). Valitsin lopulta tämän kuvan, koska se olemassaolollaan kokoaa yhteen monta erillistä rakkautta; sarjakuvat, piirrokset, kuvittamisen ja typografian. 

Olen Neil Gaimanin kirjoittamista Sandmaneistä asti ollut Vertigo tuotantoyhtiön sarjakuvien suurkuluttja. Viimeisin Suuri Rakkaus on juuri tämä Fables, joka kertoo tänne meidän tosimaailmaamme paenneiden satuhahmojen elämästä todellisuuspakolaisina. 

James Jeanin kannet ovat joka kerta henkeäsalpaavia ja nokkelia, avautuen tarinan mukana. Unisia utuisia värejä ja nautinnollista viivan käyttöä. Ja tietysti lisäarvoa antaa se, että kuvattuna on suosikkini Iso Paha Susi, ihmishahmoisena sarkastinen film noir yksityisetsivä.

Tietysti traumaattista on laittaa jotain näin upeaa omien tuherrusten rinnalle...

Everyone has photographic memory, some just don't have the film

Olen nielaistunut johonkin työelämä-limboon. Tällä hetkellä elämä on kuin loputtomasti toistuva Groundhog day. Raahustaa aamulla töihin, käyttää kaiken energian opettamiseen ja sitten viimeisillä aivonrippeillä yrittää ehtiä kotiin ennenkuin patterit loppuu kokonaan. Viikonloput käyttää toipumiseen, että jotenkin selviäisi seuraavasta viikosta töitä. Eikä taivaalta valuva syksy auta yhtään. 

Pimeä olisi mukavaa, jos voisi vain istuskella teemukin kanssa kynttilöiden palaessa ja nauttia elämästä. Tällä hetkellä ei saa ajatuksia pois päältä edes nukkumista varten. Kun sulkee silmät alkaa mielessä kiertää vuosien takaisia virheitä, tekemättömiä ja tehtyjä töitä, suunnitelmia, huolia ja täysin turhia mietintöjä unohtuneista laulunsanoista ja elokuvadialogeista. Joista ei ole mitään hyötyä kolmen aikaan aamulla.

No. Valitukset sikseen... Onneksi pitäisi vähän hellittää työmäärät ensi kuussa. Sitten ehkä ehtii täällä blogiversumissakin viettää aikaa paremmin... Mielenrauhaa odotellessa voi ainakin lohduttautua kesän viimeisen hellepäivän tunnelmissa.

Omistuskirjoitus

Your friendly neighborhood Alter Ego Cat

Toisaalta en voisi kuvitella itseäni spändex univormussa... 

Taas omituisia muisteluita, tällä kertaa sarjakuvista ja supersankarihaaveista. 

Genetiikka ei auttanut, mutta ehkäpä voisi vielä kokeilla jotain muuta... Radioaktiivisia pieneliöitä, gammasäteilyä, myrkkyaltaisiin putoamista, outoja muinaisesineitä, uudella alkuaineella viritettyä sydämentahdistajaa tai auton alle jäämistä. Ikävä kyllä jokainen vaihtoehto kuulostaa varsin epämiellyttävältä kokemukselta, varsinkin jos lopputulos on yhtä epäsuper kuin aiemmissa kokeiluissa.

Tämän aiheen alaisuudessa on helppo kysyä muutama elintärkeä kysymys: Minkä supervoiman sinä ottaisit, jos saisit valita?

Lovely

Viime viikolla sai yhden pitkäaikaisen haaveen ainakin osittain toteutettua. Pääsin viimein Lontooseen. Hii! Jotenkin mystisesti se on aina jäänyt matkailukulkemisista ohi, vaikka olen sinne jo pienestä halunnut päästä.

Työreissulla ei vapaata tutkimusmatkailua ehtinyt tehdä kuin pikku murusina, joten kokonaiskäsitys kaupungista jäi saamatta. Rakastumista se ei jatkuva työkiire tai syksysää hidastanut, täytyy päästä sinne uudestaan ihan omin päin. Oyster Card säilöttäköön hyvään talteen odottamaan tulevien metrolippujen lataamista.

Kauniita rakennuksia ripoteltuna täysin mielivaltaisesti ilman turhia ruutukaavoja.

Pakollinen sadepäivä.
Toisilla on oma parkkiruutu, kuningattarella on Parlamenttiin oma sisäänkäynti torni...

 Big Benin sointia ei voi ottaa vakavasti
pitkällisen Knalli ja Sateenvarjo - altistuksen jälkeen...

Curiouser and curiouser. The Tube oli tosiaan nimensä veroinen putkisto.

Pariisin metroissa huikeasti liikkumatilaa verrattuna Lontooseen.
Voi vain kuvitella hevoskärryjen tai hiiliveturien historialliset aromit tunneleissä...

Platform 9 löytyi, 9 3/4 jäi näkemättä...

Kummallisia löytöjä taidekoulun tutustumiskierrokselta

Laittomuuksia. Westminster Abbeyssä oli kuvaaminen kielletty = Stealth photography...

Aika käsittämätön paikka. Joka nurkkaa puunattiin Paavin vierailua varten. Huvittavaa katsoa kun Elisabet I hautaa imuroitiin.

 Ovivärien kanssa oltiin hyvin monipuolisia
ja ulko-ovista astutaan suoraan olohuoneeseen.

Bury st Edmunds, päivän vierailu pikkukaupunkiin. 

Englannin junalogiikka on mystinen. Ruuhka aikoina liput tähtitieteellisen kallitta, of-peak liput taas työmatka-aikatauluille mahdottomia :/ (mikäli ei halua istuskella minikokoisissa muinaisjunissa ja odotella pikku asemilla tuntikausia, mikä on sinänsä ihan mielenkiintoinen kokemus)

Viimeisenä päivänä viimein kaiken kruunaava kirsikka: British Museum, oh joy. 

Vanha museorakennus ja moderni lasiverkosto... Hmm.... miten tämä tuntuu jotenkin niin tutulta. (Louvre tunnelmista huolimatta voi vain sanoa, että Norman Foster on taitava arkkitehti.)

Kreikan 3D mallinnokset ja Mesopotamian Lamassu-sfinksit tulivat hyvin toimeen.

Maailman ensimmäinen (säilynyt) maailmankartta,
kaikki tiet vievät Babyloniin...

Näkemättä jäi vielä mm. Oopperan Kummitus, Shakespearen Globe, Hyde park aurinkoiseina, Millenium silta ja Tate modern... Enkä edes törmännyt Doctor Whohon. Toisaalta, pystyin lörpötellä kenen kanssa tahansa mistä tahansa ilman kielimuureja ja löysin viisikerroksisen kirjakaupan, jossa oli lukemista varten nojatuoleja, kahvila ja aukioloaikaa kirjojen selailuun aina ilta kymmeneen. Taivaallista. (Harmiksi/Onneksi oli EasyJet yksi-käsimatkatavara-lento... olisin todennäköisesti ostanut paperia muutaman metsällisen takaisin Suomeen... Nyt lähti mukaan vain Ylpeys ja ennakkoluulo - zombeilla...)

Ja kaikki hoki jatkuvasti tuota Lovely-a. Hertaista.