Scratch that

Tasaista ja taivasaaltoja

 

Minut kutsuttiin viikonloppuna talkootöihin maalle. Ja löysin niin järkyttävän kamalan äänen, että se peittoaa liitutaulun kynsimiset ja haarukalla savilautasen nirhimiset mennen tullen hampailenvihlomisasteikolla... Hyvät naiset ja herrat: Mikään ei pidä niin inhottavaa ääntä kuin metallinen maalinpoistorapa. Sen kirkuna resonoi joka luussa ja ytimessä. Kuin korvien kautta tehtävä juurihoito...  (Piti olla koko päivän kuulokkeet päässä ja silti krooninen irvistys naamalla.) 

 Korkeatasoisempi maalin raaputtelu vaati 

sekä tikkaita että akrobaattisia tasapainoilutaitoja. 

(Tai niiden puuttuessa hyvän vakuutuksen/onnea...)

Kahvitarjoilua pihalla. 

Huomatkaa talkooporukan ihastuttavan eksottinen 

landechic-look monivärisine tuulipukuineen. 

(Tyyliin kuuluu erottamattomana osana 

myös vankka kerros valkoista maalihilsettä.)

Muuten talosta maalienrapsuttaminen oli aivan terapeuttista vaihtelua elektroniselle kaupunkielämälle. Tosin jatkossa aion keskittyä pelkästään kissäkämppisten rapsutteluun. Enemmän kehräystä, vähemmän maalihileitä niskassa/silmissä/hiuksissa/vaatteissa/korvissa/kuulokkeissa... (Luulen että niitä löytyy vielä joulunakin jostain...) 
 

Veteraanitraktorit pääsi pihahommiin siirtelemään juurakoita.  

Hyvin toimivat iästään huolimatta, 

paitsi toista niistä ei voinut enää käyntiin saamisen jälkeen sammuttaa. 

Noh, pientä haastetta elämään...

Have life, will travel

PS. I'm not agreeing

Enää neljä päivää opiskelijoita. Aivotoiminta alkaa hiljalleen palautua ennalleen. :)

Toipumista nopeuttaa myös se että:
1) Parvekkeella on 25 astetta hellettä. (Kissa-asukit muuttuu kohta nestemäisiksi kun ne köllii auringossa.)
2) Paikallinen leffateatteri päivitettiin viimeinkin digi/3D aikaan
3) Amazon läheitti minulle viisi vuotta Farscapea. Jei.
4) Sain pitkästä aikaa Eteistettyä jotain.

Her consciousness is being downloaded into another body right now

Stress: Never leave home without it.

Alkutalven järkyttävä työsuma alkaa uhkaavasti hiljentyä kohtuullisiin mittoihin... Mitenkähän tästä (marginaalisesti suuremmasta) vapaa-ajan  määrästä mahtaa selvitä hengissä? 

Ehkä elämällä taas hetki Eteisessä : )

Comic Book Collectors Have Many Issues

Dear Brain, hope to see you again next year.

Mediasta tunkee (tutkimuksen mukaan) meidän aivoihin keskimäärin 100 500 sanaa päivässä. Tässä 14 kappaletta lisää. Toivottavasti mahtuu...

if there is something strange in the neighbourhood...

"At that moment I finally saw all those calligraphy lessons pay off"

Pari viikkoa sitten katsottiin vasta vuokralle tullut Iron Man II taas pitkästä aikaa. (Minkäs teet herrat Downey jr. ja Stark ovat niin vastustamaton yhdistelmä...) Siivoillessani iltaa varten tuli tyhjä hetki ja päätin tehdä jotain pientä virkistävää. Liimailen usein ulko-oveeni epämääräisiä runonpätkiä, kummituksia tai muuta vastaavaa, yritän irrottautua ulko-ovien monotonisuudesta. Ja vieraat muistaa paremmin mihin asuntoon pitikään päätyä. 

Tällä kertaa tein yksinkertaiselle pahvinpalalle kyltin, jossa mainostettiin asuntoni olevan Stark Industriessin testilaboratorio. Koko touhun kruunasi ovisilmän yläpuolelle laitettu vaatimus verkkokalvoskannauksesta.  Kuten kuvista voi nähdä, ammatillisuus oli kaukana. Tuherisin tekstit nopeasti ja kaiken lisäksi tussi imeytyi yli-innokkaasti pahviin, mistä seurasi mielenkiintoisia pallukoita kirjainten päätepisteissä.
Kun elokuva oli nähty ja vieraat lähteneet, päätin antaa kyltin olla paikoillaan. Se sai piristää kotiin tuloa muutaman päivän.

Unkonwn fact: The Secter Agentism has a higt limitations

Samalla viikolla satuin astumaan yhtä aikaa aulaan ja hissiin seinänaapurini kanssa. Tervehdimme yleiset ystävällismieliset latteudet. En tunne häntä juuri lainkaan, vanhempi naishenkilö jonka aikataulut ovat aivan erit kuin minulla. Kolmannen kerroksen kohdalla hän kuitenkin alkoi näyttää vaivautuneelta ja otti lopulta mieltä vaivanneen asian esiin.

Hän ilmaisi että eikö ollut aika erikoista perustaa testilaboratorio aivan tavalliseen asuinkerrostaloon ja eikö sellainen toiminta sopisi paremmin jonnekin teollisuusalueelle. Pitäisiköhän hänen kuunnella räjähdysten varalta seinän takana, jos jotain menee vikaan.

Mitä. Ihmettä. Oma reaktioni oli varsin typertynyt. Kylttiä kirjoittaessa ei kertaakaan tullut edes erittäin yliaktiivisella mielikuvituksella varustettuun mieleen, että joku voisi pitää sitä totena. Varsinkin kun ottaa huomioon kyltin ammattimaisen ja uskottavan laadun.

Naapurini helpotukseksi kerroin hymyllen elokuvaillasta ja vakuutin ettei minulla ollut aikomustakaan perustaa testilaboratoriota hänen naapurikaksioonsa. Erosimme hyvillä mielin. Minä ehkä hiukan kankeana, koska oli niin vaikea pidättää naurua. Ehkä kyseessä oli joku omaperäinen vitsi? Ainakaan mahdollinen metodinäyttelijä-naapurini ei kertaakaan lipsahtanut roolistaan.

Poistin kyltin, ettei joku ympäristömääräysasiamies ota yhteyttä.

I don't think there's a punch-line scheduled, is there?

Time flies when your having fun work

Hyvä Universumi.

Voisitko lisätä sunnuntain ja maanantain väliin yhden ylimääräisen päivän niin, että tätä kahdekstaa päivää ei voi merkata kalenteriin (ja täyttää velvollisuuksilla ja suunnitelmilla) vaan kyseinen lisäpäivä tulee aina yhtä yllättäen niin että sen  huomaa vasta muka-maanantai-aamuna, kun ei tarvitsekaan herätä töihin. Tauontain voi kukin käyttää miten haluaa esimerkiksi kotona lojuskeluun, digiboxin tyhjentämiseen tai blogiversumissa vaelteluun ja maaleilla tuhrimiseen.

Olen muuten täyttänyt elämän tarkoituksen. Sain käännytettyä yhden henkilön Monty Pythonistiksi puoli vahingossa.
 

I'm seeing... Pink?

Sain Suvilta herttaisen kirsikka-tunnustuksen viikko sitten ja siitä asti olen miettinyt epätoivon vimmalla jotain järkevää kohtaan kolme : "Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä". Argh. Miten tällainen kuva-ahmatti voi päättää kaikista mahdollisista ihanuuksista vain yhden kuvan? Helpompi olisi valita ne tuhat sanaa... Joka tapauksessa, kiitos tunnustuksesta : )

Mukana tulleet käyttöohjeet olivat yllättävän selkokieliset eikä mitään palasia puuttunut.

1. Jaa tunnustus eteenpäin viidelle inspiroivalle bloggaajalle. 

2. Kerro 3 asiaa, joita rakastat. 

3. Näytä rakastamasi kuva ja kerro siitä.

So here we go...

Vaihe yksi:

Heitän kirsikat eteenpäin tällä kertaa vain kahdelle blogille, ettei tule ylensyöntiä. Niin moni lukemistani blogeista on jo oman muffinssi kolmikkonsa saanut.

Las Películas ei vaadi espanjankielitaitoa, mutta ehkä jonkin verran tervettä nörtismiä. M-Link kirjoittelee omannäköisesti elokuvista, televisiosta, maailmasta ja omasta elämästä. Lisäkirsikka tulee vilpittömästä geekismistä. M-Link ymmärtää Doctor Whon, Potterin ja hämäräperäisten animaatioiden päälle. (Hänellä on myös pysyvä tapa listata erilaisia asioita viiden sarjoihin, joten sovitaanko että 2. kohtaan voi halutessaan laittaa viisi asiaa :)

Evil Dressmaker on harvinainen sekoitus vaateita ja vanhaa aikaa. Ja todistus siitä että minultakin löytyy X-kromosomi, joka ihailee kenkiä ja kaikenlaisia hienouksia (tosin mielellään ihan eri vuosisadalta kuin nykymuodin naisilla...). Paha Puvuntekijä Rhia on huumorintajuinen ja omaperäinen vaatetaikuri, joka pystyisi supertaidoillansa luomaan jotain ihanaa vaikka kärpäsverkosta ja muutamasta virttyneestä villasukasta. (Ja sitä on tällaisen "ei ihan menny niinkö strömsössä"-käsityötaidottoman mielenkiintoisa sivusta seurata.)

The original, un-eaten version

Vaihe kaksi: 

Kolme R-sanalla kuvattavaa asiaa. Jätän välistä elokuvat, kaupungit sekä karvaiset terroristi-kämppikseni ja valitsen asioita joita ei ehkä ole täällä aiemmin tullut käsiteltyä. Olivatpa ne sitten järkeviä tai ei, ilman vähäisintäkään tärkeysjärjestystä tai logiikkaa.

Meri

Olen aina asunut lähellä avovesiä, enkä voisi kuvitella muutakaan. Lapsena vietin kesästä varmaan enemmän vedessä ja pinnan alla, kuin kuivalla maalla. Pariisissa merenpuutetta lohduttaa Seine, Lontoossa Thames. Meren edessä näkee kauas ja on tilaa hengittää. Se lähettää aaltoja rantaan yhden toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan tapahtui sitten mitä tahansa. Kuin joku valtava sykkivä sydän. Muihin maailman asioihin verrattuna Meri on aika ikuinen ja hyvä tasapainottaja arkihulinan turhuuksille. Vielä jonain päivänä haluan asua aivan rannan vieressä niin, että aallot näkee ikkunasta.   Jos mikään maailmantuhoutumiselokuva tulisi toteen, mieluummin Waterworld  kuin Madmax.

Hmm... I think I smell something... wet. 

Menneet ajat ja museot

Kaikki ikivanha on mielenkiintoista. Lapsena minulla oli museo keittiön pöydän alla. Esillä oli legoista tehty pyramidi, itse piirrettyjä hieroglyfejä ja muita Suuria Aarteita muinaisilta ajoila. Vähän kyllä harmitti se, ettei ollut tarpeeksi yksivärisiä legoja, joten Kheopsista tuli raitainen. Nykyään olen jättäytynyt intendentin tehtävistäni ja siirtynyt museokävijäksi.  Jaksan tuntikausia ihmetellä muumioita ja savitiilen palasia tai hymyillä mestariteokseen jääneille siveltimen karvoille. Voisin vaikka muuttaa Louvreen ja British museumiin muutamaksi kuukaudeksi. 

Kirjojen suurahmijana päähän on kerääntynyt aika paljon tietoa ja tarinaa menneistä ajoista. Taidehistorian opettamisessa siitä on hyötyä, mutta toisinaan olisi mukava laittaa aivot pois päältä. Ei tarvisi irvistellä kun vaikkapa Jane Austen filmatisoinnissa soitetaan Chopinia.  (Austenin kirjat 1811-1817, Chopin 1810-1849. Jos hän ei aloittanut säveltämistä TOSI nuorena, aikataulut ei sovi toisiinsa... . )

Tee

Jos olisin androidi-robotti kävisin teellä. Tee on mun yhdistetty poltto/nautintoaine. Juon sitä varmaan useamman litran päivittän. Aamulla (että herää), töissä (että pysyy hereillä) ja iltaisin kotona (vain huvin vuoksi). Juotan teetä pahaa-aavistamattomille ystäville, mikäli he eivät sitä erityisesti inhoa ja tilaan sitä kahviloissa. Olen siis näkökulmasta riippuen pahanlaatuinen tee-narkkari (teekkari?) tai jonkinlainen tee connoisseur (käyttääkseni mahdollisimman leuhkaa sanaa). Yleensä ihastun maustettuun mustaan teehen. Hassua kyllä parhaimman omistamani teen (Magiśka Arbata-taikatee) makuan en edes tiedä, koska en ymmärrä liettuankielistä etikettiä. Ostin pussin Vilnasta pikku teekaupasta huumaavan tuoksun perusteella. Jos saisin haistaa yhden ainoan asian koko lopun elämää, valitsisin todennäköisesti teen (tai juuri aukaistun uuden kirjan).

 Muutaman tunnin jälkeen jonottaminen alkoi puuduttaa. 

Etuilusta tuli kinaa. "Kuka tee oikein luulette olevanne?"

Vaihe kolme:

Tadaa. James Jeanin kuvittama Fables sarjakuvan kansi (oikeasti osa isompaa kokonaisuutta). Valitsin lopulta tämän kuvan, koska se olemassaolollaan kokoaa yhteen monta erillistä rakkautta; sarjakuvat, piirrokset, kuvittamisen ja typografian. 

Olen Neil Gaimanin kirjoittamista Sandmaneistä asti ollut Vertigo tuotantoyhtiön sarjakuvien suurkuluttja. Viimeisin Suuri Rakkaus on juuri tämä Fables, joka kertoo tänne meidän tosimaailmaamme paenneiden satuhahmojen elämästä todellisuuspakolaisina. 

James Jeanin kannet ovat joka kerta henkeäsalpaavia ja nokkelia, avautuen tarinan mukana. Unisia utuisia värejä ja nautinnollista viivan käyttöä. Ja tietysti lisäarvoa antaa se, että kuvattuna on suosikkini Iso Paha Susi, ihmishahmoisena sarkastinen film noir yksityisetsivä.

Tietysti traumaattista on laittaa jotain näin upeaa omien tuherrusten rinnalle...